keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Koreaa

Kun muutimme kesällä 2010 Kansas Cityyn, meitä odotti Scottyn vanha (vm. 1996) ja uskollisesti palvellut Toyota Tercel. Vaikka en ollut silloin töissä, julkisen liikenteen puutteellisuus haittasi kotirouvaakin, joten toisen auton osto tuli aika pian ajankohtaiseksi. Löysimme verrattain vähän ajetun Hyundai Elantran vuosimallia 2004, ja ostopäätös oli nopeasti tehty.

Vaikka autolla ei ollut kovin paljoa hintaa, rahoitus kävi ongelmalliseksi, sillä minulla ei ollut USA:sta minkäänlaista luottohistoriaa, ja Scottyn credit score, eli luottotietoihin perustuva numero, jota rahoittajat käyttävät asiakkaidensa luottokelpoisuuden määrittämiseksi, oli matala, koska mies oli kadonnut täysin kartalta kahdeksi vuodeksi. Rahoitusvaihtoehtoja jäi lopulta vain yksi. Elantraa varten otettu hurjakorkoinen (14,5%) laina auttoi Scottya paikkaamaan Suomessa asumisen aiheuttaman luottokuopan, ja kun puolisen vuotta myöhemmin aloimme kysellä pankista talolainaa, sellaisen saimme.

Ensimmäinen oikea jännitysmomentti auton kanssa koettiin seuraavana keväänä. Se oli nikotellut jo aiemmin, mutta ajattelimme veronpalautusrahoilla hoidetun perusteellisen huollon korjanneen ongelman. Luotto menopeliin oli sen verran kova, että olimme tehneet treffit vanhempieni kanssa Chicagoon O'Haren kentälle ja läksimme taittamaan noin kahdeksan tunnin ajomatkaa edellisenä iltana pimeän jo laskeuduttua - ajaisimme yön läpi.

Halusin ajaa ensimmäisen puolikkaan, sillä Chicagon aamuruuhka ei houkutellut ajatuksena ollenkaan. Vajaata tuntia myöhemmin ohjasin kuitenkin auton tärisevin käsin bensa-asemalle, enkä suostunut ajamaan enää metriäkään. Auto meinasi hyytyä valtatielle isojen rekka-autojen keskelle, vaikka kuinka painelin tallaa pohjaan. Scotty kävi ostamassa tankkiin laitettavaa puhdistusainetta, käynnisti auton uudelleen, eikä hyytymisongelmaa enää sen jälkeen ollut. Koskaan.

Tammikuussa 2013 Elantra jäi meidän kakkosautoksi ja samalla minun pääasialliseksi ajettavaksi, sillä kaksiovinen Toyota Tercel ei ollut kovin vauvaystävällinen ajoneuvo. Scottyn työmatkat sujuivat turvallisemmin ja taloudellisemmin uudemman auton kyydissä, ja minä olin tyytyväinen, kun sain käyttööni takaovellisen kulkupelin. Ainoa isompi ongelma oli takakontin avaus, sillä edellinen omistaja oli katkaissut kontin lukkoon avaimen, ja auton sisällä ollut muovinen avausvipu oli jäänyt edellisvuonna Scottyn käteen. Minä sain kuitenkin pienisormisena kontin auki melko helposti ujuttamalla sormen jäljelle jääneen metalliosan alle. Sattuihan se, mutta sisulla siitäkin selvittiin.

Kelataan vuosi eteen päin. Eräänä talvisena päivänä parkkeerasin auton Targetin pihalle, huokaisin syvään, ja soitin Scottylle varoittaakseni häntä, että hän saattaisi joutua hakemaan vaimonsa ja puolitoistavuotiaan tyttärensä kylmältä parkkipaikalta. "Do you think you can drive it home?" Lupasin yrittää.

