Ylihuono muisti

Lapsukainen on ensimmäistä kertaa sen verran pipi, että piti turvautua lääkärin apuun. Silmät rähmii ja mähmii niin pahasti, että tippoja vaativat. Yöuntakin on häirinnyt. Meidän kaikkien yöunta.

Tässä yhtenä yönä valvoessa tuli jostain syystä mieleen Vaasa ja itsemäärätyt nukkuma-ajat. Muistelin kaiholla opiskeluaikoja, tuttuja kasvoja ja paikkoja. Vaan hetkinen... Mikäs sen yhden VYY:n (yliopiston ylioppilaskunta) kanssa läheisissä väleissä olleen baarin nimi olikaan? Ja tuota, missähän se mahtoi sijaita?

Ei mitään hajua. Olen kai joskus edes mennyt sinne semiselvänä, mutta silti en muista nimeä enkä paikkaa. Hulluun Pulloon nyt osaisin varmaan täältäkin asti silmät sidottuna ja takaperin, mutta muuten Vaasasta on hävinnyt isoja paloja. Kartta on hyvin repaleinen, vaikka asuin kaupungissa kuitenkin kolme vuotta. Jos minulla ei olisi tutkintotodistusta todistamassa, että siellä oltiin, voisin kuvitella uneksineeni koko Vaasan ja siellä asumisen.

Piti ottaa latvasta lahon paras ystävä, Google, käyttöön. Sieltä selvisi mm. myöskin autuaasti unohtamani ostoskeskuksen nimi (Rewell Center), jonka H&M:iin kannoin vaivalla ansaittuja opintotukia säännöllisesti. Mieleen tulvi kertaheitolla muistoja torilta, Hoviskan rannalta, Palosaaren tuulitunnelista sillalta.

Yliopiston sivuillakin kävin fiilistelemässä. Kävelin mielessäni Fabriikin tunkkaisia käytäviä, istuin kulahtaneella tuolilla hörppimässä energiajuomaa ja lukemassa monistenippua, kävin syömässä pinaattikeittoa ruokalassa. Fonetiikkaa, kirjallisuutta, käännöstä. Sitsejä ja likaiset haalarit. Ollapa taas (verrattain) huoleton opiskelija, joka oli vastuussa vain itsestään ja siitä, että opintotuki riitti kuun loppuun asti.

Aika on varmasti kullannut, tai ainakin hopeoinut, muistoja. Ei se elämä aina mukavaa ollut, enkä edes oikeastaan pitänyt Vaasasta, kun asuin siellä. Oli stressiä, unettomia öitä viimetippailun ja kaukosuhteen takia, penninvenyttämistä. Kaurapuuroa ja pinaattikeittoa (nam!). Toisaalta oli myös vapautta ja sitä huolettomuutta (hei, en ollut äiti!). Uusia asioita ja aivojumppaa. Kavereita, kauniita rakennuksia ja erinomaisia muistoja. Niitä Vaasa minulle edustaa. Ehkä minulla ei olekaan itse kaupunkia ikävä.

Enpä vaihtaisi paikkaa nuore(mma)n itseni kanssa, vaikka silloin ei ollutkaan talolainaa ja aikuisten velvollisuuksia sitomassa paikoilleen. Tai no, ehkä päiväksi. Tai kahdeksi... Onneksi pääsen haistelemaan Vaasan merituulia muutaman kuukauden päästä. Sittenpähän nähdään, jäikö sydämestä oikeasti pala Vaasaan, vai olenko rakentanut itselleni muistojen pilvilinnan. Nähdään sekin, miten pahasti eksyn.

Niin, ja se mysteeribaari. Löysin kartalta tutun kulman ja kulmasta tutunnäköisen oven, mutta nimi, Leipätehdas, ei kyllä sytytä minkäänlaisia ledejä. Olenko oikeasti ihan dementikko, vai "kulkiko" se ennen eri nimellä? Auttakaa!