maanantai 7. maaliskuuta 2011

Jotain uutta, jotain vanhaa

Viikonloppu alkoi aika mainiosti. Pankki oli päättänyt uskaltaa (alustavasti, pre-approved) antaa meille rahaa taloa varten. Olo oli yhtä aikaa epäuskoinen ja onnellinen. Näillä näkymin ollaan siis talonomistajia tässä kevään mittaan!

Lauantaina tehtiin chiliä (con carne) ja kutsuttiin S:n ensi kuussa synnyttävä sisko ja kohta kaksivuotias siskontyttö kyläilemään. Meikäläisen orastavaa vauvakuumettahan ei taas yhtään helpottanut kikkarapäisen taaperon kanssa leikkiminen ja vielä äitinsä masun suojissa kellivän tyypin potkujen tunteminen. Sisko jätti vielä syöttötuolinkin meille, ettei sitä tarvitsisi kuljettaa edestakaisin. Kuinka söpöä on pikkuinen syöttötuoli tuolla keittiön nurkassa? Aww...

Lauantai-iltaan mahtui myös muunlaista actionia. Katsottiin House Huntersia (haha!) yläkerrassa, kun telkkari sanoi yhtäkkiä POKS. S:n ainakin kolme tonnia painava ensimmäisen sukupolven HD-telkkari sanoi sopimuksensa hyvin äänekkäästi irti ja päästipä ilmoille vielä kaiken lisäksi melkoisen mojovat kärynneen elektroniikan hajut. Onneksi savua tai liekkejä ei näkynyt, joten suuremmilta vahingoilta vältyttiin.

Selviteltiin sitten siinä yötä myöten, mihin tuollaisen rotiskon voisi viedä kierrätettäväksi. Jo pelkän elopainon perusteella pystyttiin päättelemään, että käyttökelpoista materiaalia telkkarista saisi vielä pihalle. Iloksemme huomattiin, että paikallinen jätti-Gigantti Best Buy voisi hoitaa kierrätyksen puolestamme 10 dollarin maksua vastaan, ja me saisimme vastaavasti 10 dollarin lahjakortin heidän myymäläänsä.

Sunnuntai pyhitettiin tällä kertaa uuden telkkarin metsästykselle (mieheni on nörtti ja sen takia melkoisen tarkka elektroniikastaan) ja tanssiaisasujen etsimiselle. Meillä on parin viikon päästä edessä niinkin hieno juhlatilaisuus kuin Pony Keg Prom, johon kaikkien tulisi pukeutua juhlan vaatimalla tavalla (eli mahdollisimman mauttomasti). Aktiviteettajakin löytyy, sillä meidän jaetaan joukkueisiin, jotka kilpailevat siitä, kuka tyhjentää ensimmäisenä neljännestynnyrillisen olutta. Eräs oli jo varannut Charlie Sheenin ja John Belushin omaan joukkueeseensa, joten meillä muilla ei taida olla minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon.

Telkkari löytyi vasta kolmannesta kaupasta (Best Buysta), mutta prom-asusteiden kanssa meillä kävi paljon parempi tuuri. Suunnattiin lähellä sijaitsevaan Goodwill-myymälään ja löydettiin S:lle ihana samettinen bleiseri, jossa on kukallinen vuori, ja minulle aivan sanoinkuvailemattoman "ihana" mekko. Näistä kuvia sitten myöhemmin, jos jotain julkaisukelpoista sattuu jonkun kamerasta löytymään.

Yllätyksekseni löysin myös oikeasti kivat ja suht' vähän kuluneet korkkarit. Neljällä dollarilla. Tokihan ne piti kuljettaa kassan kautta kotiin. Ostettiin siis S:lle takki, minulle mekko ja kahdet korkkarit, ja hintaa näille kaikille tuli yhteensä alle 20 dollaria, veroineen. Rahat menivät vielä kaiken lisäksi hyvään tarkoitukseen. Täytynee vierailla kyseisessä putiikissa uudemmankin kerran.

Aina ah niin mahtavaa kännykkäkuvaa uusista ostoksista.

*****

Fakta #98: Olen kahden tunnin päästä tatuoitavana.

13 kommenttia:

  1. Ja ei kun taloa metsästämään. :D Onneksi olkoon! Onneksi olkoon myös vähillä vahingoilla selvitystä telkkarinpoksahduksesta. Kuulostaa pelottavalta.

    Hyvään hintaan lähti teille juhlakamppeet. Mä olen tainnut katsella vääriä juttuja kirppareilla täällä, kun melkein kaikki on mun mielestä ollut vähän ylihintaista. Tai en ole katsellut tarpeeksi tarkkaan.

