lauantai 19. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 3/5 (perjantai)

Aamu alkoi varsin tavallisissa merkeissä. Harrastettiin vaipanvaihto-taekwondoa ja istupaspaikallas-joogaa, joiden jälkeen vuorossa oli maailmanennätysyritys lelujen levittelyssä, josta palkintona oli jaettu ykkössija.

Puoliltapäivin treffattiin daddy ja ystäväperhe lounaan merkeissä Martin City Breweryssä. Muistin, tapojeni mukaisesti, ottaa kuvan oluesta ja ruoasta vasta, kun suurin osa oli hörpitty jo parempiin suihin. Olipas herkullista!


Daddy palasi vastentahtoisesti takaisin töihin, ja me tytöt tultiin kotiin. Jakauduttiin taas eri joukkueisiin; päikkäreille ja lukemaan. Mentiin Otuksen (Otush = Usva...) kanssa ulos kevätauringon hellittäväksi. Oli sen verran tehokas, että muutuin punaniskaksi. Onneksi vain fyysisesti.


Illalliseksi syötiin uhkarohkeasti ruokakauppasushia. Spicy Tuna Roll toimi hyvänä alkupalana myöhäisemmän illan juustotarjottimelle. Röyh.


Täysien kupujen jälkeen etupihalle kehkeytyi koripalloturnaus, jonka ylivoimaiseksi voittajaksi selviytyi pieni donkkaajamme. Keltainen möllykkä jaksoi lämmittää iltahämärään asti. Ihanaa!


Ai niin, katsottiin baseballia. Taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti