Vietimme viikonloppuna tuoreen kolmevuotiaan synttäreitä. Talo ja takapiha täyttyivät ystävistä, pienistä ja isoista sellaisista, naurusta ja metelistä, ilmapalloista, sokerisista herkuista, savustetusta possusta, huonoista jutuista ja hyvistä tyypeistä.
Vaan yksi puuttui joukosta, jo kolmantena vuotena peräkkäin. Lapsen ainoa setä.
Vaikka napero omien sanojensa mukaan onkin big small, niin onneksi kuitenkin vielä sen verran pieni, ettei ymmärrä näistä asioista mitään. Kun epäreiluuden (ja ehkä vähän raskaushormonienkin?) kirvoittama kyynel meinasi karata äidin silmäkulmasta, lapsi leikki onnellisesti saamillaan lahjoilla. Kun äidin teki mieli tarttua puhelimeen ja sanoa jälleen kerran veräjästä päässeelle koiralle suorat sanat, lapsi valmensi daddyaan baseballin saloihin: "Take your time, concentrate, and hit the ball!" Annoinpa minäkin siis olla, jälleen kerran.
Mutta kyllä minua edelleen loukkaa. Loukkaa se, että setä ei tee elettäkään ollakseen lapsen elämässä millään tavalla mukana, ellei se palvele hänen omaa etuaan. Loukkaa erityisesti sen takia, että Suomen enot eivät ihan tuosta vain voi tulla tytön synttäreille tai muuten piipahtamaan, vaikka haluaisivatkin.
Pettynyt, muttei yllättynyt Scotty sanoi sunnuntai-iltana lahjapapereita lattialta siivotessaan: "What goes around, comes around." Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Kun puuskahdin, että tietysti menemme veljen tytön synttäreille, Scotty sanoi, ettei tarkoittanut kliseistä lausettaan niin.
Scotty muistutti minua, että meillä oli juuri ollut talo täynnä väkeä, ystäviä, jotka oikeasti välittävät. Monessa kortissa oli allekirjoituksena Uncle Se-ja-se tai Aunt Tuo-ja-tuo, vaikka minkäänlaista sukulaissidettä lapseemme ei olekaan. Olemme ihan äärettömän onnekkaita, sillä siinä, missä suku on joskus pahin, niin elämässämme on silti paljon läheisiä, tärkeitä ihmisiä. Ihmisiä, joita ei tarvitse velvoittaa iloitsemaan tai suremaan kanssamme.
Itsekäs ja itsekeskeinen käytös on jättänyt jälkensä. Ystäviä ei ole, ei edes oikeastaan kavereita. Ei varmasti myöskään syyllisyydentuntoa jälleen kerran tuotetusta pettymyksestä. Perhekin käsittelee aikuista miestä silkkihansikkain, ettei jo valmiiksi kovin vähäinen yhteydenpito vain kuihtuisi kokonaan pois, mutta enpä vaihtaisi paikkoja.
Tilanteesta kertoo varmasti paljon se, että näiden kolmen vuoden aikana minun kaukana, kaukana asuvat veljeni ovat viettäneet enemmän aikaa lapsemme kanssa kuin tuo vajaan tunnin päässä asuva setä. Eihän sitä tunnesidettä kai voi pakottaa.
Joskus varmasti tulee hetki, kun lapsi ihmettelee, miksi yksi on joukosta pois, muttei onneksi vielä. Ilta päättyi isoon hymyyn ja levollisiin yöuniin. Meillä kaikilla, sillä muistin jälleen kerran, kuinka aito välittäminen ei välttämättä kumpua DNA:sta.
Se on perheestään kaukana olevalle ulkosavolaiselle erityisen tärkeää.
Hei Anni. Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja viihdyn seurassasi. Älä välitä lapsen sedästä, älä edes noteeraa, ei kannata haaskata energiaa. Näitä löytyy jos nyt ei joka suvusta, niin joka toisesta. Itse olen huomannut, että kun majapaikkaa ollaan vailla....
VastaaPoistaMoikka Leena, kiva kun kommentoit!
PoistaSe on ihan totta, että nämä pitäisi osata jättää omaan arvoonsa, mutta verrattain viattoman ja asiasta autuaan tietämättömän lapsen leikkejä seuratessa kiukku valtasi mielen. Tuntui vaan niin maan epäreilulta. Onneksi jätin kuitenkin sen puhelimen rauhaan, ja niin aion tehdä jatkossakin. Tuskin yksi äkkipikainen ja äkäinen puhelu muuttaisi asioita ainakaan parempaan suuntaan. ;)
Ah se on niin sitä. Koita pärjätä sen kanssa vaikka tiedän että korpeaa niin maan... Voihan se olla ettei tyttö opi edes kaipaamaan henkilöä paikalle kun hän ei siellä juuri koskaan ole. Pitää normaalina yhden puuttumista.
