torstai 6. lokakuuta 2016

Maanteiden sankarit osa 5: Toronto, Ontario, Kanada (päivä 7)

Kun alunperin aloimme haaveilla road tripistä, suunnitelmissa oli mukana Philadelphia ja erityisesti New York City, jossa emme ole koskaan Scottyn kanssa yhdessä käyneet. Erikseen kylläkin. Tulimme ihan kalkkiviivoilla (kirjoitin ensin -viikoilla, kai sekin käy...) kuitenkin siihen tulokseen, että koukkaus New Yorkin kautta toisi liian paljon lisämaileja jo valmiiksi vähän uskaliaaseen hahmotelmaan. Nopea vilkaisu karttaan, ja kappas, Toronto sattuisi hyvin jo ennestään pakko nähdä -listalla olleiden Niagaranputousten lähelle.

En olisi osannut kertoa Torontosta ennen matkaa juuri mitään. Tiesin pari urheilujoukkuetta (NHL-joukkue Toronto Maple Leafs, luonnollisesti, ja MLB-tiimi Toronto Blue Jays), olin nähnyt CN Towerin kuvissa, mutta siihenpä se sitten jäikin. En tiennyt/muistanut edes sitä, että Toronto on Kanadan suurin (ja Pohjois-Amerikan neljänneksi suurin) kaupunki yli 2,6 miljoonalla asukkaallaan - suurkaupunkialueella asukkaita on jo yhteensä yli 5,5 miljoonaa. Kun (suur-)Toronton asukasmäärää vertaa koko Kanadan lukuihin, 35 miljoonaa, puhutaan melkoisen suuresta keskittymästä Ontariojärven rannalla.

Varasimme hotellin vähän summassa. Halusimme olla keskustassa, mutta koska emme halunneet maksaa itseämme täysin kipeiksi, nappasimme hotellihuoneen Yorkvillestä, noin neljän kilometrin päästä Toronton kuuluisimmasta nähtävyydestä, CN Towerista. Oikeastaan ainoana kriteerinä sijainnin suhteen oli, ettei autoa tarvitsisi liikutella parkista kertaakaan Torontossa oloaikana, eikä tosiaan tarvinnut.

Niagaranputousten pällistelyn jälkeen hurautimme reilun 120 kilometrin matkan Torontoon. 120 kilometrin! Kanadassa oli mukavan kotoisa olo, kun tienvarsilla ilmoitettiin matkat kilometreissä ja bensanhinnat litroissa, toisin kuin täällä mailien ja gallonojen luvatussa maassa. Olimme vielä aika monen kilometrin päässä itse ydinkeskustasta, kun kaupungin suuruus alkoi konkretisoitua ja liikenne hidastua.


CN Tower.

Matka hotellille kulki vilkkaan downtownin läpi, ja minua taisi jännittää enemmän kuin kuskia, vaikka luulenpa, että Scottyltakin pääsi helpotuksenhuokaus, kun sai auton parkkiin hotellin taakse. Viskasimme tavarat nopeasti huoneeseen ja läksimme metsästämään illallispaikkaa, sillä kello oli jo aika paljon. Löysimmekin heti hotellin läheltä kivan terassin, jossa söimme mahat täyteen ja maistoimme Kanadan Coors Lightia, Molsonia.

Ravintola sijaitsi Royal Ontario Museumin vastapäätä, ja Iita innostui kovasti ikkunan läpi kuultaneista dinosaurusten fossiileista. Siitä tulikin luontevasti seuraavan päivän pakkomarssin ensimmäinen pysähdyspaikka.

Napero halusi aivan välttämättä nähdä tyrannosaurus rexin. Ei tarvinnut pettyä!

Royal Ontario Museum ulkopuolelta.

Kiertelimme museossa pari tuntia, enimmäkseen luonnonhistoriallisella puolella, ja nähtävää olisi varmasti riittänyt koko loppupäiväksi, mutta halusimme toki tehdä vähän muutakin. Nälkäkin meinasi museokierroksen jälkeen vaivata, joten käyskentelimme kauniin Queen's Parkin läpi etelää kohti. Ilma oli loistava, ja eräs hölmöläinen ja kesän älyttömiin helteisiin kyllästynyt keskiläntinen laittoi pitkät farkut jalkaan, koska ennustuksissa luvattiin alle 30 asteen lämpötiloja. Hei c'mon, oikeasti, 26 astettakin on vielä aika lämmin... Hikoilinpa sitten.

Scotty teki pikaisen googletuksen ja löysi hyvät arviot saaneen pubin. Tilasimme poutinea, eli perikanadalaisen annoksen ranskalaisia, juustorakeita ja ruskeaa kastiketta. Meidän lautaselta löytyi vielä buffalokanapalasia. Kuulostaa ehkä hieman erikoiselta yhdistelmältä, niin meidänkin mielestä, mutta olipahan hyvää!

Lounaan jälkeen läksimme jälleen kävelemään kohti etelää. Kadut olivat vilkkaita, mutta missään vaiheessa ei tullut turvaton olo. Ihastuin koko ajan enemmän ja enemmän Torontoon, ja nyt tiedänkin, minne muutan, jos the Donaldista tulee presidentti.

Päivän ehdoton kohokohta ja odotetuin nähtävyys oli (minulle) Hockey Hall of Fame. Jotakuinkin tässä kohtaa minua rupesi hihityttämään:




Teki mieli ottaa kuva kaikesta suomalaisesta, mutta muistikortin tila olisi todennäköisesti loppunut kesken.

Hockey Hall of Fame ei ollut valtava, mutta näkemistä oli paljon. Maajoukkuekiekolle ja NHL-lätkälle oli kokonaan omat puolensa, ja olipa isoilla ja pienilläkin faneilla mahdollista kokeilla onneaan virtuaalista änärimolaria vastaan.



Stanley Cup!

Jääkiekkokikattelun jälkeen kävimme lahjakaupassa, jossa oli luonnollisesti paljon World Cup -kamaa - olivathan kyseiset mittelöt, joista ei nyt sen kummemmin taida tarvita puhua, Torontossa vain paria viikkoa myöhemmin.

Ennen pohjoiseen suuntaamista kävimme vielä parilla panimolla (yhteensä kolmella) ja ihastelemassa Ontariojärveä ja CN Toweria. Mutta vain alhaalta, sillä pitkä jonotus johonkin, jossa olisin kusi sukassa ja pelko persiissä, ei oikein huvittanut. 

Korkeutta tällä kammotuksella on 553,33 metriä, mikä tekeekin CN Towerista
läntisen pallonpuoliskon korkeimman tornirakennelman.

Viimeinen päivä virallisesti vauvana!



Takaisin marssimme Chinatownin kautta. Se oli myöskin näkemisen arvoinen paikka. Harmitti, ettemme käyneet siellä syömässä, mutta lapset olivat aika naatti (itse asiassa sikiunessa) pitkän päivän jälkeen. Olimme kieltämättä mekin. Kukaan ei työntänyt meitä isompia turisteja rattaissa tai kantanut kantorepussa. Kilometrejä kertyi varmasti lähemmäs 20, ja kun istahdimme 10 tunnin reippailun jälkeen tutulle terassille hotellin lähelle, jalkoja kihelmöi sen verran, etten ollut ihan varma, pystyisinkö kävelemään paria korttelia hotellille.

Jalat kuitenkin kantoivat, ja pääsin vihdoin sovittamaan kunnolla päivällä tekemääni ostosta:

I went to Toronto and all I got was this lousy crazy awesome hat.

Toronto oli aivan mahtava paikka, ja olisin mieluusti jäänyt sinne paljon pidemmäksi aikaa. Meidän ei todellakaan olisi tarvinnut kävellä paikkoja kipeiksi, sillä Toronton julkisen liikenteen verkosto oli erittäin kattava, mutta koska olimme matkan aikana istuneet autossa ihan riittävästi, tepastelu teki hyvää. Torontossa oli sopivasti suurkaupungin vilinää ja vilskettä, mutta kuten jo aiemmin totesin, en tuntenut oloani missään vaiheessa uhatuksi tai pelokkaaksi. Kanadalaiset eivät sanoneet ihan niin usein "eh?", kuin tv-sarjojen ja elokuvien perusteella olisi voinut olettaa, mutta about sentään äännettiin odotusten mukaisesti vähän eri tavalla kuin täällä meillä uutistenlukijamaisen "neutraalissa" Keskilännessä.

Menisin uudestaan. Tai no, parin viikon päästä nähdään, muutanko sinne ihan pysyvästi.


osa 1 | osa 2 osa 3 | osa 4

4 kommenttia:

  1. Vieressa tuossa istuu tyokaveri, Vancouver Islandilta, ja tuumasi just eilen mulle (kun tyopaikkoja kattelin) etta viihtyisit taatusti Vancouverissa :D Tieda vaikka naapureiksi paadytaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii, savolaiset Känädässä! :D

      Poista
  2. Hieno hattu ! Tuo jo yksinään hyvä syy käydä Torontossa. Poutine on hyvää, mutta taisin ahnehtia itse sitä ensimmäisellä kerralla liikaa ja vääntelehdin tuskissani loppu illan ! Jossain kaupoissa näkyy muuten Wisconsin cheese curds:ja, joten herkun voi tehdä kotonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! ;) Oooh, pitääpä joskus kokeillakin kotitekoista poutinea! Syötiin tässä vähän aikaa sitten täällä ihan kotikaupungissa tehtyä poutinea, ja siinä oltiin käytetty cheese curdsien sijasta fetaa. Hyvää oli sekin!

      Poista