Perinneperjantai: Sipulirengastettu

Maaliskuussa 2008 juhlittiin Scottyn siskon häitä, minkä vuoksi oikeastaan Kansas Cityyn silloin matkustinkin. Matkan ensimmäinen puolikas meni viimeisten häävalmisteluiden parissa, enkä voi väittää, etteikö mielikuvitus olisi laukannut ja haaveet omista häistä risteilleet päässä ja puheissa. Päädyinpä vahingossa sovittelemaan sormuksiakin.

Vaikka emme Scottyn kanssa edelleenkään tienneet, milloin tai miten pääsisimme samaan maahan.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Maanantai 10.3.2008 klo 09:48

Väsynyt mutta onnellinen

KC, MO on nykyinen sijainti. Tarkemmin ottaen S:n sohva. Miekkonen itse lähti juuri töihin, minä jäin tänne potemaan flunssaa. Väsyttää.

Väsytti perjantaina Chicagossakin. Tässä tulos:

03/07/08, 7:55 pm

Yo, man, Chicago! Päätin tässä aikaa tappaakseni kirjoitella blogimerkinnän, vaikka netinkäytöstä en viitsinyt maltaita maksaakaan. Tekstin tasosta ehkä huomaa, miten vireä tämä tyttönen on. Tässä on jo matkustettu taas melkoinen tovi. Viimeistään 9 tunnin lento Pariisista Chicagoon vei mehut. Kohta taitaa lähteä tajukin.

Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa olla jonkin aikaa hereillä. Lento Kansas Cityyn lähtee reilun tunnin päästä, jos hyvä tuuri käy. Perillä KC:ssä olen klo 22:30 paikallista aikaa, jos hyvä tuuri käy. Väsymys on nyt niin hurja, että pistää ihan miettimään, onko sitä järjissään ollenkaan, kun parin kuukauden (parhaimmassa tapauksessa parin viikon) välein tuota väliä kulkee. Huh.

Olen kyllä tainnut ennenkin todeta, että järki on kadonnut tästä päästä aikoja sitten. Vaan niinpä on S:nkin päästä. Se soitti minulle tänä aamuna, tai siis vissiin eilen, miten sen nyt ottaa, kun istuin kuuden maissa syömässä aamupalaa tädin kanssa. Sen sisko oli jo kiusannut sitä, kun S on kuulemma ihan liian innoissaan minun sinne reilun parin tunnin päästä saapumisesta. Kateellinen on. Selkeästi.

No mutta, pitäähän sitä nyt kertoa hauskoja matkakertomuksia, kun niitä on ehtinyt jo sattua. Heti Helsingissä piti pidätellä naurua, kun kohtasin turvatarkastuksessa ruotsalaisia. Tarkastaja kysyi, kuten asiaan kuuluu, onko herralla (noin 55-60-vuotias) laukussa nesteitä. "Nej, nej." Perässä tuli vissiin hänen rouvansa, samoja ikiä. Sama oli vastauskin. "Nej, nej." Vaikka ruotsi on aika hassunkuuloista, niin se nyt ei sentään pistänyt naurattamaan. Kävelin itse pariskunnan perässä metallinpaljastimesta läpi, ja kappas, ainakin miehen laukku oli täynnä tax free -viinaa. Siis täynnä. Ei, ei ole nesteitä. Oli pakko liueta paikalta äkkiä, ennen kuin aloin hihittelemään. Vahingonilo, paras ilo.

Tai ei nyt sentään. Kyllä reissun paras ilo taitaa olla vielä edessä.

Ja sitten vähän ajan päästä lisää:

Kohta lähtee oikeasti taju. Ei tästä tule mitään, ei mitään. No, onneksi lento on vielä ainakin toistaiseksi ajallaan. Ehdin jo peruspessimistinä pelätä ensin matkatavaroiden katoamista (joka on muuten vieläkin mahdollista, hui) ja sitten lennon järkyttävää myöhästymistä tai peruuntumista. Nyt ainakin näyttää vielä hyvältä, mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

En malttaisi odottaa, mutta menee nämä viimeiset pari tuntia jo varmaan rutiinilla. Yhtä odottamistahan tämä elämä on viime aikoina ollut. Vielä kun osaisi pitää ikävät ajatukset pois päästä. If only my aunt had balls she'd be my uncle.