VastaaPoistaToivottavasti tämä minun hieno logiikka aukeaa sinulle, itselleni taitaa jäädä vähän hämäräksi -> nukkumaanmenoaika ;) Kunhan halusin kommentoida pitkästä aikaa.
P.s. Mökkijuttuja odotellessa ;)
Noinhan se on - hankala kaivata jotain, jota ei oikeastaan ole ollutkaan. :) Hyvin aukesi logiikka! ;)
PoistaMökkijuttuja tulossa kyllä piakkoin!
Toivottavasti tyttö ei noteeraa asiaa mitenkään. Se voi olla myös mahdollista. Nimim. "Mun täti (joka on myös kummitäti) ei kaukaisempi voisi olla. Mutta ei oo ikinä asia vaivannut:) meidän suku on pieni mutta ei-tiivis hehe!
VastaaPoistaToivottavasti! :) Ja jos noteeraakin, niin toivottavasti ei ole yhtä herkkähipiäinen näiden asioiden suhteen kuin äitinsä. ;)
PoistaOletko varma ettei sedällä ole syynä jokin sosiaalisten tilanteiden pelko tai vastaava? Itse olen ollut usein poissa tuosta syystä. Monet juhlat jääneet väliin.
VastaaPoistaEi ole mistään semmoisesta kyse, ja ymmärtäisin kyllä täysin poisjäämisen, jos olisi viitteitä sellaisesta. :) Hän on kyllä hieman "socially awkward", mutta se ei ole estänyt käymästä esim. meidän tai meidän kavereiden järjestämissä isohkoissakin illanistujaisissa, joissa on saanut ilmaista ruokaa ja juomaa. ;)
PoistaNo, en usko että tämän henkilön kohdalla voisi olla kyse tästä kun lapsia kerran on, mutta näkökulmana tämäkin: omakohtaisesti pyrin välttelemään kaikki lapsiin liittyviä tilaisuuksia parhaan kykyni mukaan. Ai miksi? Siksi, että se vain kirpaisee ihan liikaa. Haluaisin niin kovasti omia, mutta etenkään yksin niitä ei nyt vain ole mahdollista saada.
VastaaPoistaOlen aika varma, että eräs kaverini tästä suuresti loukkaantui kun en osannut iloita heidän vastasyntyneestään, mutta en vain kehdannut alkaa selittämäänkään että kuule kun näin, anteeksi. Ei niin hyvä ystävä ole kuitenkaan.
Haluaisin pystyä olemaan se kiva täti joka tuo lahjan, muttakun en vain kertakaikkiaan pysty. Tuntuu liian pahalta itsestä. Kaipa minä olen vain omahyväinen, ilkeä ämmä. :)
Voi vitsit, on varmasti kipeitä tilaisuuksia tuollaiset. :/
PoistaKyllä vastasyntyneenkin huumassa pitäisi muistaa, että muut (paitsi ehkä jotkut harvat) eivät ole ikinä omasta tuoreesta kullannupusta yhtä innoissaan kuin sitä itse on. Ja tosiaan, joillekin se voi olla kipeäkin asia, ja etäisyys pitää silloin ehdottomasti suoda ja ymmärtää.
Toivottavasti haaveesi toteutuu - en väitä edes osaavani kuvitella, miten pahalta tyhjä syli voi tuntua. Siihen asti tee vain ihan niin kuin itsestä parhaalta tuntuu! Miksipä niihin haavoihin pitäisi suolaa hieroa. :)
Joskus kaihertaa kyllä; Suomessa asuessa enemmänkin, sillä kun ikää kertyy, niin oppii jättämään omaan arvoonsa sukulaiset, joihin ei ole syttynyt tunnesidettä. Meillä on vain yksi lapsi, joten olen yrittänyt aikanaan solmia suhteita hänen puolestaan, mutta nyt olen sitä mieltä, että ne pysyvät, joiden on määräkin pysyä elämässä.
VastaaPoistaTämä siis vain lohduttamaan, että näitäkin asioita oppii suodattamaan pikkuhiljaa. Mutta onhan se haaste, kun asuu kahdessa kulttuurissa. Iloista kesää teille ja minäkin odotan mökkikuulumisia kovasti! Ja kärvistelen sitten kovasti, kun saan lukea saunastanne ;-D
Onnea melkein isosiskolle!
Hienosti ja kypsästi ajateltu. Toivon, että minäkin pystyn taas rationaaliseen asioidenkäsittelyyn, kunhan nämä hormonimyrskyt (tai no, pienet tuulenpuuskat) tästä rauhoittuvat. ;)
PoistaPitääpä kirjoitella mökkipäivityksiä pian, kun niitä noin odotellaan. :) Mukavaa kesää sinullekin!