torstai 30. tammikuuta 2014

Kesäyön salmiakkiunelma

Tuliaisturkkarit tuli tuhottua taas melkein ennätysajassa. Itsehillinnästä ei ole pienintä haisuakaan kulmasta viettelevästi auki olevan salmiakkipussin edessä. Antaudun! Syön sellaisella hartaudella, että kitalaki on halki vähintään neljästä kohtaa. Pureksin, koska en malta odottaa seuraavaa, sopivan suolaista, mutta ah, niin makeaa, pyörylää. Rouskrousk, loppuivat, pirulaiset.

Ostinpa karkinhimoissani liput Suomeen. Kaipa siellä tulee muutakin kivaa tehtyä, kuin tuijoteltua taivaallisia makeishyllyjä.

Päästään nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan yhden vaihtopysähdyksen taktiikkaa (normaalisti kaksi) Suomeen lentäessä. En edes oikein viitsinyt tutkia muita vaihtoehtoja kuin American Airlines; maksan mieluusti vaikka pikkuisen ylimääräistä lyhyemmästä matka-ajasta ja vähemmästä vaihtostressistä. Näin jälkikäteen huomasin, että taisipa olla jopa edullisin vaihtoehto. Win-win. Win.

Jännityksellä jäämme odottamaan, millaista on lentää sylilapsen-ikiliikkujan kanssa tällä kertaa. Ei ole enää vauva, joka torkkuu suurimman osan matkasta - koneessa, kentillä, kantorepussa. Pitänee oikeasti harkita valjaiden ja hihnan ostamista!

Ei onnistu enää. Kentällä nukkuminen, eikä Deltalla lentäminen.
Ihanaa kuitenkin on, että meillä on nyt konkreettinen jälleennäkemispäivä. Mies ja lapsukainen pääsevät viettämään ihan ensimmäisen Suomi-juhannuksensa, ja minä ensimmäisen kuuteen vuoteen. Mökkijuhannuksen, savusaunan ja rosvopaistin lisäksi agendassa taitaa olla matkailuautoilua, Muumeja, Turkua (random fakta #98234: en ole koskaan käynyt Turussa!), linnaa, Vaasaa. Hullua Pulloa. Kavereita, sukulaisia. Salmiakkia, jäätelöä. Itikoita hysteerisenä karkuun juoksemista.

Kesä!

8 kommenttia:

  1. Ah ihanaa! Kuulostaa niin suloisen ihanalta. Meilla on kanssa taalla mietinta paalla etta mille paiville lentoliput suomeen ostetaan. En tieda keretaanko juhannukseksi kun tyttaren koulu loppuu nailla nakymin vasta 19. paiva kesakuuta ja sekin saattaa muuttua viela jos tulee lisaa lumipaivia. Mutta ihanaa on jo pelkastaan tieto siita etta paasee kesalla Suomeen. Haaveilen kesasta (en yhtaan niista itikoista - yritan unohtaa koko pirulaiset), herkuista joita taalta ei saa, ystavien ja rakkaiden tapaamisista jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että tekin pääsette nauttimaan Suomen kesästä (unohdetaan ne verenimijät, tosiaan!)!

      Tänne taitaa olla luvassa lumipäiviä tulevalla viikolla, mutta onneksi meidän aikataulu ei vielä ole niistä kiinni. :)

      Poista
  2. Musta on jännä miten poikkeuksetta kaikki mun tuntemani Vaasassa asuneet / siellämain edes pyörineet mainitsee tuon Hullun Pullon. Pitääkö tässä alkaa harrastamaan maakuntamatkailua ihan vaan siksi että näkee mikä se on mistä kaikki kohkaa :D ( Amorphis ois tosin keikalla siellä helmikuun lopussa, joten voisiko tässä kohtaa ajatella yhdistävänsä kaksi asiaa... )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, suosittelen! ;) Keikkapaikkana ihan loistava, ja baarinakin oikein menevä mesta. Aika rujo, kylläkin, haha. Mutta kaikenkarvaiset otukset bilepissiksistä hevimörköihin ovat siellä kuin kotonaan. En kestä, jos siellä ei ole enää pitkälettistä hevaria, joka tanssii Can't Touch This -biisin asiaan kuuluvalla tavalla lavalla laidasta laitaan lökäpöksyissään!

      Ai että, tulipa ikävä Vaasaa (Pulloa)!

      Poista
  3. Ai hassua, mäkin olen viettänyt opiskeluvuodet Vaasassa ja Hullopullo tuli varsin tutuksi :D Vieläkö se siis on pystyssä? Hih. Noista itikoista vielä se, että mun mies oli todella hätää kärsimässä niiden kanssa. Hirveät paukamat ja turvonneet sormet, sanoi ettei ikinä enää kesällä Suomeen. Miten ne ei meitä muita purreet ne hyttyset? Tänä kesänä mennäänkin ehkä vasta elokuussa venetsialaisiin. Lennot on jo halventuneet syyshinnoille ja ötökät häipyneet. Mutta ihanaa kun te pääsette sinne juhannukseen... se yötön yö on kanssa amerikkalaiselle aika iso juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas! Lieköhän törmäilty tahmealla tanssilattialla? ;) Scottya jaksaa aina ihmetyttää suomalaisten naisten tapa laittaa laukut lattialle ja tanssia niiden ympärillä ringissä...

      Mutta siis joo, on pystyssä! Sinne mennään, piiiiiitkästä aikaa!

      Minusta taas tuntuu, että ne verta imevät pirulaiset on PELKÄSTÄÄN minun kimpussa! Meidän amerikkalainen nyt on viettänyt puolitoista kesää Suomessa, joten kaikenlaiset kesän ihanuudet itikoineen ja valoisine öineen (Pullossakin on käynyt!) on tulleet tutuksi, mutta juhannus on tosiaan jäänyt välistä. Tänä vuonna sitten. :)

      Syyshinnat ja ötököttömät illat kuulostavat vallan mainioille nekin!

      Poista
  4. http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014012817981442_fd.shtml montako allekirjoitat? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, varmaan kaikki tietyllä tapaa, mut sanotaan nyt, että 25 ihan täysin. ;)

      Poista