perjantai 10. heinäkuuta 2015

Perinneperjantai: Taitekohta

Viime perjantaina kirjoittelin jo, että Suomeen paluun jälkeen suhde Scottyyn muuttui. Puhuimme asioista enemmän niiden oikeilla nimillä. Ehkä koimme, että olimme tulleet jonkinlaiseen taitekohtaan. Yhteinen (lähi)tulevaisuus tuntui mahdottomalta, mutta se ei silti estänyt meitä olemasta jatkuvassa yhteydessä.

Minulla oli sellainen olo, että Scotty talloi ylitseni ja piti kaikkia lankoja käsissään, vaikka todellisuudessa olisin ihan hyvin voinut sulkea tietokoneen ja elää omaa elämää aivan oman aikataulun mukaan. Valitsin, täysin itsenäisesti, kuitenkin menneessä ja utopistisessa tulevaisuudessa roikkumisen, joten ihan kaikista sydänsuruista en voinut miestä syyttää.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Torstai 24.5.2007 klo 12:27

Thnks fr th mmrs

Jooh. Enpä taas tiedä, mitä ajattelisi. S sanoi minulle maanantaina, että hän jää keskiviikkona (eilen) kotiin ulkoilun sijasta, jotta voidaan jutella kunnolla. Oikein lupasi ja vannoi. Oli mukava.

Ja pitihän se arvata: herraa ei näkynyt, ei kuulunut. Odotin kolmeen asti (kahdeksaan illalla sen aikaa), senkin jälkeen vielä jätin koneen päälle siinä toivossa, että se laittaisi viestiä. Ei.

Onhan se mahdollista, että sillä oli joku hyvä syy olla tekemättä niin kuin lupasi. Sekin on mahdollista, että se unohti. Valitettavasti sekin on mahdollista, että se teki tuon tietoisesti. Ei olisi ensimmäinen kerta, todellakaan.

Olipa tilanne mikä tahansa, en jaksa enää kiusata itseäni. En jaksa olla heittopussina, varavaihtoehtona, sylkykuppina. En jaksa enää valvoa yöllä siinä toivossa, että se viitsisi uhrata minulle pari tuntia ajastaan. En jaksa enää mennä nukkumaan pahantuulisena ja kiukkuisena. Heräsin aamulla kuuden aikaan katsomaan, olisiko se käynyt kotosalla. Ei ollut. Siinä vaiheessa meinasin jo ottaa kaulakorun kaulasta pois, heittää pois yhteisen tulevaisuuden, toivon, kivat muistot ynnä muut. Onneksi oli sen verran järkeä päässä, että hengitin vähän aikaa syvään ja painoin silmät kiinni draamaattisten eleiden sijaan.

Vaikka se nyt kamalalta ajatukselta tuntuukin, niin pitää varmaan sopia S:n kanssa (jos joskus oikeasti pääsen juttelemaan sen kanssa), että vähennetään yhteydenpitoa tietoisesti, jolloin minullakin olisi tässä asiassa vähän valtaa. Puhutaan esimerkiksi vain viikonloppuisin, jolloin kummankaan ei tarvitse kukkua hereillä koko yötä. Eipähän minun sitten tarvitsisi täällä epävarmana odotella, että ilmestyyköhän se tänään kotiin ja onkohan sillä minulle aikaa. Kas kun petyn kuitenkin, kuten viime yönä. Jos meinataan säilyttää tämä jo muutenkin huteralla pohjalla oleva ystävyys, niin näin on toimittava.

Jos ei kerran edes sovituista "tapaamisista" pidetä kiinni.

Sunnuntai 27.5.2007 klo 01:13

Yarr!

Niinhän siinä kävi, että S:llä oli kuin olikin ihan pätevä syy keskiviikon poisjääntiin: kone ei ollut käynnistynyt ja töissä oli mennyt myöhään. Se heräsi torstaiaamuna (päivällä meidän aikaa) aikaisin kokeilemaan, josko kone käynnistyisi ja tarkistamaan, olisiko minulta tullut viestejä. Se viivytteli töihin menoakin reilulla tunnilla, että ehdittiin jutella eikun pelata. Eipä sille sitten voinut vihainen olla. Ei ollenkaan. En ollutkaan. Varsinkaan sen jälkeen, kun se esitteli minulle nälkiinnyttämällä hankittuja vatsalihaksiaan.

Eilenkin juteltiin kolmisen tuntia. Tai oikeastaan tänä aamuna. Nukkumaan menin puoli kahdeksalta, you do the math. Se kertoi mm. livauttaneensa vahingossa Ty(tt)ökaverille, että hän juttelee minulle vieläkin. Saattaisi joutua vaikeuksiin. Töissä kaikki tietävät meidän tarinan. Tai meidän tarinan tiettyyn pisteeseen asti. Siellä tosin pidetään hauskana sitä, että joku valitsee työn tytön sijaan. Eipä tuo paljoa ole meitä naurattanut. S sanoikin, että eivät ole olleet tällä puolella kokemassa tilannetta. Eivätkä varsinkaan ole olleet sen tytön kengissä, joka jäi kakkoseksi työlle. Vaikka eihän siinä oikeasti ihan niin käynyt.

Miten voin olla vielä näin voimakkaasti kiinni siinä ihmisessä? Ja se minussa. Se on nykyisin mustasukkainen ihan jokaisesta pikkuasiasta, mm. siitä, kun sanoin, että ostan ison nallen, että voin nukkua jonkun kainalossa. Ja nyt puhutaan siis ihmisestä, joka oikein mainosti aikaisemmin olevansa kaikkea muuta kuin mustasukkainen. Kai se pelkää, että unohdan sen täällä jotenkin, koska se kokee jo nalletkin uhkana.

