keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kirsikoita ja rusinoita - parasta ulkosuomalaisuudessa

Minun Suomessani paistaa kesällä aurinko. Se leikittelee valollaan aamusta, no, aamuun vihreiden, juhannukselta tuoksuvien koivunlehtien lomassa. Kimmeltelee heleästi liplattavan järviveden pinnalla. Valuttaa torilta ostetun (ylihintaisen) jäätelöpallon sormille. Terassilla nautiskeltavan siiderin sekaan tiputetut (korkeintaan) kaksi ja puoli jääpalasta sulavat ennätysvauhtia, mutta leuto tuuli pitää ihon viileänä ja itikat loitolla.

Ulkosuomalaisena on helppo haaveilla romanttisesta Suomesta, jossa lavatanssit ja maitolaiturit ovat edelleen voimissaan. Todellisuus, kuten Pekka Poudan ennustamat yksinumeroiset lämpölukemat kesäkuussa, ei häiritse unelmia. Vuosien saatossa unohtuu loska ja paska, laudat eessä ovien. Suomi ja suomalaisuus tuntuu enemmän lottovoitolta kuin koskaan.


Mutta palata en tahtoisi. En pysyvästi. Tiedän, että täällä kaukana rakennetut pilvilinnat romahtaisivat nopeasti. Suomesta on tullut minulle paratiisi, lomakohde, tuttu ja turvallinen Teneriffa. Täällä kaukana kaipaa Suomea, jota ei ole (enää) olemassa. Suomea, jossa paistaa aina aurinko.

Eipä puhuta siitä, että vain hetki tämän aurinkoisen kuvan ottamisen jälkeen
auton tuulilasiin läsähteli räntää. Juhannusviikolla.

Parasta ulkosuomalaisuudessa on se, että saan elää kuherruskuukautta aina uudelleen ja uudelleen synnyinmaani kanssa. Miten hyvältä maistuukaan salmiakki ja pakastepinaattikeitto, se Saarioisten jauhelihapizzakin, kun niillä ei ole päässyt herkuttelemaan kuukausiin tai vuosikausiin! Räntä ja pakkanen juhannuksena on eksoottista, eikä pilaa kesälomaa, sillä täällä toisessa kodissa on usein tukalan kuuma.

Parasta ulkosuomalaisuudessa on se, että olen suomalaisempi kuin Suomessa asuessani. Kun jyrään viimeisiä vetelevän karvalakkiruohonleikkurin kanssa paahtavassa Kansasin helteessä pyörtymisen partaalla, en luovuta, koska periksihän ei anneta. Maalaan keittiön kaapistot yksin viikonlopussa, koska eihän se nyt ole homma eikä mikään (eipä), ja perseellä voi aina puristaa. Apua en kysy, jos sitä ei osata minulle tarjota. Minä ite. Amerikkalaiset saattaisivat kuvailla tätä luonteenpiirrettä jääräpäisyydeksi - stubbornness - mutta sitä se ei ole (kokonaan). Se on sitä sisua se, sitä syvintä suomalaisuutta, jonka voimalla jääkauden runtelemat kiviset maisemat on pelloiksi aikoinaan hartiavoimin kynnetty.


Parasta ulkosuomalaisuudessa on se rikkaus, mitä kahden kulttuurin yhteensovittaminen on mukanaan tuonut. Meillä poimitaan kirsikoita (cherry-pick) ja kerätään rusinat pullasta, parhaamme mukaan. Meidän lapsista kasvaa toivottavasti sinnikkäitä, sisukkaita puurtajia, mutta myös avoimia, kohteliaita keskustelijoita. Voin valita Suomesta ja suomalaisuudesta vain ne parhaat palat ja yrittää siirtää ne puolisuomalaiselle jälkikasvulle, jotka eivät uskalla olla kannattamatta kannattavat vain ja ainoastaan Suomea jääkiekossa.


Ulkosuomalaisena olen saanut perspektiiviä yhteiskunnallisiin asioihin. Nähnyt selkeämmin, mikä on hyvin, mikä on huonosti. Täällä ja siellä. Tai ainakin, mikä oli hyvin, mikä huonosti. Oletan, että Suomi ei ole enää se sama Suomi, jonka vuonna 2010 pysyvästi taakseni jätin. Ikävintä ulkosuomalaisuudessa onkin se, että aika ei ole pysähtynyt Suomessakaan. Isovanhemmista kahta ei enää ole, ja se viimeinenkin kulkee varmasti jälleen enemmän kumarassa kuin viime reissulla.

Ikävintä ulkosuomalaisuudessa on ikävä.

Elämässä ei kuitenkaan taida voida saada ihan kaikkea, sen ulkosuomalainen ymmärtää. Oman viihtymisen ja onnen kannalta on tärkeää keskittyä positiivisiin puoliin. Niihin asioihin, joita ei olisi nähnyt eikä kokenut, ellei olisi uskaltanut pakata passia ja hammasharjaa, nousta lentokoneeseen sydämensä perässä. Parasta ulkosuomalaisuudessa on oman itsensä ja identiteetin löytäminen maapallon toisella puolella. Rohkeus hypätä puolituntemattomaan, opetella selviytymään uudessa ympäristössä, yrittää kotiutua vieraaseen maahan ja kulttuuriin - ja onnistua siinä! Atlantin myötä taisi tulla ylitettyä myös itseni.

