Kun daddy lapsen ranskalaiset söi

Hymyilin lattialla tyytyväisenä leikkineelle vauvalle. Hyvin nukkunut kaveri höpötteli omiaan. Höhöhö, vavvavvava, pöpöpö. Pienen ihmisen aito ja rehellinen onnellisuus tarttui väkisin minuunkin, varsinaiseen aamumörköön.

Hiljaisen ja rauhallisen aamun kuitenkin keskeytti yläkerrasta kuulunut vertahyytävä huuto.

Juoksin ennätysvauhtia isosiskon huoneeseen, josta ääni kantautui. Kirkuminen jatkui, enkä saanut hätäisiin "Mikä tapahtui?" -kysymyksiini selvää vastausta. Huoneessa minua vastassa oli sängyssään kieriskelevä ja kirkuva lapsi.

"Mikä tuli? Mikä hätänä?"

"...I WANT FRENCH FRIES!"

Pidättelin naurua samalla kun tasasin sykettäni.

"Haluat ranskalaisia?"

"YES! I REALLY WANT FRENCH FRIES! DADDY ATE MY FRENCH FRIES!"

Luonnos ranskalaisvarkaasta.
"That's you, daddy, when you were a girl."

Niiskutteleva lapsi rauhottui, kun kerroin hänelle, että hän oli nähnyt unta - ei, painajaista - eikä daddy ollut syönyt hänen ranskalaisiaan. Eihän meillä oltu sellaisia edes syöty viikkokausiin. Seuraava kriisi oli kuitenkin jo nurkan takana. Tai tarkemmin vessanoven takana.

"Äiti, I washed my hands all by myself!"

"Pesit ihan itse? Hieno juttu!"

"I'm a big girl."

"Niin olet. Olet iso tyttö."

"Do you think I'm a boy now?"

"Kyllä sinä taidat olla edelleen tyttö."

"I REALLY WANT TO BE A BOY!"

Eilen neiti halusi kuitenkin vielä olla "the prettiest girl", joten identiteetti taitaa olla vielä hakusessa.

Pikku-Litti aloitti taannoin jalkapalloharrastuksen.

Hauskoja juttuja suusta on päässyt muutenkin. Kun tytöllä on nälkä, hän sanoo: "My tummy is wiggling." Kiemurtelevan mahan lisäksi hänellä on kuulemma mielikuvitushampaat. "They're not real, they're pretend teeth", kuten hän asian hammashygienistille ilmaisi.

Eräänä päivänä meinasin tukehtua mielikuvitusleipääni, kun typy katseli itseään peilistä kallistellen päätään puolelta toiselle. "Do you think my rectangle face is turning into a circle face?" hän kysyi hyvin mietteliäänä. Eihän siihen voinut vastata muuta kuin, että kyllä, suorakulmion muotoisista kasvoistasi on tulossa ympyrän muotoiset. Varsinkin kun lapsi oli kertonut edellisenä päivänä pelkäävänsä suorakulmioita.

Perinteinen kop kop -vitsikin on saanut hyvin persoonallisen tvistin:

"Knock knock."

"Who's there?"

"[Etunimi] [toinen nimi]."

"[Etunimi] [toinen nimi] who?"

"[Etunimi] [toinen nimi] [sukunimi]."

Onpa hän pitänyt meille parisuhdeterapiaakin. Joskus harvoin (!) äksyillessäni pieni ääni kertoo, etten saa olla vihainen daddylle. "Moms and dads can't fight. You have to be best friends!" Yritäpä siinä mököttää.

Suomi on edelleen ehdottomasti kakkoskieli (ja kakkakieli, sillä vessa-asiat selitetään suomeksi), mutta pyydettäessä tyttö toistaa mielellään kokonaisia lauseitakin. Hellyttävintä taitaa olla, kun pieni puolisuomalaisemme puhuu vielä pienemmästä. Hänen ikioma "pikkubeli."