maanantai 5. elokuuta 2013

Asenneruuvimeisseli

Palataan lomatunnelmista (kirjoitin ensin tunnelista...) hetkeksi perusarkeen. Tässä on tullut väkisinkin törmättyä A Beatiful Body -haasteeseen ja rohkeisiin naisiin, jotka ovat paljastaneet, mitä paidan alta löytyy raskauden jälkeen. Vaikka en nyt itse tähän kuvien muodossa lähdekään mukaan, niin sivuan asiaa kuitenkin.

Raskausarpia tai muita selkeästi raskaudesta johtuvia näkyviä jälkiä kehoon ei jäänyt, ja tiedän olevani onnekas. Ulkopuolinen ei välttämättä arvaisi, että olen synnyttänyt. Mutta minäpä arvaan. Ja huomaan. Minä muutuin.

Tuskailin jo maaliskuussa nuutunutta ja turvahtanutta olemusta. Kuten arvata saattoi jo silloin, varsinainen kuntokuuri lässähti heti alkuunsa, ja viimeistään helteiden ja grilli-illanistujaisten saavuttua viimeinenkin toivo kesäkunnosta sammui. Olin oikeastaan samankokoinen ja -näköinen kuin pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Pullataikinamainen.

No, pullataikinaa tässä riittää pyllyllisen pellillisen verran vieläkin, mutta eilenpä tein jotain, mistä olen ylpeä. Joku himoliikkuja saattaa nyt tikahtua nauruun, mutta... Juoksin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni yli viisi kilometriä yhteen soittoon. Sunnuntaiaamuna, vapaaehtoisesti, vesisateessa. Verrattain kevyesti.

RunKeeper on oiva personal trainer!
Kun ottaa huomioon, että alkukesästä jaksoin puuskuttaa ehkä kilometrin, niin voisi sanoa, että kunto on noussut kohisten, ja vaikka vaatekoko on tainnut pysyä samana, niin hienoista kiinteytymistä on ollut vihdoinkin huomattavissa. Ihan oli aihettakin, sillä mummon ja ukin loman aikana tuli kyllä mässyttyä koko kesän tarpeiksi.

5K oli ensimmäinen juoksutavoite. Se on nyt siis selätetty, joten uutta matoa koukkuun vain. Ei passaa jäädä tuleen makaamaan. Vierivä kivi ei sammaloidu. Vieläkö jatkan kliseilyä?

Täytän ensi kesänä 30. Haluan olla elämäni kunnossa. Elämäni kunto ei tarkoita ennätysalhaista painoindeksiä tai pientä vaatekokoa, vaan hyvää oloa, kuntoa, terveyttä. Jonnekin hölkkäilyjen ja terveellisten aterioiden väliin pitää kuitenkin jäädä tilaa elämästä nauttimiselle laiskojen viikonloppujen ja herkkuhetkien muodossa, ilman syyllisyydentuntoa.

Vielä kun osaisin sisäistää tuon ja lopettaa surkuttelun. Perse Lantio levisi, vatsalihakset katosivat. No can do. Vartalo muuttui, mutta onko se välttämättä huono asia? Tehdään siitä nyt paras mahdollinen, sisältä ja ulkoa. Tsemppi päälle!


Veikkauksia tämänkertaisen kuntoiluinnostuksen kestosta otetaan vastaan!

10 kommenttia:

  1. Ikä kanssa vaikeuttaa tota "kiloista toipumista". Päälle parikymppisenä on vähän iisimpää, kuin päälle kolmikymppisenä. Ja lisää lapsia, lisää muhkuja.

    Kuitenkin yllättävän usein naisesta tulee mielestäni naisellisemman näköinen äityidyttyään :) Äiti saa olla pehmeä :D
    Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei kilojen kanssa olekaan ollut niin kamalaa kamppailua kuin tuon pehmeyden (haha, oonkin selvästi vielä päälle parikymppinen näin 29-vuotiaana). ;) Kaikkia muhkuja en varmasti saisi ikinä pois, enkä kyllä koe siihen mitään tarvettakaan. :)

