Heinäkuussa 2008 Scottyn Suomeen muutto oli jo täysin varmaa, sillä byrokratianrattaat pyörähtivät meille edukkaasti. Nörttimieheni halusi varmistaa, että voisi olla pelinörtti Suomessakin ja passitti minut konsoliostoksille, jotta hänellä olisi jotain tuttua ja turvallista Kuopion-kodissakin. Jotain muutakin kuin minä, siis.
Vaikka tulevaisuus näytti ruusuiselta, en olisi silloin kuitenkaan uskonut, että vain vaivaisen vuoden päästä jakaisimme kodin lisäksi yhteisen sukunimen.
Muistelopostauksia on tulossa vielä/enää kaksi. Stay tuned.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Maanantai 30.6.2008 klo 20:23
Can't Help But Wait
Oli aika, hmm, hykerryttävää lähettää yhteinen asuntohakemus viime viikolla. Mielessä pyörivät jo leppoisat koti-illat ja sohvalla vierekkäin köllöttely. Verhot. Taulut. Ja sohvalla vierekkäin köllöttely.
S lähetti samana päivänä vahvistuksen opiskelupaikan vastaanottamisesta Kuopioon, joten kaikki muodollisuudet on nyt niiltä osin hoidettu. Oleskelulupahakupaperit lähtivät matkaan jo aiemmin, joten nyt odotellaan. Lupaa ja asuntotarjousta.
Ja ettei tärkein unohtuisi, S patisti minut kauppaan heti juhannuksen jälkeen ostamaan Xbox 360:n. Aikoi maksaa sen minulle takaisin. Kyseisen tempauksen taustalla oli halu pelata Halo 3:sta suomalaisten aloittelijoiden kanssa, ja myöhemmin sitten herran ollessa täällä amerikkalaisten konkareiden kanssa. Investointia tulevaisuuteen siis.
Tärkeintä tässä ihan oikeasti on, että yhteinen koti on melkein käden ulottuvilla. Huomenna on jo heinäkuu, ja parhaassa tapauksessa S lentää tänne elokuun lopulla syyskuun alun sijaan. Melko pian siis! Harvoin sitä on halunnut kesän kuluvan ihan näin nopeasti. Nim. Carpe Diem.
 |
| Sanoinko jo, että sohvalla vierekkäin köllöttely on mukavaa? |
Torstai 10.7.2008 klo 23:54
Soon It Won't Be Just Pretend
Olen viime aikoina ollut aikeissa kirjoittaa monestakin asiasta. Esimerkiksi siitä, miten vieläkin, melkein päivittäin, tulee hetkiä, jolloin jo hyvin tutuksi tullut lausahdus "eipä olisi uskonut" putkahtaa päähän. Joskus sen jopa kuulee toisten ihmisten suusta. Sellaisten ihmisten, jotka joutuivat kuuntelemaan valitustani ja hehkutustani viime kesänä.
Onpa käynyt mielessä semmoinenkin seikka, että joskus vähän nolottaa puhua amerikkalaisesta poikakaveristani. Minua ei siis hävetä puhua siitä, että satun olemaan onnellisesti varattu, vaan siitä, että mielitietty on amerikkalainen. Ulkomaalainen. Pelkään kai vähän, että minut, meidät, leimataan jotenkin höyrähtäneiksi, eikä meihin uskota. Ettei tätä juttua oteta tosissaan. Että ihmiset luulevat, että minua huiputetaan ja että olen hyväuskoinen. Ja niin edelleen, kaikkea sellaista tyhmää ja turhaa, tiedättehän.
Vaan tänäänpä tulin kirjoittamaan jostain ihan muusta. Jostain sellaisesta, jota ei olisi joskus oikein uskonut tapahtuvaksi. Jostain, joka todistaa, että tosissaan todellakin ollaan. Jostain, jonka ajatteleminen tuo väkisin hymyn huulille. Jostain paljon tärkeämmästä kuin jatkuva ihmettely ja tyhjänpäiväinen pohdiskelu.
*****
S sai tänään oleskeluluvan postissa, joten muutto Suomeen on lentolippujen ostamista ja tänne matkustamista vaille valmis. Ja asuntoasiakin järjestyi kuin itsestään. Parhain päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti