torstai 14. heinäkuuta 2016

Pelkoa ja inhoa rotkon pohjalla

Viime aikoina polarisaatio on ollut erityisen käsinkosketeltavaa tällä puolen Atlanttia. Uuden presidentin valintaprosessi on repäissyt rotkon ihmisten ja aatteiden väliin, ja ruma retoriikka romuttaa kaikki sillanrakenteluyritykset. Jos sellaisia edes on olemassa. Vaikka todennäköisillä pääpuolueiden ehdokkailla, Donald Trumpilla (en voi uskoa, että juuri kirjoitin noin...) ja Hillary Clintonilla on omat intohimoiset kannattajansa, moni joutuu valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän. Ne intohimoiset kannattajat ja jopa ehdokkaiden omat kampanjat pitävät huolen siitä, että keskustelu ei ole millään muotoa asiallista tai yhteiskunnallisiin asioihin keskittyvää, vaan tunteisiin vetoavaa, lapsellista nimittelyä.

Moni miettii, mikä satuttaisi vähemmän.

Tähän on tultu: Poliittiset erimielisyydet ovat ilmeisesti riittävä syy lopettaa ystävyys.
Eräs FB-kaverini postasi ko. kuvan. Olisin ehkä totellut, jos voisin äänestää.
Hän kuitenkin poistui pian tämän jälkeen kokonaan Facebookista,
joka on hänen mielestään poliiseja vastaan. (Kts. alempana.)

Toisen ehdokkaan kannattajien tyhmänä pitäminen on melkoisen yleistä.

Kaikki on todella mustavalkoista. Tai mustasinistä. Sosiaalisessa mediassa törmää väkisinkin tunnisteisiin #BlackLivesMatter (aktivistiliike, joka kampanjoi afroamerikkalaisiin kohdistuvaa, erityisesti virkavallan harrastamaa väkivaltaa vastaan), #BlueLivesMatter (vastaliike Black Lives Matterille, joka kampanjoi poliisien kohtaamaa väkivaltaa vastaan) tai #AllLivesMatter (hokema, jonka tarkoitus on joidenkin mielestä pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina ja joidenkin mielestä vähätellä mustien kokemaa syrjintää ja väkivaltaa). Konfliktit eivät kuitenkaan ole nähtävillä pelkästään somessa, vaan myös ihan oikeassa elämässä. Viha ja väkivalta ovat ainakin näennäiseti lisääntyneet, jos mediaan on uskomista; todellista tilannetta on hankala kuitenkin hahmottaa skandaalinjanoisesta uutisvirrasta.

Pelokkaan ja vihaisen ilmapiirin kyllä aistii ilman uutisiakin. Vain viikko sitten viisi dallasilaista poliisia sai surmansa rauhallisen Black Lives Matter -protestin päätteeksi. Mielenosoitus oli käynnissä samalla viikolla kahden poliisien käsissä kuolleen afroamerikkalaisen puolesta. Ikävien tapahtumien jälkeen on järjestetty protesteja ja vastaprotesteja, mutta myös halauskampanjoita ja spontaaneita katukoripallo-otteluita mustien nuorukaisten ja virka-asuisten poliisien kesken.

Paikallisuutisia katsoessa ei voi välttyä osavaltion kuvernööri- ja syyttäjäehdokkaiden mainoksilta. Tyyli on hyvin samanlainen ja mustamaalaava kuin isommillakin areenoilla. "Haluatko antaa äänesi ISIS:in kannattajalle?" "Jos äänestät häntä, äänestät Obamaa." "Minä olen taistellut abortteja vastaan, mutta vastaehdokkaani kannattaa vauvojen murhaamista."

Harmaita sävyjä ei juuri ole. Jos sympatiasi on BLM-liikkeen puolella, leimaudut helposti poliisivastaiseksi. Jos kyseenalaistat muutaman poliisin toiminnan, vihaat poliiseja. Jos et pidä BLM-liikkeen lieveilmiöistä, olet rasisti. Jos kritisoit aselakeja, olet liberaalihippi, joka on viemässä kaikilta "lainkuuliaisilta ja vastuuntuntoisilta" aseenomistajilta aseet pois. Jos kannatat Trumpia, olet rasisti. Jos Clintonia, äänestät "murhaajaa ja valehtelijaa". Ja niin edelleen.

Ihan oikeasti alkaa väsyttää, enkä edes katso (enää) kovin paljon poliittisia ohjelmia. Jatkuva pelonlietsominen, todelliset pelottavat tapahtumat ja yhä suurempaa ja suurempaa kuilua kaivava keskustelutyyli on saanut minut siihen pisteeseen, että suustani on lipsahtanut puolitotinen mutta myös puolisarkastinen toive viedä lapset Suomeen turvaan.


Vaikka ilme on vakava, pieni mies ei taida vielä ymmärtää näistä asioista mitään.

Vaan eipä se ilmapiiri taida kovin ruusuinen ja vakaa olla Suomessakaan. Aina tämän maan politiikkaan/sairasvakuutuksiin/mihin tahansa turhautuessa on kuitenkin helppo vetäistä se varaventtiilikortti hihasta ja miettiä, olisiko elämä parempaa. Ei se toki huonoa täälläkään ole, mutta tulevaisuus pelottaa, koska minun halutaan sitä pelkäävän.



Näin Suomi-loman lähestyessä Suomi-romanttisuus on kovimmillaan. Mieskin vilkuili töissä turhauduttuaan työllistymismahdollisuuksia Suomessa, vaikka ruoho tuskin olisi sen vihreämpää aidan saati Atlantin toisella puolellakaan. Suomea osaamattomalle voi Pohjolassa tulla aika ulkopuolinen olo, ja onkin ihme, ettei mies sitä oikein meinaa (tai halua) muistaa.

Meidän elämä ja tulevaisuus on nyt kuitenkin täällä, ellei tämä hienoinen hetkellinen mielenhäiriö sitten muutu jostain syystä tai pakosta pysyväksi. Tai ellei presidentti Trump (hrrr...) ei potkaise minua, maahanmuuttajaa, täältä pihalle. Ei kai tässä muuta voi, kuin yrittää omalta osalta huolehtia, että tulevaisuus on parempi. Olla varovainen, mutta ei liian pelokas nauttimaan elämästä. Lannoittaa omaa nurmikkoa, eikä kadehtia naapurin vihreää ruohoa. Opettaa seuraavalle sukupolvelle rakkautta vihan sijaan.

Sillä sitähän kai sanotaan, että lapset ovat tulevaisuus.

6 kommenttia:

  1. Täällä ihan samat fiilikset. Välillä mietin olenko keskimääräistä fiksumpi vai todella naiivi kun kuvittelen, että asioilla ja mielipiteillä voisi olla myös välimuotoja... Olen ihan totaalisen kyllästynyt tappeluun siitä, kenen elämällä on merkitystä ja kuka kauheista ehdokkaista on kauhein. Siksipä melkein innostuin, kun Pokemonit alkoivat valtaamaan palstatilaa. Mutta nythän niistäkin on saatu jo kauhea tappelu ja kahtiajako aikaiseksi. Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Huoh. Huoh. Huoh. Miten voi tosiaan saada jostain pelistä (joka hei saa Candy Crushia sohvalla pelanneet ihmiset ylös, ulos ja lenkille!) niin kamalan negatiivisen haloon aikaiseksi... Taitaa todistaa vain sen, että asialle kuin asialle on ne anti- ja pro-porukat. Kuinka kivaa.

      Poista
  2. Sattui aika sopivaan saumaan tämä kirjotus. Karmiviin uutisiin herättiin tänä aamuna. Kiva lueskella näitä sun pohdintoja! Tsemppiä ja pitkiä hermoja sinne, rasittavaa taatusti välillä. Ja mukavaa loman odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, niinpä. Kun Nizza-uutiset alkoivat eilen levitä, puhuttiin miehen kanssa siitä, miten uskomattoman vahvoja ja positiivisia ranskalaiset ovat tuon kaiken kamaluuden keskellä olleet, vaikka olisi paljon aihetta antaa pelolle ja vihalle valta. Täällähän puhutaan jo kaikkien muslimien kuulustelusta, vaikkei edes sattunut omalle kohdalle. :(

      Kiitos! :)

      Poista
  3. Meillä tulee kanssa aina välillä noita mielenhäriöisiä hetkiä jolloin mietitään Suomeen muuttoa. Sitten taas elämä rullaa eteenpäin vähän aikaa normaalisti.

    Jotenkin alkaa olla jo väsymiseen asti kyllästynyt joidenkin ihmisten Fb -postauksia vaaleihin liittyen. Joskus mietin, että onko se ainoa asia mitä heidän elämässä tapahtuu kun ei mistään muusta voi postata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostaa! Männäviikonloppu oli (onneksi?) taas sellainen, ettei tehnyt mieli olla missään muualla. :)

      Vaalijutut kyllä tosiaan väsyttää. En oikein myöskään ymmärrä, mitä niillä haetaan takaa, kun tyyli on hyökkäävä ja ylimielinen. Jos halutaan vaikuttaa muiden äänestyskäyttäytymiseen, niin sanat kuten 'sheeple' ja 'Hitlery' varmaan kannattaisi jättää pois. Jos halutaan aiheuttaa pahaa verta ja kahtiajakautumista, niin mikäs siinä, job well done!

      Poista