perjantai 4. maaliskuuta 2016

Presidenttiehdokas Donald Trump

Se alkoi vitsinä. Valtavan egon, mutta heiveröisen itsetunnon omaava, ilman mitään suodatinta töksäytellen puhuva, milloin mitäkin ihmisryhmää loukkaava, vähintäänkin erikoisen hiustyylin omaava newyorkilainen liikemies tekisi omien sanojensa mukaan Amerikasta jälleen mahtavan. Salli mun nauraa.

Presidenttiehdokas Donald Trump on vitsi, joka ei enää naurata.

Tavallaan ymmärrän viehätyksen. Donald Trump ei ole perinteinen poliitikko. Hän ei ole sätkynukke, jonka naruja joku muu vetelee. Ymmärrän sen, että ihmiset ovat kyllästyneet Washingtonin tuloksettomaan köydenvetoon ja tyhjiin lupauksiin. Harjoiteltuihin ja tarkoin harkittuihin, ympäripyöreisiin puheisiin. Donald Trump edustaa jotain uutta, virkistävääkin. Donald Trump sanoo, mitä sylki suuhun tuo, ja tuntuu itse uskovan suustaan sylkäistyt puolitotuudet ja suoranaiset valheetkin. Ongelma on siinä, että niin uskoo moni muukin.

Olen ollut aiemmin hyvinkin kiinnostunut Yhdysvaltain politiikasta. Seurannut vaaliväittelyitä ja ollut perillä asioista. Nämä vaalit ovat kuitenkin poikkeus. Minulla on kyllä selkeä suosikki (ei Donald Trump), mutta en yksinkertaisesti jaksa katsoa tai lukea juuri mitään politiikkaan viittaavaa. Jos haluan ihan välttämättä tuijottaa hiekkalaatikolla tappelevia lapsia, menen leikkipuistoon.

Presidenttiehdokas Donald Trumpin suosio pelottaa.

Trumpin kannattajat ovat rynnineet sankoin joukoin esivaaliuurnille. Niin sankoin, että hän on selkeässä johdossa ja ennakkosuosikki republikaanien viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Puolue ei suora- tai vääräpuheisesta Trumpista kuitenkaan pidä, ja liikkuupa täällä huhuja, että puolueen johdossa on pohdittu sitäkin vaihtoehtoa, että ehdokkaaksi nimettäisiin joku muu (Marco Rubio) esivaalituloksista huolimatta.

Osa republikaaneista on jo sanonut, että äänestäisivät mieluummin Hillary Clintonia kuin Donald Trumpia, ja se on paljon se tässä poliittisesti niin polarisoituneessa maassa. Entinen demokraatti Trump jakaa mielipiteitä siis nykyisen puolueensakin sisällä, ja sen vuoksi puoluejohto ei häntä halua virallisesti ehdolle asettaakaan. Olisi kuitenkin riskialtista olla kuuntelematta sitä äänekästä ja suurta porukkaa, jotka Trumpin rumpua paukuttavat. Trump nimittäin todennäköisesti asettuisi ehdolle itsenäisenä ehdokkaana ja veisi ääniä republikaanien kandidaatilta.

En ole oikein varma, onko Trump aidosti sitä, mitä hän antaa olettaa. Todennäköistä on, että jos hän pääsee taistelemaan niistä lopullisista äänistä demokraattien Hillary Clintonia tai Bernie Sandersia vastaan, ne aivan kaikista rasistisimmat ja muutenkin äärimmäisimmät mielipiteet hioutuvat kulmiltaan pyöreämmiksi ja sentristejä houkuttelevammiksi. Se, jos mikä, tekee hänestä aidon poliitikon.

Tällä hetkellä tämä agressiivinen ja hyökkäävä taktiikka tuntuu kuitenkin myyvän kuin häkä. Kuten jo totesin, Trumpilla on erittäin innokas ja äänekäs, vankka kannattajajoukko, johon muun muassa Ku Klux Klanin entinen johtaja ja Trumpille äänensä julkisesti luvannut David Duke lukeutuu. Riittäisikö pelkästään heidän tarjoama äänimäärä kuitenkaan Valkoiseen taloon asti? Tuskin. Toivottavasti ei.

Historialliset vaalit tulossa. Lähde: Political Humor.

On aika pelottavaa, että mies, joka on joskus ehdottanut muun muassa Yhdysvaltain muslimien rekisteröimistä, joka deittailisi tytärtään, jos hän ei olisi, no, hänen tyttärensä, ja joka vakuutteli taannoisessa valtakunnallisesti televisioidussa vaalitentissä pilinsä olevan suuri, koska joku toimittaja oli vuosikymmeniä sitten arvostellut hänen sormiensa lyhyyttä, on saavuttanut näin suuren suosion. On vielä pelottavampaa, että hänellä on täysin realistiset mahdollisuudet päästä ovaaliin toimistoon.

Olen vähän puolitosissani sanonut Scottylle, että jos Trumpista tulee tämän maan presidentti ja samalla esimerkiksi maailman mahtavimpien asevoimien johtaja, muutamme Suomeen. En todellakaan haluaisi asua maassa, jonka keulakuvana on mies, joka käyttäytyy kuin perhejuhlissa vähän liikaa tärpättiä nauttinut peräkammarin poika.

Että hänenkö (lyhyt) sormi laitetaan ydinaseiden laukaisunapille?

12 kommenttia:

  1. Hyvin kirjotettu teksti! Pitkään oon sun blogia lukenut, harvemmin kommentoinut :) Nyt oli pakko. Asumme Michiganissa amerikkalaisen mieheni kanssa ja hän sanoo samaa (tosissaan ja puolitosissaan) että jos Trump tämän maan presidentiksi valitaan niin Suomeen on muutto :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Meinasin kirjoittaa, että siellä sitten nähdään, mutta toivottavasti ei, ainakaan tämän syyn takia. :D Kiva, että kommentoit. :)

      Poista
  2. Eipä tuo Suomen meininki paljon paremmalta näytä sekään. Onneksi siellä on niin vähän valtaa kuitenkin Perskustalla, ettei koko maailma sentään pala siinä uhossa.

    -Katja Valkoisen talon naapurista

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti! Trump kieltämättä on aika virkistävää katsottavaa, mutta liekö aavistuksen liiankin "virkistävä" Valkoiseen taloon... Aika pelottava ajatus. Meilläkin on vaaleja seurattu naama tiukasti kiinni (puhelimen) näytöllä aina aamuisin, ja jännityksen kuin vähän pelonkinsekaisin tuntein jännäillään, mitä missäkin on äänestetty...

    No, sehän ei kai auta kuin toivoa parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ollut mulle vähän liiankin viihdyttävä tapaus, kun en jaksa katsoa noita vaaliväittelyitä ollenkaan. :D Sen verran toki tulee seurattua, että tietää, missä noin yleisesti mennään, mutta aikaisempaan verrattuna innostus on vähäistä. Koko peli on jotenkin niin rumaa. Lapsellista.

      Toivotaan parasta - mitä ikinä se sitten onkin! :)

      Poista
  4. Kauhulla seuraam presidenttikisan etenemistä täältä Suomesta käsin...Ilmeisesti laajemmaltikin on menossa kyllästyminen perinteiseen politiikkaan (Suomessa se perussuomalaisetn jytky esim.) ja tuollaiset populistit saavat paljon ääniä. Hirvittää vain se, että kun Obamaan ei olla Yhdysvalloissa oltu niin tyytyväisiä niin noinkohan monet äänestävät sitten mieluummin republikaania? En ole varma haluanko asua maapallolla, jossa Trumpin sormi tosiaan on ydinasenapilla, mutta vaihtoehtoja ei nyt tähän hätään ole. Toivotaan siis parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännittävää tämä kyllä on. Vaikka USA:lla ei ehkä menekään yhtä hyvin kuin joskus ammoisina aikoina, niin kyllä sillä vaikutusvaltaa koko maailman menoon on. Senpä takia ihan oikeasti hirvittää ajatus siitä, että Trump istuisi erinäisissä neuvottelupöydissä... Siinä ei auttaisi enää muutto jytkyttelijöiden luvattuun maahankaan.

      Poista
  5. Mä olen miettinyt, että jos Trump voittaa, niin meillä saattaa olla muutto Suomeen edessä ihan ilman omaa tahtoa, koska eiköhän Trump kuitenkin mene sohimaan maahanmuuttobyrokratiaa sellaiseksi, ettei meille jää vaihtoehtoja. Toisaalta, en ole varma haluaisinko asua maahanmuuttajana Trumpin johtamassa valtiossa muutenkaan.

    Tosta memestä mä olen nähnyt aiemmin tällaisen version: http://www.michaelzwilliamson.com/blog/media/media/20160217-blogpost1.jpg
    Nauroin, vaikka ei ehkä pitäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä just. Itse tässä pohdiskelen juuri kansalaisuuden hakemista vielä tämän vuoden puolella - en nyt varsinaisesti juuri Trumpin takia tai pelossa, mutta maahamuutto on nyt täällä(kin) niin paljon tapetilla, ettei pysyvästä ratkaisusta ainakaan haittaa olisi.

      Haha, minuakin nauratti. Vaikka ei ehkä pitäisi. :D

      Poista
  6. Täällä naureskellaan, että kerrankin italialaiset ovat olleet edelläkävijöitä. Ainakin 20 vuotta Yhdysvaltoja edellä... :)
    https://santeptrader.files.wordpress.com/2016/03/contro-paragoni-donald-trump-berlusconi-043-1457002091-crop_mobile_400.jpg?w=400

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa...

      Poista