Kun olin hetkeä aiemmin lähtenyt ajamaan kauppaan hyytävässä pakkassäässä, en heti huolestunut vaihteiden jäykkyydestä. Olinhan tottunut siihen jo Suomessa - hetki menisi, ennen kuin paikat lämpeäisivät ja vaihdekeppi liikkuisi ilman vastustusta. Kun kohta en enää saanut ykkösvaihdetta ja vähän sen jälkeen edes kakkosvaihdetta silmään, olin varma, että käsissä oli iso ongelma.

Varoituspuhelun jälkeen kävin vielä kaupassa, ennen kuin läksin yrittämään onneani kotiinpääsyn suhteen. Olin ollut kerrankin kaukaa viisas ja pysäköinyt auton alamäkeen, joten kolmosvaihteella liikkeelle lähtö ei ollut ongelma ollenkaan. Koska en voinut vaihtaa vaihteita pienemmälle, jyräsin koko kotimatkan kolmosella. Ennakoiva ajotapa tuli tarpeeseen, sillä en jäänyt jumiin yksiinkään valoihin, ja sainpa auton vielä talliin asti odottamaan tuomiota.

Oli aika selvää, että jos vaihdelaatikko olisi ollut mäsänä, sitä ei olisi kannattanut korjata, sillä remontti olisi todennäköisesti ollut arvokkaampi kuin itse auto. Onneksi perusteellisen googlettelun ja youtubettelun jälkeen (kiitos, Merja, avusta!) kävi selväksi, että ongelmana oli todennäköisesti kytkimen pää- tai työsylinteri. Jossakin oli oltava vuoto, sillä kytkinnestesäiliö oli aivan tyhjä.

Kun Scotty tuli kotiin, tarkistimme yhdessä sylinterit, ja ne näyttivät ihan ehjiltä maallikon silmiin. Katsoimme videon kytkimen ilmauksesta ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Hetkeä myöhemmin vaihdekeppi toimi taas entiseen tapaan, ja kauhukuvat kalliista kytkinremontista muuttuivat iloksi. Auto alkoi oireilla samalla tavalla vasta viime syksynä, jolloin Scotty hoiti ilmauksen kolmevuotiaan apulaisen kanssa minun ollessa päikkäreillä.

Kaksi lasta, kaksi koiraa ja kaksi pientä autoa olivat olleet jo pidemmän aikaa vähän ongelmallinen juttu, mutta kyllä sen kanssa pärjättiin, vaikka välillä pitikin olla kahden auton taktiikalla liikenteessä. Minulla oli kuitenkin kytenyt autokuume jo pidemmän aikaa, ja kunnon roihuun se räjähti siinä vaiheessa, kun Scotty meni sanomaan ääneen, että voisimme ehkä ostaa isomman auton ennen ensisyksyistä hääreissua Etelä-Carolinaan. Voisimme käyttää lentolippurahat autoon ja ajaa itärannikolle.

En pannut hanttiin.

Parantumatonta laatua ollut autokuumeeni tarttui lopulta maltillisempaan Scottyynkin, ja se oli sitten menoa se. Vielä viime viikolla Scotty naureskeli minun hötkyilylleni, mutta itsepä se soitti maanantaina autoliikkeeseen ja varasi meille oikein ajan. Tiesimme kyllä taas jo lähtiessä, että Elantra jäisi sille tielleen, vaikka matkalla vielä mietimme semmoistakin vaihtoehtoa, että voisimme tehdä siitä Toybota-tyyppisen kulkuneuvon mökille - Hyuntoonivene.

Autokauppias hätkähti, kun näki vaihdokkimme. Olihan se vähän elämää nähnyt, jo ennen meidän omistuskautta. Asiaa ei varmasti auttanut, että autolla oli kuljetettu iso osa saunan rakennustarpeista. Jos olette koskaan miettineet, montako kakkosnelosta mahtuu Hyundai Elantran takakonttiin, niin vastaus on 32.

Kaksi korealaista.

