torstai 15. elokuuta 2013

Colorado, osa viimeinen

Voisiko joku tulla ottamaan minua niskasta kiinni tämän homman suhteen (ja toisi samalla salmiakkia, tuliaiset on syöty, ajat sitten)? Miten nämä kesäpäivät voivat huveta tämmöistä vauhtia?

Coloradon-lomasta on yli puolet käsittelemättä, joten edetäänpäs nyt vauhdilla sitten. Komia Garden of the Gods ja uljas Pikes Peak saivat omat merkintänsä, mutta muut kohteet saavat nyt tyytyä yhteiseen sellaiseen.






Kirjaimellisesti henkeäsalpaavan Pikes Peakin jälkeen käytiin tutkimassa raunioita. Anasazi-intiaanit olivat olleet melkoisia muurareita ja asuivat aikoinaan (1200 eaa. - 1300 jaa.) kallionkielekkeiden suojissa.

Kyllä näissä maisemissa kelpaisi asustella, vaikka vähän askeettisemmissakin oloissa!
Joku oli valinnut vähän haastavamman tontin itselleen.
Asumuksiin pääsee tutustumaan itseopastetulla kierroksella, jonka jälkeen, tai miksei sitä ennenkin, voi ihmetellä samalla tontilla olevan museon aarteita.


Ihmeteltiin jo museossa, miksei missään oikein kerrottu paikan historiasta, vaan enemmänkin ymmyrkäisesti eri intiaaniheimoista. Hotellilla tehdyn tutkimuksen jälkeen selvisi, etteivät anasazi-intiaanit olleet eläneet lähimaillakaan. Asumusten rauniot oltiin siirretty Four Cornersin alueelta Manitou Springsiin 1900-luvun taitteessa. Tuli vähän huijattu olo. Ehkä olisi pitänyt lukea ne ihan pienimmätkin printit...

Denver



Lauantaiaamuna suunnattiin pohjoiseen. S kirosi matkalla paikallisen liikenteen moneen kertaan, mutta perillä häämöttävä Coorsin olutpanimo ja ilmaiset maistiaiset hillitsivät kuskin mielialaa. Jatkettiin Denverin ohi siis Goldeniin, mutta panimon parkkipaikalla odotti pitkä jono muitakin janoisia. 45 minuuttia janotusta jonotusta. Not worth it. Meikähän oli toki siellä jo edellisellä Coloradon-turneella käynyt, ja muillakin matkalaisilla oli St. Louisin ja Anheuser-Buschin (Budweiser) panimokierros alla (myös pikkutöntsällä, joka oli silloin kyllä vielä mahanahan uumenissa), joten järkeiltiin, että lumivuohenpissiä (vrt. poronkusi, Lapin Kulta) eli Coorsia saa kyllä pikkurahalla muualtakin. Denveriin takaisin, siis.

Suur-Denverin alueella asuu yli 2,5 miljoonaa ihmistä, mikä ei lauantain katukuvassa kyllä näkynyt. Liikennettä ei ollut nimeksikään, vaikka keskuspuistossa oli joku teknojytkemeininki meneillään. Kierreltiin downtownia vähän kävellen, mutta onnistuttiin sitten missaamaan varmaan koko kaupungin komein kävelykatu kokonaan, vaikka sitä vähän etsiskeltiinkin. Nähtiin se sitten autosta matkalla "kotiin".

Meidän kuski/kartturi ehdotti, että ajettaisiin Colorado Springsiin vähän toista kautta, vuoriston läpi. Summanmutikassa arveli, että valtatiellä vietetyn tunnin sijaan matkaan menisi ehkä pari, ja maisemat olisivat hulppeat. Jälkimmäisessä se oli oikeassa.




Normiolosuhteissa vaihtoehtoinen maisemareitti olisikin veloittanut vain reilun tunnin enemmän ajoaikaa, mutta Esteri avasi antoisan takamuksensa kertarysäyksellä. Oli mielenkiintoista ajella solien läpi, kun matkanvarrella varoiteltiin äkkitulvista ja mutavyöryistä, ja navigaattori ehdotteli jatkuvasti u-käännöstä. Kolme tuntia myöhemmin oltiin onnellisesti takaisin hotellilla.

Mutta oli se sen arvoista! Ihan mielettömän kauniita pikkukyliä, puroja, vuorenrinteitä... Luonnon ankarampaa puoltakin nähtiin, sillä alue on kärsinyt useista metsäpaloista viime vuosien (ja tämän kesänkin) aikana. Pystyyn kärventyneet metsät ovat aika karu näky.


