keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Lumpsahdus arkeen

Kolmessa viikossa tottuu aika hyvin siihen, että meillä eletään vauva-arkea. Vaipanvaihto sujuu taas rutiinilla, vaikka aluksi toki ihmettelin, kun vaipan sisältä löytynyt välineistö olikin erilainen, kuin mihin olin aiemmin tottunut. Öisestä horroksesta herätessä ei mene enää kovinkaan montaa sekuntia, ennen kuin ymmärrän, mistä kitisevä ääni tulee ja mitä on tehtävä, jotta se loppuisi.


Sen olin autuaasti unohtanut, kuinka nopeasti nämä mykeröt kehittyvät ja kasvavat, vaikka olisin ihan hyvin voinut sen isosiskon vauvakirjasta luntata. Senkin olin sulkenut mielestäni, minkälainen herhiläinen minusta tulee, kun en saa nukuttua. Onneksi (?) mies sen muistaa, ja on ollut äärettömän arvokas apu niinä öinä ja aamuina, kun naamastani on paistanut lannistus ja uupumus. Venyttipä erään levottoman yön jälkeen töihinlähtöä parilla tunnilla, jotta minä saisin edes sen verran yhtäjaksoista unta. Ehkä halusi varmistaa, etten hylkäisi hänen jälkikasvuaan työpäivän aikana ottamalla äkkilähdön Ibizalle ryyppäämään nukkumaan.

Kuva eräältä känkkäränkkäpäivältä. Osaa porukasta hymyilytti.
Onneksi viime yönä palattiin ainakin hetkellisesti jo totuttuun rytmiin - kolmesta neljään tuntia unta, syöttö, rinse and repeat. Tätä ennenhän kasvava kaveri halusi syödä muutaman päivän ajan parin tunnin välein. Yöllä ja päivällä. Kyllähän siinä vähän äidin hermoja ja hartioita koeteltiin, mutta hengissä ollaan, kaikki.

Syliin on välillä vähän enemmänkin tunkua.
Isosisko on ollut enimmäkseen yhteistyökykyinen ja auttamishaluinen, mutta kyllähän isosta mutta silti niin pienestä neidistä huomaa, että elämä mullistui hieman. Tarvitsee usein ihan välttämättä apuani vessassa, vaikka tähän asti on halunnut tehdä kaiken ihan ite, ärsyyntymiseen saakka, ja tietysti juuri silloin, kun en millään pääsisi kaveriksi. Onneksi huomionhakuisuus on purkautunut vessahommiin ja yhteisiin lauluhetkiin, eikä esimerkiksi pikkuveljen tukehduttamiseen pehmolelulla.

Selfie.
Univajeista ja vessahaasteista huolimatta elämä on yllättävän normaalia. On voitu käydä ulkona syömässä, IKEAssa irtokarkkiostoksilla, mökillä yökylässä. Koti on vähän hyrskynmyrskyn, mutta toisaalta, sepä ei paljoa normaalista poikkea. Seinät eivät ole siis päässeet vielä kaatumaan päälle.

Parhaat kaverit mökkeilemässä.
Äiti ja daddy nauttivat viileästä ja pimeästä illasta terassilla.
Mökki on nykyisin ulkoakin päin vähän erinäköinen.
Sitähän minä vain siis tulin sanomaan, että äkkiä tähän taas tottui - uuten elämään ja elämänvaiheeseen, joka jaksaa yllättää vaihtelevuudellaan vielä näin toisellakin kierroksella. Juuri kun ehdit tuudittautua tutuntuntuiseen arkeen, homma kääntyy, jos nyt ei päälaelleen, niin ainakin mahalta selälleen. Jos tulee isosiskoonsa, niin siihenkään ei mene enää kovin pitkään.

Meillä on vielä ihan pieni vauva. Hetken.

6 kommenttia:

  1. Tiheän imun kausi! Tsemppiä, väsymyksen keskelle ja tietysti muutenkin �� ja hyvältä kuulostaa tuo, ettei seinät kaadu päälle. Muistan niitä tunteita itseltä ihan tuon vauva-ajan alusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kautta minäkin epäilin syylliseksi, ja vaikka se kuuluukin asiaan, niin voi että olen onnellinen, että se on (toistaiseksi) ohi. ;) Kiitos kovasti tsempeistä! Niitä varmasti tarvitaan, vaikka seinät vielä pystyssä ovatkin. :)

      Poista
  2. Onko teidän mökki nyt perinteinen punainen tupa ;)
    Ihana kun jaksat kirjoitella myös arjen keskellä vaikka on varmasti kädet täynnä hommaa kotijoukkojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen se nyt on! Perunamaa vain puuttuu. ;)

      Kyllähän täällä välillä vähän hulinaa on, mutta nyt on esimerkiksi ihanan hiljainen hetki, kun pienempi vahvistus nukkuu, ja isompi katsoo piirrettyjä luurit korvilla.

      #vuodenmutsi

      Poista
  3. Ihania kuvia, varsinkin toi viimeinen! Apua, että voi olla pieni vauva suloinen!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Nukkuvat vauvat on söpöjä!

      Poista