Toki tunsin taas syyllisyyttä isosta ostoksesta, mutta ihan oikeasti oli kyllä korkea aika vaihtaa isompaan ja ennen kaikkea turvallisempaan. Lasten kanssa jälkimmäisestä ei oikein viitsisi tinkiä, enkä nyt enää oikein muista, miksi kitsastelimme ja odotimme näinkin pitkään. Tietysti toinen autolaina edellisen päälle mietitytti pitkään, mutta tämä oli edessä jossain vaiheessa aivan väkisinkin. Miksi ei siis nyt?

Merkkasin heti auton. Scotty väitti, että tarra oli suorassa, mutta valehteli mokoma.

Notta tämmöinen kauppakassi minulla nyt sitten on. Kia Sorento, SUV, katumaasturi. Aika amerikkalaista, mutta onpa myös hurjan ihanaa, ettei tarvitse uhrata sormeaan joka kerta, kun haluaa avata takakontin. Myös se on mukavaa, ettei Iita yletä potkimaan kuskin penkkiä, varsinkaan jos meikähobitti ajaa. Taakse saadaan vielä tarvittaessa lisätilaa kahdelle matkustajalle, joten kun mummo ja ukki tulevat seuraavan kerran kylään, mahdutaan kaikki samaan autoon. Melkoisen kiva juttu!

Autotallin nykyiset asukit.

10 kommenttia:

  1. Onnea uudesta autosta! Se on tarpeellinen. Ja hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Tarpeellisuuden on huomannut oikeastaan kunnolla vasta nyt, kun sitä tilaa on "hieman" enemmän. :)

      Poista
  2. Onnea uudesta autosta, ja parempaa onnea sen kanssa kuin minulla. Ensimmäinen autoni syttyi palamaan ( pientä kremppaa ja ongelmaa sen kanssa oli jo ennen sitä, mutta tuo oli ns. kirsikka kakussa ), sen seuraaja ilmoitti eräs kaunis työmatka että jarrut ei toimi. Kolmas kerta toden sanoo, ja nykyinen auto ( kaupunkimaasturi muuten sekin! ) onkin tähän mennessä pelannut paremmin kuin hyvin ja kulkenut läpi tuulen, tuiskun, rapakkojen ja lumihankien mukisematta. Koputan puuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Melkoisen värikäs ja epäonnekas autohistoria. Onneksi kolmas kärry tuntuu toimivan!

      Poista
  3. Onnea uudesta autosta. Olen hieman kade, että osasitte käyttää youtubea korjaukseen - tosin itse korjasin keittiön disposal jutun viimeksi, ipadissä YouTube video ja hyvää tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Luulenpa, ettei näitä uudempia autoja enää videoiden avulla kotitallissa korjatakaan. ;) Tuo vanha Hyundai oli hyvä harjoitteluauto wannabe-mekanikoille. YouTubesta löytyy kyllä vaikka mitä! Hyvä, että sait myllyn taas pelaamaan!

      Poista
  4. Komeelta näyttää, onneksi olkoon! Minulla on muuten sattumoisin sama tarra auton takapuskurissa! Tosin magneettiin liistrattuna, siltä varalta että en haluakaan olla julkisuomalainen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämmä! Mulla on ollut tuo tarra viime kesästä lähtien, enkä halunnut liimata sitä edelliseen autoon, kun tiesin, että se on lähdössä jossain vaiheessa vaihtoon, mutta hei, tuo magneettihan olisi ollut nerokas idea ja olisin saanut tarran käyttöön aiemmin. Miks et heti kertonut? :D

      Poista
    2. No sanos muuta, vähän nolottaa! :O Toisaalta, nytpä se uusi auto on alla, etkä pääse kieltämään juuriasi! ;) Mutta vastaavan varalle, askartelukaupoista saa saksilla leikattavaa magneettipohjaa.

      Poista
    3. No nyt ollaan niin julkisuomalaisia, että! Hyvä idea kyllä tuo leikattava magneetti, laitan korvan taakse. ;)

      Poista