Semmosta. Nyt ei ehkä väsytä ihan yhtä paljon kuin perjantai-iltana, mutta tämä rutto, joka iskeytyi päälle eilen, hidastaa tahtia aika lailla. Paljon vettä ja lepoa, sillä tämä lähtee. Parasta olisi.

Täällä on ollut ihan mielettömän mukavaa ja rentoa, kuten osasin odottaakin. On vähän kuin olisi kotiin tullut. Vietettiin lauantai S:n sisarusten kanssa. Eilen käytiin syömässä S:n vanhempien luona, ja sekä äiti että isä rutistelivat minua ja toivottivat taas tervetulleeksi. Aika kiva. Kivointa on kuitenkin ollut S:n seura. Kuten osasin odottaakin.

Niin. Ei kai tässä muuta. Terkkuja kotiin ja synttärionnea velipojalle!

Keskiviikko 12.3.2008 klo 10:48

Ring Size Me

Taitaisi olla päikkäreiden paikka. S on ollut töissä pari tuntia, ja minä olen muka tehnyt kandintyötä. Ei paljon enää puuttuisi, mutta ei paljon kiinnosta sitä tehdäkään. Sen takia tekisikin mieli ryömiä takaisin peiton alle, että jaksaisi tuossa vähän myöhemmin reippailla kauniissa ja lämpimässä ulkoilmassa. Täksi päiväksi on luvattu +22.

Perjantailla ja lauantaille onkin sitten luvassa hieman vilpoisampaa keliä. Perjantaina on harjoituspäivälliset ja lauantaina sitten itse päätapahtuma; häät. Tuleva morsian meinasi eilen saada hermoromahduksen, kun säätiedotus ei luvannut yhtään parempaa tai lämpimämpää säätä. Saatetaan paleltua pikkumekoissa ja -kengissä.

Käytiinkin eilen morsmaikun kanssa muka metsästämässä varavaatteita perjantaille, mutta jostain kumman syystä mukaan ei tarttunut mitään. Paitsi hauskoja juttuja. Mentiin noutamaan puunattu kihlasormus takaisin eräästä koruliikkeestä, ja siellähän innostuttiin sitten oikein urakalla siitä, että S:n perhepiiristä löytyy vielä joku, jonka vasemmassa nimettömässä ei timantit kimaltele. Siis minä. S:n äiti ja sisko ovat kanta-asiakkaita, joten minustakin siellä oli jo puhuttu. "Oh you're the girl from Finland!"

Pian huomasinkin sovittelevani kihlasormuksia. Aika vastentahtoisesti tosin ensin, kun tuntui jotenkin ihan naurettavalta sovitella jotain tuhansien dollarien arvoisia murikoita sormeen. S:n selän takana vieläpä. Yksi myyjättäristä kuitenkin vain jatkoi sormusten esittelemistä ja sormeeni työntämistä estelyistäni huolimatta. Pisti minut vielä täyttämään lomakkeenkin, johon hän sitten itse kirjoitteli mm. sormustoiveitani. Mittasipa vielä sormenikin.

Ja olihan siellä aika sieviä timantteja. Huh. Naureskelin vain, että S saa sydänkohtauksen, kun kuulee, että timanttihullu sisko vei tyttökaverin sormusliikkeeseen. Vaan eipä tuo ollut moksiskaan. Naurahteli vain. Niin, ja kysyi: "How much?" Kyllähän se taas viikonloppuna kosi minua sipulirenkaan kanssa, mutta nälkä yllätti ja söin sen. Dimangit olivat varmasti vähän kalliimpia kuin uppopaistettu sipulirengas.

No mutta, leikki sikseen. Ei tässä nyt vielä sentään häitä olla suunnittelemassa. Häähumua taitaa riittää ihan muutenkin, kun ei täällä oikeastaan muusta puhuta. Miehekkeen isä oli tosin tokaissut pari päivää sitten, että meidänhän tässä pitäisi naimisiin olla menossa, kun tullaan paremmin toimeen keskenämme kuin kumpikaan perheen pariskunnista, jotka ovat oikeasti menossa naimisiin. Toinen pari muutaman päivän päästä, toinen elokuussa.

Joo-o. Bedtime for Bonzo. Ihan selvästi.