Sunnuntain ohjelmaan kuului vesiputous, luola ja fossiileja. Seven Fallsia pääsee ihastelemaan, kun ajaa "the grandest mile of scenery in Colorado". Eivät tainneet liioitella liikaa.


Tien päässä odotti tämmöisiä veijareita.
Vesiputouksia voi katsella joko maasta käsin, tai näköalatasanteilta, joille vie hissi tai 224 metallirappusta. Kädet ja jalat täristen nousin rappuset ylös, mutta vannoin jokaisella askeleella, että tulen hissillä alas. Kunnes tajusin ylhäällä, että hissi sijaitsee toisella puolella rinnettä, eikä sinne ollut päässyt muuten kuin lentämällä. Kraah.


Hyihyihyihyi!
Onneksi tuli kiipeiltyä, sillä metallihirvityksen yläpäässä avautui patikointireittejä ja uskomattomia maisemia.

Se hissi oli tuon näköalatasanteen luona. Minä en.



Pienen reippailun jälkeen taivas alkoi näyttää uhkaavalta, joten jatkettiin seuraavaan kohteeseen.


Jos korkeanpaikankammoisille oli keksitty aamulla kamalaa tekemistä ja itsensä ylittämistä, niin tasavertaisuuden nimissä kaltoinkohdeltiin myös klaustrofoobikkoja. Pimeä ja ahdas luola kuulostaa kivalta, eikö?

Luolakierros kesti kolmisen varttia, eikä ahtaisiin onkaloihin olisi mitenkään mahtunut kantorepun kanssa, joten S lupautui kantamaan perheen pienintä. Vaan kävipä niin, että itse luolassa väsyneelle neidille ei kelvannutkaan kenenkään muun syli kuin äidin, muuten alkoi korviaviiltävä huuto, joka kaikuu luolastossa varmaan vielä tänäkin päivänä.

Välillä ei kelvannut oikein äidinkään syli.
Edisonin alkuperäinen lamppu. Toimii kai vieläkin, mutta eivät löydä (muka) katkaisijaa. Heh heh.

Kierros oli täynnä (huonoa) luolahuumoria, mutta myös mielenkiintoista tietoa. Opas sammutti eräästä onkalosta valot ja sai aikaan täydellisen pimeyden (ja mummoparan paniikin). Jos ihminen viettäisi sellaisessa pimeydessä kolme kuukautta, hän sokeutuisi kokonaan ja pysyvästi. Oli aika karmivaa, kun silmät eivät tottuneetkaan pimeään, eikä omaa silmien edessä heiluvaa kättään nähnyt ollenkaan.

Ulkona, kaikki hyvin taas!

Cave of the Windsin jälkeen otettiin aikakone miljoonien vuosien taa.


Ehdittiin kuin ehdittiinkin viimeiselle opastetulle dinosauruskierrokselle. Rocky Mountain Dinosaur Research Center on museo, mutta paljon muutakin. He valavat muotteja aidoista fossiileista ja rakentavat niistä museoissa nähtäviä luurankoja. Aidot fossiloituneet luut painavat hurjan paljon (saatiin kokeilla!), joten niiden kasaaminen alkuperäiseen kolmiuloitteiseen muotoon vaatii todella jykevän tukirangan. Kevyempi jäljitelmä on helpompi asettaa esille.

Aito.
Jäljitelmä.
Aito.
Jäljitelmä.
Mielettömän mielenkiintoinen paikka, jossa olisi voinut viettää monta tuntia. Tällä kertaa tuli sulkemisaika vastaan, valitettavasti. Ehdittiin kuitenkin oppia muun muassa, että iso osa museon suurista merimonstereista oli löytynyt Kansasista. Aika hurjaa.

Huh, se on siinä!

10 kommenttia:

  1. Mielettömän kiinnostavia paikkoja ja kaikki noi maisemat, uijui! :O On varmaan ikimuistoisia näkyjä livenä, ku ovat sitä pelkkinä kuvina jo. Kierolla tavalla haluaisin päästä kulkemaan noissa karmeissa portaissa myös, vaikka varmaan tekiski melko häijyä sisuksissa. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kuvat ei todellakaan tee oikeutta. :)

      Hahaa, tulin nuo portaat lopulta sitten alas isän perässä, enkä vahingossakaan katsonut mihinkään muualle kuin isän selkään. Että se niistä maisemista. ;) Niin, ja ihan pahinta (sen korkeuden lisäksi) oli se, että ne tutisivat ja tärisivät!!!!

      Suosittelen! :P

      Poista
  2. Tutinalle ja tärinälle iso peukku. :D Ihan ku eivät ois kohtalaisen kamalat jo ilman niitä...

    VastaaPoista
  3. Upeita maisemia!
    Dima baby mammuth vieraili muuten aikoinaan Suomen Helsingissäkin Mammuttinäyttelyssä varmaan joskus 2000-luvun alkupuolella.

    VastaaPoista
  4. Hei Anni, löysin eilen sinun blogisi ja tosi kiva blogi onkin! Monet pohdintasi ovat hyvinkin tuttuja. Olen itsekin naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa ja ennen tänne muuttoa elimme pitkään kahden maan väliä kaukosuhteillen. Olemme lähdössä parin viikon päästä muuttomatkalle/road tripille New Hampshiresta Californiaan ja ajattelimme viettää pari päivää Coloradossa. Kiitos siis noista Colorado-kuvista! Olen jo niin innoissani etten meinaa sohvalla pysyä :). Osaisitko muuten suositella jotain todella hyvää bbq-paikkaa siellä Missouri/Kansas-alueella? Ja onko jotain muuta, mitä ei missään nimessä kannattaisi missata, jos kerran (tai pari) elämässään eksyy Kansasiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisin suositella! :) Tässäpä muutama linkkivinkki:

      http://www.arthurbryantsbbq.com/
      http://www.jackstackbbq.com/
      http://www.gatesbbq.com/
      http://www.oklahomajoesbbq.com/

      Yksi Jack Stack löytyy Country Club Plazalta, joka on itsessään kiva KC-nähtävyys. Jack Stack on pikkuisen hienompi bbq-ravintola kuin nuo muut listatut. :)

      Gates ja Arthur Bryant's ovat vähän historiallisempia (pikaruoka)paikkoja (ei siis mitään fancy dining), Oklahoma Joe's on taas palkittu moneen, moneen kertaan (ja yksi ravintola löytyy tästä aika läheltä meitä Olathesta ;)). Me ei olla käyty kahdessa ensin mainitussa pitkään aikaan, mutta Gatesin tulinen kastike on Scottyn ihan lempparein, ja sitä löytyy aina jääkaapista. :)

      KC:n ulkopuolelta en kyllä keksi mitään Kansas-nähtävyyksiä, joita ilman ei voisi elää. :D Matka Kansasin halki on aika tylsä, mitä nyt tässä alkupäässä tienvarrella vilahtaa Flint Hills (http://en.wikipedia.org/wiki/Flint_Hills).

      Mukavaa muuttomatkaa!! Tulee varmasti ikimuistoinen reissu! :)

      Poista
    2. Osaisin suositella! :) Tässäpä muutama linkkivinkki:

      http://www.arthurbryantsbbq.com/
      http://www.jackstackbbq.com/
      http://www.gatesbbq.com/
      http://www.oklahomajoesbbq.com/

      Yksi Jack Stack löytyy Country Club Plazalta, joka on itsessään kiva KC-nähtävyys. Jack Stack on pikkuisen hienompi bbq-ravintola kuin nuo muut listatut. :)

      Gates ja Arthur Bryant's ovat vähän historiallisempia (pikaruoka)paikkoja (ei siis mitään fancy dining), Oklahoma Joe's on taas palkittu moneen, moneen kertaan (ja yksi ravintola löytyy tästä aika läheltä meitä Olathesta ;)). Me ei olla käyty kahdessa ensin mainitussa pitkään aikaan, mutta Gatesin tulinen kastike on Scottyn ihan lempparein, ja sitä löytyy aina jääkaapista. :)

      KC:n ulkopuolelta en kyllä keksi mitään Kansas-nähtävyyksiä, joita ilman ei voisi elää. :D Matka Kansasin halki on aika tylsä, mitä nyt tässä alkupäässä tienvarrella vilahtaa Flint Hills (http://en.wikipedia.org/wiki/Flint_Hills).

      Mukavaa muuttomatkaa!! Tulee varmasti ikimuistoinen reissu! :)

      Poista
    3. Kiitos! Kävin kurkkaamassa linkkien taakse ja tuli jo vesi kielelle :).

      Poista