London and beyond -blogin Lena haastoi ulkosuomalaisia bloggaajia kirjoittamaan siitä, mikä on parasta ulkosuomalaisuudessa. Tässä minun vastaukseni.

14 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu, ja niin totta! Oon just julkaisemassa omaani samasta aiheesta, ja samoilla linjoilla mennään. Osasit kyllä kuvata niin hyvin sanoiksi sen, miten ulkomailla asuessa on helppoa vaan ajatella Suomesta niitä hyviä asioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuttuja ajatuksia kaikille/monille ulkosuomalaisille! Kiitos ihanasta kommentista, pitääkin käydä lukemassa sinun kirjoitus tästä aiheesta. :)

      Poista
  2. Tuon ikävän tunnistan. Perhe on Suomessa, lapsuuden ystävät ovat siellä. Onneksi tosin asun vain Saksassa josta lentää Kuopioon parhaimmillaan neljässä tunnissa - kotiin pääsee nopeasti ja edullisemmin kun USA:sta, varmasti. Kauniisti kirjoitettu, mun mielestä nämä rusinat on ihan parhaita ;) Lisäsin blogisi listaan postaukseni jatkoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Kuopio! <3 Nuo tärkeiden ihmisten kanssa vietetyt hetket ovat kyllä kaksin verroin mieleenpainuvampia, kun ne eivät ole itsestäänselvyyksiä tuon typerän välimatkan vuoksi. Olen joskus miettinyt, miten olisi ehkä helpompaa asua jossain päin Eurooppaa lyhyempien (ja halvempien!) lentopyrähdysten päässä, mutta sitten oltaisiin molemmat kaukana kotoa, ja siitä sitä vasta USA-Suomi-sota syntyisikin, kun pitäisi päättää, minne mennään lomalle. ;) Hahaa, en tiennytkään, miten tärkeitä rusinat ulkosuomalaisille ovatkaan ennen tätä kirjoitushaastetta. :D

      Poista
  3. Upea kirjoitus! Tuo, että Suomi ja suomalaisuus tuntuu enemmän lottovoitolta kuin koskaan, on kyllä niin oikea tapa kuvata (ainakin tämän) ulkosuomalaisen fiiliksiä. Jestas mitä pilvilinnoja sitä mielessään aina rakentelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä ulkosuomalaisen Suomi on sitten kaunis!

      Poista
  4. Lapsi/vanhemmuus osuutta lukuunottamatta (vaikka täälläkin ruutuun hyppäsi tuo ylisöpö säihkysilmä hymyä irrottamaan!) samaistun ihan täysin. Tänään Mietin, miten hienoa oikeastaan on, kun ei asuta kummankaan kotimaassa. Voidaan sekoittaa kolmen kulttuurin parhaat palat ja yhdessä ihmetellä Italian outouksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa kiehtoisi minuakin! Siis jossain molemmille vieraassa kulttuurissa asuminen, kun toistemme kotimaat on tullut kuitenkin kokeiltua. Toisaalta sitten juuri tuon jälkikasvun takia on kiva olla lähellä edes noita toisia isovanhempia ja sitä tukiverkostoa. :) Kolmen kulttuurin rusinat kyllä kuulostaa aika herkulliselta sopalta, vaikken rusinoista oikein välitäkään. ;)

      Poista
  5. Voi kun oli ihanasti kirjoitettu! Samastun ihan täysin siihen kaipuuseen, jota koen tarunhohtoista Suomen kesää kohtaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onhan se Suomen kesä jotain aivan ihanaa, ötököineen ja pakkasineen päivineen. :)

      Poista
  6. Mahtava kirjoitus ja allekirjoitan niin kohdan 'Parasta ulkosuomalaisuudessa on se, että saan elää kuherruskuukautta aina uudelleen ja uudelleen synnyinmaani kanssa'. Kuten myös huomion rännästä ja pakkasesta juhannuksena. Meilläkin on uudessa asuinmaassa Thaimaassa aina niin kuuma, että on mukava tulla vilvoittelemaan Suomen kesään ;). Kun aikoinaan olen itse ollut kovin kyllästynyt Suomen ilmastoon, niin nyt Suomessa vietetty loma on erittäin tervetullut.
    Täältä pääsee lukemaan omaa pohdintaani samasta aiheesta:

    http://thaimaanrannanmaalarit.blogspot.fi/2016/06/parasta-ulkosuomalaisuudessa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on siellä vielä pikkuisen trooppisempaa kuin täällä, joten voin vain kuvitella, miten pieni räntä ja pakkanen on vain tervetullutta vaihtelua. ;)

      Näitä eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kirjoituksia on ollut tosi mielenkiintoista lukea! Tykkään muuten kovasti tuosta blogisi nokkelasta nimestä. :)

      Poista
  7. Oiii ihana kirjoitus ja tuo kuva pikku-neidista Suomi paidassa <3! Tama ulkosuomalaisten blogipiiri on ihana, mahtavaa vertaistukea kun niin monessa kohdassa toisen kirjotusta tuntee ihan samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ehdottomasti samaa mieltä! Melkoisia hengenheimolaisia. :)

      Poista