perjantai 10. kesäkuuta 2016

Perinneperjantai: Kun Nightwishin keikalle itseni höpötin

Edellinen merkintä vuodelta 2008 päättyi sanoihin: "Tanaan Lawrenceen Nightwishin keikalle. Toivottavasti saadaan liput viela ovelta." Toive ei ihan täysin toteutunut, mutta liputtomuudesta kehkeytyikin eeppinen tarina, jota en hevillä (hehe) unohda.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Keskiviikko 28.5.2008 klo 17:11

Live to Tell the Tale

Lahdettiin eilen heti S:n kotiuduttua ajamaan kohti Lawrencea. Illalla oli siis tiedossa Nightwishin keikka, jolle emme uhkarohkeina ihmisina lippuja ennakkoon ostaneet. Tai piheina ihmisina oikeastaan, silla emme halunneet maksaa Ticketmasterin lisamaksuja. Hoimme itsellemme, etta kyllahan niita lippuja viela ovelta saa. Ei kai joku suomalainen bandi veda yleisoa niin paljoa, ettemmeko mahtuisi mukaan!

Jo ennen kuin paasimme edes Kansas Citysta pois, S sai puhelun Lawrencesta. Blogissa aiemminkin mainittu mustasukkainen ystavatar (joka on nykyisin yrittanyt kayttaytya ihmisiksi) soitti neljan maissa. Keikkapaikan, The Granadan, edessa oli jo 20 ihmisen jono.

Paasimme perille Lawrenceen viiden maissa ja kavelimme keikkapaikan eteen. Jonon pituus oli kolminkertaistunut tunnissa. Ovet, ja samalla myos lippuluukku, avattaisiin vasta seitsemalta. Paatimme edelleen olla uhkarohkeita ja lahdimme syomaan jonottamisen sijaan.

Sepa kostautui. Seitseman jalkeen, kun vihdoin paasimme lippuluukulle, lippuja oli jaljella tasan yksi. S osti sen pois kuljeksimasta, mutta olisimme tarvinneet viela kaksi lisaa. Ajoimme akkia ystavattaren asunnolle tarkistamaan, josko netista viela saisi lippuja. Ei saanut.

Palasimme takaisin The Granadan eteen norkoilemaan siina toivossa, etta lippuluukulle olisi ilmestynyt kuin taikaiskusta lisaa lippuja. Ikkunassa oli kuitenkin lappunen: "Tonight's concert is SOLD OUT. So do not even ask for tickets. We do not have any." Siina vaiheessa meni vahan sormi suuhun. Mietimme S:n lipun poismyymista muille norkoilijoille.

Siina sormet suussa seisoskellessa meidan ohi kaveli kaksi pitkatukkaista miesta. Puhuivat suomea. Kavelivat keikkabussien luo. S yllytti minua menemaan heidan juttusille. Minua vahan ujostutti, joten kieltaydyin. Suostuin kuitenkin kavelemaan kohti keikkabusseja ja katsomaan, josko samaiset herrat viela olisivan lahistolla. Vahan niinkuin kompromissina.

Nightwishin pojat istuivat kauempana takaoven luona, mutta lahella saati kuuloetaisyydella ei ollut ketaan. Kunnes joku astui ulos bussista. En tieda, mika minuun meni, mutta "Hei, onks teilla lippuja?" karkasi suustani. Bussista ulostautunut heviletti vilkaisi minua, kohautti olkapaitaan ja pudisti paataan. Ja kaveli bandin luo.

Naureskelin S:lle ja ystavatterelle, etta hehheh, kannattipa yrittaa. Vahan havettikin. Huomasimme kuitenkin, etta bandinjasenet ja olkiaan kohautellut heviletti tuijottivat ja osoittelivat meita. Pian heviletti kaveli luoksemme ja alkoi jutella suomeksi. Pyysi odottamaan.

Pian luoksemme ilmestyi vaaleampi pitkatukka. Se vahan ihmetteli sita, etta jossain kansasilaisessa kaupungissa kuulee suomea. Se soitteli pari puhelua, kavi lippuluukulla ja sisalla. Sanoi, ettei mitaan hataa. S yritti pusutella minua innoissaan, mutta ystavatar ja mina naurahdimme yhdessa, etta kannattaa ehka pysya nyt minusta vahan kauempana. Nyt ei pilata tata.

Kun pitkatukka tuli reissuiltansa takaisin, silla oli antaa ystavattarelle ja minulle hienot tarrat. Pyysi meita latkaisemaan ne paitoihin kiinni ja seuraamaan hanta sisalle. Seurattiin kiltisti perassa, ja kas, oltiin sisalla. Kiiteltiin ehka sen miljoona kertaa. Kysyin, mita olemme velkaa. "No, nauttikaa keikasta ja vierailkaa baaritiskilla usein. Juokaa vodkaa."


Suuntasimme kaskysta ensin baaritiskille. Sen jalkeen etsimme vakijoukosta Sannan, joka oli tullut Emporiasta katsomaan keikkaa. Kerroimme kaikille halukkaille (ja haluttomille) tarinaa siita, kuinka paasimme kuin paasimmekin loppuunmyydylle keikalle sisaan. Oli aika hurja tunne.

Keikka oli oikein mainio. Nightwish oli S:lle entuudestaan tuttu, mutta ystavatar ei ollut koskaan kyseisesta pumpusta kuullutkaan. Meille sisaanpaasyn hoitaneet miekkosetkin olivat erittain yllattyneita, etta keikka myytiin loppuun jossakin Kansasissa, jossa suuri yleiso ei varmasti ole Nightwishin musiikkista kuullut soinnun vertaa.

Keikan paatyttya huomasin, etta meita auttanut kiltti herra seisoi paitakojun takana. Lahdimme porukalla kiittamaan hanta. "Eikos se niin ole, etta sulle laitetaan tasta S-koon paita?" Naurahdin. Kai se nyt olisi vahaisinta, mita voisin tehda. Kaannyin S:n puoleen pyytamaan vahan rahaa lainaksi, mutta... "Suomi-tytto saa paidan ihan ilmaiseksi."

Raks raks, sanoivat aivoni (samalla kun kiittelin punastellen paidasta). Takananihan seisoi toinen Suomi-tytto, Sanna. No, Sannakin sai samanlaisen Passion for North America 2008 Part 2 -paidan. Olisimme ostaneet levyn, mutta nekin, kuten liput, oli myyty loppuun.

Aika hullua, eiko totta? Kiitos Nightwish ja kiltit miehet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti