Palattuani Suomeen edessä oli kauppatieteiden pääsykoe, johon olin suunnitellut pänttääväni Kansas Cityn -reissullani, mutta toisinpa kävi. Päädyin hörppimään tietoa päähäni koetta edeltävänä yönä, ja tiesihän sen, miten tehokasta opiskelua se semmoinen on. Kävin kuitenkin kokeilemassa onneani samassa yliopistossa, jonka käytävillä poikakaverini syksyllä kulkisi.
Muistelin myös amerikkalaisinta epäterveellisintä aamiaista, jonka olin siihen kuten myös tähän päivään mennessä syönyt.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Maananantai 16.6.2008 klo 06:58
The Most Important Meal of the Day
Tuossa ruisleivästä aamupalaa itselleni vääntäessä muistin taannoisen amerikkalaisen herkkuaamiaisen. Olimme S:n kanssa kylässä kaverimme vanhempien luona, ja perheen poika vaati äitiään hoitamaan meille aamiaista lauantaiaamuna. Ja äitihän teki työtä käskettyä.
Menimme kiltteinä tyttöinä ja poikina keittiöön kaveriksi, kun äiti kyseli meiltä, kuinka monta paahtoleipää haluamme. Kaksi minulle, kiitos. Entäs munia? No, kyllä kiitos. Pekonia, tietenkin. Siitä ei edes neuvoteltu.
Pekonit valmistettiin uunissa, isossa astiassa, omassa rasvassaan lillien, tietysti. Pari isoa pakettia neljälle ihmiselle. Paahtoleipien päälle äitimuori laittoi avuliaasti kunnon siivut voita. Siis ihan rehellistä voita. Siivut. Scrambled eggs (10 munaa) paistettiin voissa, ja paistorasvaa oli vähintäänkin reilusti, noin 2cm x 2 cm x 5 cm. Eikä muita mausteita, voista tuli vissiin makua tarpeeksi.
Katselin kokkailua vähän kauhunsekaisin tuntein. En sen takia, etteikö epäterveellinen ruoka maistuisi, mutta rajansa kaikella. En ole koskaan oikein harrastanut kaloreiden laskemista, mutta silloin kyllä tuhatluvut vilistivät päässä. Omituista tuossa oli se, että perheessä kukaan ei ole mitenkään ylivoimaisen ylipainoinen, mitä nyt hieman vatsanseudulta löytyy pyöreyttä. Tämä voispektaakkeli oli heille kuitenkin aika arkipäiväistä.
Halusin olla kohtelias ja söin aamiaista, kuten hyvän vieraan kuuluu. Otin vissiin kaksi siivua pekonia, vähän munia ja ne kaksi paahtoleipää, jotka siis uivat voissa. Toinen leipänen jäi syömättä, ja se siirtyi suosiolla S:n lautaselle, vaikka S:lläkin oli vaikeuksia aamiaisen alas saamisen kanssa. Äiti ja perheen poika sen sijaan söivät hyvällä ruokahalulla.
Tänä aamuna söin kaksi ruisleipäviipaletta suurella nautinnolla. Päällä juustoa, ei mitään muuta. Ei pekonia, ei rasvassa keitettyjä munia, ei edes voita. Ne kaksi vaasalaista viipaletta pitävät vielä varmasti nälänkin poissa koko päivän ajan, toisin kuin vehnämössö ja suolattu siansivu. Kyllä suomalainen aamiainen voittaa perinteisen amerikkalaisen breakfastin aika reippaasti. Jopa nirson S:nkin mielestä, joka jo nyt odottaa Edamilla päällystettyjä ruisleipäviipaleita.
Niin, ja Turun Sinappia pitää olla kanssa päällä. Kuulemma.
Keskiviikko 18.6.2008 klo 11:47
Ei näin
OHJEITA VALINTAKOKEILIJOILLE:
- Nuku, mutta älä silloin, kun pitäisi lukea.
- Lue, mutta älä silloin, kun pitäisi nukkua.
*****
Noilla luulisi pärjäävän jo aika pitkälle. En tosin tiedä, en ole kokeillut. Itsehän tein oikeastaan päin vastoin. Silloin, kun oli aikaa lukea viittä kauppatieteellisen alan yhteisvalintaan valmistavaa kirjaa, nukuin ja lukaisin pikaisesti sille päivälle varatun alueen läpi. Koetta edeltävänä yönä, toissayönä, luin paniikinomaisesti kaikkia kirjoja sekaisin omaksumatta mitään ja nukuin koko yönä levottomasti kokonaisen tunnin, juuri kun lepoa olisi tarvinnut.
Energiajuoman avulla suoritettu koe meni melkoiseksi taktikoinniksi. Lähtöpisteet olisivat sen verran hyvät, että minun tarvitsee päästä vain koe läpi (saada 10 pistettä), ja opiskelupaikka irtoaa. Olisin niin kovasti halunnut vain käväistä kokeessa, löytää 10 varmasti oikeaa vastausta (vääristä tulee miinusta) ja lähteä kotiin hyvillä mielin. Tiesin kyllä jo kokeeseen mennessä, että tietopohja ei ole ihan tarpeeksi hyvä siihen, joten arpomiseksi meni. Vastasin sen verran vähäiseen määrään kysymyksiä, että saan joko juuri ja juuri yli 10 pistettä tai juuri ja juuri alle. En uskaltanut lähteä arvailemaan enää yhtään enempää miinuspisteiden pelossa.
Eilen löysin niitä "varmoja oikeita" vastauksia kahdeksan kappaletta. Tänä aamuna keksin ratkaisun yhteen pähkäilemääni matematiikkaongelmaan, joka olisi eilenkin auennut, jos olisin ollut yhtään virkeämpi. Onneksi jätin vastaamatta, ei tullut siitä ainakaan miinuksia. Ne loput vastaukset olivatkin sitten vain melko varmoja, enkä ole nyt enää edes varma niistä eilisistä "varmoista". Että tässä sitten jännätään reilu pari viikkoa tuloksia.
S sanoi eilen, että hänelle on oikeastaan ihan sama, pääsenkö kouluun vai en. Minusta tulee kuulemma syksyllä joka tapauksessa hänen "sugar mommansa". Hyvä, etteivät muut ainakaan myönnä pettyneensä minuun, jos ovet eivät nyt aukea. Itse olen aika pettynyt, koska se on nyt pelkästään omasta suorituksesta kiinni, ei mistään pisterajoista tai muista. Olen pettynyt, vaikka olen todellakin ollut varautunut siihen, että syksyllä ei opiskella.
Kun se on nyt niiiiiin pienestä kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti