maanantai 21. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 5/5 (sunnuntai)

Meidän sunnuntai oli laiska, kuten normaalistikin. Katsottiin formulat "nauhalta" ja mietittiin, milloin on soveliasta mennä päikkäreille.


Yhden maissa luovutettiin ja mentiin "aa-aa" koko porukalla. Laitettiin daddyn kanssa taustalle tyhmä Royals-peli ja torkuttiin siihen asti, kunnes oli aika lähteä anoppilaan ja pääsiäinen näkyisi vihdoinkin jollakin tavalla meidän viikonlopussa.


Lapsi pääsi metsästämään muovisia pääsiäismunia nurmikolta. Suklaisia yllätysmunia on lähes mahdotonta löytää, ellei satu tuntemaan trokaria - ovat tukehtumisvaaran vuoksi laittomia. Ei elämä. Valtio ei tarjoa terveydenhuoltoa (tai hyvin nimellisesti ehkä vähän), mutta kyllä kansalaisista muuten huolta pidetään!


No kivaa tuntui olevan, eikä Kinderien puute vaivannut ketään muuta kuin äitiä. Syötiin (terassilla!) mahat täyteen melko jouluisia ruokia (kinkkua ja perunalaatikkoa) ja herkullisia bundtini-kakkusia. Vieläkin on vähän ähky.

Illalla katsottiin vielä uusimmat jaksot Cosmosta ja Game of Thronesia, ennen kuin tyyny kutsui. Ulkona oli niin lämmin, että jätettiin ikkunat auki ja hengiteltiin raitista ilmaa koko yö. Kevät!

2 kommenttia:

  1. oh, ei Kindereitä :(, miten mie kestän tuol rapakon toisel puolen sit josku :P..

    VastaaPoista