Tämä on niin järjetöntä itsensä kiusaamista, että pikkuhiljaa alan löytää itsestäni masokistisia piirteitä. Tällä hetkellä tästä tilanteesta ei ole kuin yksi suunta, ja se on alaspäin. Silti tässä nyt yritetään jotenkin pitkittää nykyhetkeä, vältellä sitä väistämätöntä, eli eteenpäin siirtymistä. Ehkä siksi, että myöhemmin olisi sitten periaatteessa lyhempi matka kivuta jyrkkää mäkeä ylöspäin ja saada asiat kuntoon. Mikähän ihme siinä miehessä on, kun se saa kaiken järjen lentämään jopa suljetusta, hyvin tiivistetystä ikkunasta ulos?

Jätetäänpä S sikseen vähäksi aikaa ja puhutaan vähän muistakin asioista. En nimittäin vietä ihan kaikkea aikaa S:ää miettien, uskokaa tai älkää. Kävin tänään entisen poikakaverin vanhempien luona pikavisiitillä. Voi että oli mukava nähdä ja vaihtaa kuulumisia! Ihan kuin ennen vanhaan, pari, kolme, neljä, viisi, kuusi vuotta sitten. Some things never change. Käytiin veljen kanssa katsomassa uusi piraatti-leffakin. Tää antais neljä tähteä. Yksi niistä menee pelkästään Johnnylle, ko se näyttää sen verran hyvältä meikattuna.

Nyt nukkumaan. Neljän tunnin unilla ei juhlita tämän pidemmälle.

Sunnuntai 27.5.2007 klo 23:32

Matkakumppanini Mikko

Katsoin vasta tänään Helsingin Euroviisu-lähetyksen nauhalta. Tai kovalevyltä, se on sitä nykyaikaa. Anyway, juontajathan olivat oikein mainioita, varsinkin se miespuolinen. Tulikin mieleen semmoinen hauska juttu viime tammikuulta, että Helsinki-Vantaalla lähtöselvitystä tehdessäni virkailija luuli minun olevan Mikko Leppilammen seurassa, Mikko kun sattui seisomaan minun vieressä. Harmi kun Mikko oli liikenteessä perheensä kanssa, muutenhan olisin voinut lyöttäytyä matkaseuraksi. Niin, ja Yhdysvaltojen päässä minua odotti joku, joka tuntui silloin Mikkoakin paremmalta ja jännittävämmältä. Kai vieläkin.

S on ollut tämän viikonlopun tapaamassa tätinsä perhettä, joten ei olla jutusteltu sitten lauantaiaamun, jolloin olin varmasti todella virkeää seuraa. Vaikka ei jatkuvasti puhelinyhteydessä oltaisikaan, niin kyllä se melko jatkuvasti mielessä tahtoo pyöriä. Tänään velipoikaa inttibussiin viedessäni katselin kauniita kesäisiä järvimaisemia, ja heti tuli mieleen, miten mukava olisi näyttää kyseisiä maisemia S:lle. Puhuttiin sen kanssa joskus viime syksynä, että se tulisi käymään Suomessa kesällä, ehkä jopa tänä kesänä, juhannuksen tienoilla. Siitä lähtien olen pystynyt näkemään sieluni silmin, miten istuttaisiin kahdestaan tyynen järven äärellä keskellä yötä. Oltaisiin vain hiljaa ja lähekkäin, uitettaisiin varpaita vilpoisessa vedessä, kuunneltaisiin kalojen hyppelyä. Edes hyttyset eivät häiritsisi.


Mutta. Tämä unelma ei voi toteutua, ei ainakaan vielä pariin vuoteen. S ei saa matkustaa Suomeen ilman lupaa työnantajalta, ja luvan kysyminen vaikuttaisi varmasti epäilyttävältä, hehän tietävät kuitenkin minun olemassaolosta. Sitä he eivät tiedä, että ollaan vieläkin yhteydessä, ellei Ty(tt)ökaveri mene kertomaan. Eikä se mene. Kummasti tuo päiväuni yöllisestä järvimaisemasta silti kummittelee takaraivossa eikä suostu lähtemään sieltä pois.

On mulla sitä vissiin aika kova ikävä.

4 kommenttia:

  1. Minulla meni niin monta viikonloppua ihan hukkaan siinä tietokoneella istuessa odottaen toista linjoille. Olisi vähän useampana viikonloppuna voinut vaikka viettää vähän enemmän aikaa kavereiden kanssa. Paras talvi Suomessa olikin se muuttopäätöksen ja muuton välissä, kun elin ja näin kavereita kuin viimeistä päivää: miehen kanssa oli koko elämä edessä, ehtii sen kanssa jutella myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa todella tutulta. Mulla tosin muuttoa edeltävä talvi meni miehen kanssa kylkimyyryä kyhnätessä, mutta onneksi niitä kavereita pystyi näkemään siitäkin huolimatta. ;)

      Olen ajastellut näitä muistopostauksia nyt viikoiksi eteenpäin, ja aika monissa nostetuissa kirjoituksissa on ollut alla erään nykyisin Chicagossa asuvan lääkärin kommentteja. :)

      Poista
    2. Oli aikamoinen henkireikä silloin että oli kohtalotovereita. :)

      Poista