Luontoäidin räkänauru

Kävin viime viikolla USA:n Prismassa eli Targetissa ja "eksyin" puutarhaosastolle. Wannabe-viherpeukaloon on pesiytynyt syyhy, joten ostin vähän yrttejä ja auringonkukansiemeniä.

Kassasetä nauroi.

Kaksi vuotta sitten istutettiin kukassa olevia puita takapihalle lyhythihaisissa ja -lahkeisissa maaliskuun puolivälissä. Tänä vuonna ei tarvitse sellaisesta haaveillakaan. On ollut kylmää, kalseaa, kolkkoa. Hankea, nietosta, mustaa jäätä. Loskaa, p*skaa. Hurjia lämmityskuluja.

Välillä taas on ollut justiinsa tarpeeksi lämmintä lumien (väliaikaiseen) katoamiseen ja kevään pesiytymiseen rintalastan alle. On ihan epäreilua antaa turhia toiveita hiirenkorvista ja kylmästä oluesta lämpimällä terassilla nautittuna ja sitten pudottaa neljä metriä lunta niskaan. (Apua, kirjoitin ensin nostattaa toiveita! Vrt. get my hopes up...) Kuulen oikein luontoäidin räkäisen naurun.

Tekisi niin mieli alkaa puuhastella ulkona ja nikkaroida autotallissa. Istua auringonpaisteessa ja imeä itseensä D-vitamiinia. Käydä baseball-otteluissa ja grillata parkkipaikalla. Kevät, olen valmis, tule vain! Ei ole liikaa pyydetty. Ei ole ollut aiemminkaan.

Tiedän. Kirjoitan samasta asiasta ihan jokaikinen kevät. When in Rome Kansas...