Olen viimeisen viikon aikana päässyt kokeilemaan, millaista olisi elämä taaperoikäisten kaksosten kanssa. Kaksosten, joista toinen osaa sanallisesti vaatia mitä tahansa, mutta jonka kanssa voi järkeillä, ja joista toinen saa itsensä mitä ihmeellisempiin kiipeleihin kiipeilemällä. Jälkimmäinen on oma.
Ystäväpariskunnan lapsi on meidän neitiä tasan kaksi kuukautta vanhempi. Heille tuli hoitotätiongelmia, joten olen paikannut hoitopaikka-aukkoa. Ajattelin, että meidänkin lellilapsukaiselle olisi hyvä viettää enemmän aikaa muiden lapsien kanssa. Win-win.
Ensimmäinen päivä meni hyvin. Tytöt leikkivät innoissaan, eikä lelujen takia tarvinnut tapella kovinkaan montaa kertaa. Nähtiin vain krokotiilin kyyneleitä, ei oikeita.
Seuraavana aamuna meidän normaalisti melko leppoisasta lapsesta kuoriutui mustasukkainen känkkäränkkä. Leikkikaveri ei olisi saanut tulla minun syliin, ei olisi saanut leikkiä millään leluilla, istua, missä halusi. Ja niin edelleen. Tytöt itkivät vuolaasti suu ammollaan vuorotellen, koska toinen oli tönäissyt/nipistänyt/repäissyt lelun kädestä/ei osannut tanssia taaperovideon tahtiin oikein. Varsinainen nahina-aamu.
Päikkäreiden jälkeen onneksi helpotti, ja neitokaiset mm. soittivat sulassa sovussa dueton pianolla. Sanat menivät jotakuinkin näin: "Kakka, kakka. Kakka, kakka, kakka! A, B, C, D, E, F, G... Kak-ka!" Jos yksi suomenkielinen sana piti kaverille opettaa, niin...
 |
| Kaksikielinen kaksikko. |
Nostan hattua kaksosten vanhemmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti