Jalat pöydälle

Kuten tuolla Facebookin puolella vähän vilauttelinkin, päästiin etupihaprojektissa viikonloppuna laiskotteluvaiheeseen. Juuri sopivasti ennen sunnuntaista lumisadetta. Ja maanantaista.

Rakennettiin viime viikolla terassitasanne, fiksusti autotallissa. 26 märkää 240-senttistä ykkösnelosta ja yhdeksän kakkosnelosta ruuveineen painoivatkin niin paljon (hei, yllättäen!), ettei rakennelmaa olisi saanut autotallista ehjänä loppusijoituspaikkaansa muutaman metrin päähän oikein millään ilveellä tai ilmeellä.

Eipä auttanut muu, kuin irroitella suurin osa laudoista, siirtää edelleen h*levetin painava kehikko selkä vääränä paikoilleen ja ruuvailla lankut takaisin sijoilleen. Peukaloa koristaa edelleen mukava rakko porakoneen jäljiltä.

Perjantaina saatiin mukava viesti - kalusteet olivat saapuneet etuajassa! Jännättiin vähän, mahtuuko iso laatikko kumpaankaan autoon. Oltiin jo valmistauduttu vaikka minkälaisiin hillbilly-ratkaisuihin katolle köyttämisestä lähtien (no ei oikeasti...), mutta onneksi piskuinen hatchback imaisi koko kalustesetin sisäänsä ilman mitään ongelmia. Enemmän hillbillyiltä taidettiin vaikuttaa, kun raahattiin puutavaraa takakontista ulkona roikkuen. Siis puutavara roikkui, ei kumpikaan meistä. Samassa kontissa, tai siis suurimmaksi osaksi sen ulkopuolella, kotiin on tullut muuten puuntaimiakin!

Perjantaina piti malttaa olla laittamatta kalusteita juuri käsitellylle tasanteelle, ja puuhakkeen levittelykin piti jättää viileämmälle lauantaille. Onneksi saatiin viimeistelyhommat sen verran nopeasti valmiiksi, että ehdittiin nauttia tuloksista, vaikkakin hyytävässä tuulessa, vähän aikaa, ennen kuin lapsukainen heräsi päikkäreiltä.

Ennen.

Jälkeen.

Hetkinen. Tuolla kalusteiden takana kyllä pilkottaa muutama ruusupuskantynkä, jotka eivät ole vielä näin aikaisin oikein minkään näköisiä. Matkataanpa muutama kuukausi ajassa eteenpäin...

Tänä kesänä tarvitaan näköjään pitkähihaisia ja -lahkeisia. Tiedoksi.

Tiedän. Ei uskoisi, että tuo kuva on käsitelty, mutta on se. Paintillä. Varmasti yhtä vaikeaa on uskoa, etten ole koskaan käynyt mitään kuvankäsittelykurssia! Luontainen lahjakkuus, siis.

Scotty huokaisi viimeisen rautakauppareissun jälkeen, että nyt saa riittää vähäksi aikaa. Nyökyttelin, kun katsoin rakkoisia ja kuivaksi koppuraksi kuivuneita käsiä, mutta mielessä vilisi jo muutama maalausprojekti.

Vaikka en muistaakseni pidä maalaamisesta.