      Poista
  2. Hyvinhän sulla on lähtenyt kiinteytyminen käyntiin.
    Ihan terveellä asenteella olet "liikenteessä".
    Hiljaa hyvä tulee, kyllä ne kilot siitä pikku hiljaa hupenee.
    Vartalo tosiaan muuttuu äitiyden myötä, mutta eihän se ole huono asia, niin kuin totesitkin.
    t. Marra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää tästä! Tavoitteena on tosiaan hyvä ja virkeä olo, sitä kohti mennään! :)

      Poista
  3. No ei sulla kyllä kiloja liikaa ole, vaikka äidin vaaleanpunaisten linssien läpi sinua tarkastelenkin. Mutta sen tutisevan tunteen ja olemattoman lihaskunnon kyllä tiedän itsekin. Kolme lasta tehneenä ja vain muutaman kilon sitten 15-vuotiaan koosta lihoneena luulisi, että eipä valittamista, mutta on ollut hetkiä, jolloin oma kroppa on tuntunut aladoobiläjältä ja lihaksia on riittänyt vain hyvien liikkumattomuussyiden keksimiseen. Himoliikkujaa ei meikäläisestä tule, mutta pakko on itsensä sohvalta nostaa, jotta ei vajoaisi ennen aikojaan ja ihan omaa syytään toisten hoidettavaksi lölläkkeeksi. Jotta eikun tsemppiä. Ja sopivasti viihdettä väliin :) tv. Suomen mummo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aladoobiläjä, nimenomaan! Vaa'an voisi kyllä nakata nurkkaan, sillä sen lukemat ja peilikuva/olo eivät kulje käsi kädessä.

      Kyllä täällä tsempataan! Jaksaapahan juosta tuon pikku-Lölliäisen perässä paremmin. :)

      Poista
  4. Mulle ei ole jäänyt kahdesta yli kolmekymppisenä saadusta lapsesta juurikaan merkkejä. Sektiohaavat, mutta nekin pieniä ja jää alkkarin reunan alle. Tosin ovat haalistuneet niin, ettei niitä näe. Kiloni olen kerryttänyt ihan muista kuin raskauksista :) Ne ovat tulleet täysin syömällä.
    Tammikuussa aloitettu kunto-laihdutuskuuri on vienyt musta melkein 10 kiloa ja tuntuu, että olen elämäni kunnossa. Ja mä täytän 40 parin vuoden kuluttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go Nanna, go! :)

      Enpä minäkään varsinaisesti raskautta halua tästä pullamössöstä ja turpeasta olosta syyttää. Laiskuudesta ja ruokavaliosta on varmasti ollut enemmän haittaa, sillä niitä raskauskiloja ei tosiaankaan tullut montaa (jos yhtään), enkä tässä ole kiloja vastaan kamppailemassakaan, vaan huonoa yleiskuntoa. Suunta on onneksi ylöspäin! :)

      Poista
  5. Onneksi olkoon 5Ksta ja paljon tsemppia kuntoiluun! Itse taalla viela 3,5vuoden jalkeen aloittelen kuntoon paasya heh. Tosin viime aikoina tsemppari on loytynyt yllattavalta taholta; 3-vuotias rakastaa pilates videoita, erityisesti pilates bootcampia ja pyytaa aina, etta katsotaan niita jumppavideoita! Tulee siina sitten samalla itsekin jumpattua, kun toinen niin ahkerasti/hellyyttavasti yrittaa matkia telkkarin tateja.

    Tannekaan ei raskaudesta jaanyt mitaan muita merkkeja kun sektiohaava. Se ei kylla ole haalistunut ja siina on (myos sektion lapi kayneen kaverin sanoin) sellanen "allomakkara" ylapuolella. Siita makkarasta kun viela paasisi eroon niin olisin tyytyvainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana pieni pilates-mies! :) Täällä on nyt ärsyttävä kesäflunssa päällä (TAAS!), mutta kunhan se on selätetty, niin lenkkipolut kutsuvat taas. Nyt ei ole edes tuskaisen kuumaa, passaisi hölkkäillä.

      Minä en uskalla edes ajatella, millainen arpi mulle olisi sektiosta jäänyt (pelkistä luomenpoistoistakin on muistona järkyttävät epämuodostumat). Puhumattakaan siitä "ällömakkarasta"... ;)

      Poista