    VastaaPoista
  2. Onnea talohommien etenemisen johdosta! :) Ja liittymättä oikein mihinkään muuhun kuin tuohon Best Buyhin, jonka sivuille tuosta laittamastas linkistä eksyin: miten iPhone neloset voivatkin maksaa siellä NOIN julmetun vähän!?!? Aaaargh, suunnaton vääryys. :D

    VastaaPoista
  3. PS. Katoin tarkemmin, että kännyjen hinta koski parin vuoden kytkysopimuksia eikä "normiostoksia" ilman sitoumuksia, mut silti. Ei taatusti saa Suomesta tohon hintaan kytkynäkään noita.:p

    VastaaPoista
  4. Satu: Kiitos! :)

    Pilvi: Kiitosta! :) Nyt alkaa hurja talonmetsästysrumba! :D

    Goodwill oli mun mielestä huomattavasti edullisempi ja laadukkaampi (ja siistimpi) kuin Salvation Army. Muista kirppareista mulla ei kokemusta vielä olekaan, mutta jos siitä teidän lähistöltä sattuu löytymään Goodwill, niin kannattaa käydä tutkimassa. :)

    Bemary: Kiitosh! :) En ole oikein perehtynyt iPhonen hintoihin siellä tai täällä, kun en ole mikään suuri fani. :D Mulla itellä on kytkykaupan mukana kaupan päälle saatu LG Ally, jossa on Android-käyttöliittymä, ja oon kyllä tykännyt. Puhelimet saattaa olla täällä edullisempia, mutta kännykän käyttö on aika tyyristä...

    VastaaPoista
  5. Kivaa, teillä alkaa talonmetsästys!
    Muistat sitten dokumentoida täällä koko house hunttauksen, joohan!

    VastaaPoista
  6. Luulenpa, että taloprojektista tule höpöteltyä ihan kiitettävästi! ;) Katseltiin eilen meidän hintahaarukassa olevia koteja, ja kuume sen kuin nousee...

    VastaaPoista
  7. En mäkään ollu fanittajatyyppiä, ennen kuin avokas sai semmosen työpuhelimeksi. Ny tuntuu, ettei parempaa voi olla. :D Se vaan on äärimmäisen toimiva vehje - siis ellei hajoa, jonka jälkeen onkin pulassa. ;p

    Mulla ei oo Androidista vielä kokemusta eikä varmaan hetkeen tuu olemaankaan, ku uusin känny on nokialainen (yksi asia johti toiseen, vaikkei alunperin pitänykään suosia Nokiaa). Vanha oli LG ja vihaan sit puhelinta koko sydämestäni, sillä siinä kaikki oli tehty mahollisimman huonosti ja epäkäyttäjäystävällisesti. :p Sehän ei tietty tarkota, etteikö moni muu LG vois olla hyvä, mut etenki ku suomalaisille käyttäjille ei ollu mitään sovelluskauppaakaan (pelkästään briteille sellainen oli!), nii aika turha "mediapuhelin" se semmonen täälläpäin on. :(

    VastaaPoista
  8. Mä en oikein tykkää pelkästä kosketusnäytöstä, tulee liikaa näppäilyvirheitä. :D Mun puhelimessa on liukuva qwerty-näppäimistö, joten tekstailu on aika nopeaa. ;) En tosin ole päässyt tutustumaan iPhoneen kunnolla, pari kertaa olen kaverin puhelimella leikkinyt. Tuskin se olisi noin suosittu, jos se ei hyvä puhelin olisi. :)

    Huh, enpä ihmettele, että LG:stä on jäänyt vähän paha maku suuhun. Oon ollut tähän asti tuohon omaan tosiaan tyytyväinen, mutta tämä on mun eka älypuhelin, joten eipä ole oikein mitään, mihin sitä vertaisin. Androidista olen myöskin tykännyt. Google rules. ;)

    VastaaPoista
  9. En malta olla tähän väliin huutamatta Androidille glooriaa. En voi verrata sitä iPhoneen kosken ole koskaan koskenutkaan, mutta rakastan omaa androidiani lähes applefanaattisuuden tasolla. Mielestäni helppo käyttää, ainoastaan tuo kosketusnäppäimistö vaati totuttelua (mutta sekin sujuu nyt paremmin, kun on jo yksi ohjelmistopäivitys puolessa vuodessa tehty ja sen myötä saatu parempi näppäimistö). Amerikassa Androidilla on tosin enemmän etuja kuin Suomessa, jossa kai Google Voice ei ole vielä saatavilla: GV puhelinnumerosta lähetetään tekstareita datapaketilla, säästetään siinä parikymppiä joka kuukausi, ja soitan Suomeen lankanumeroon viidellä sentillä ja kännykkään viidellätoista per minuutti.

    VastaaPoista
  10. Häh, minäpä en olekaan kuullut koko Google Voicesta! Mulla on omassa luurissa Skype Mobile, jota olen käyttänyt jonkin verran, mutta GV:han kuulostaa vielä paremmalta vaihtoehdolta. Täytyypä tutustua, kiitos tästä vinkistä! :)

    VastaaPoista
  11. Kannattaa tutustua! Se yhdistyy google-tiliisi niin, että jos chat on auki, google-numeroon soittaessa voit vastata myös koneeltasi. Koneelta voi myös soittaa, käsittääkseni ilmaiseksi, kotimaan numeroihin. Samoin voit lähettää tekstareita koneelta ja lukea saamasi tekstarit. Mies on erityisen tyytyväinen, kun esim. jos unohtuu kännykkä kotiin tai autoon, saa Google Voiceen kuitenkin puhelut tai viimeistään vastaajaviestit.

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa tosi hyvältä! Taidan pistää tuon meidän perheen nörtin tutustumaan tuohon vielä tarkemmin. ;)

    VastaaPoista