keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Busy Busy

Se puri taas. Siinä syy blogihiljaisuuteen. Tai no, siinäkin.

Viime viikko hujahti hulinoidessa. Tuli kestittyä appivanhempia parikin kertaa (heidän ruokasali on tällä hetkellä muuttolaatikkokaaoksessa), viihdytettyä S:n  uutta työkaveria ja hänen imigranttivaimoa, sekä huokailtua helpotuksesta, ettei meillä vielä ole neljävuotiasta lasta. S:n siskontytöllä saattaa olla uhmaikä. Ja kova ääni. Ja uhmaikä.

Pääsiäisneitokainen.
Sen verran olen kuitenkin tietokonetta availlut, että pistin pystyyn toisen blogin. Olen huomannut, että englannin kielioppi (ja sitä mukaa kirjoittaminen) on kokenut kolauksia täällä asuessa. Esimerkiksi he had went (oik. had gone) ei särähdä korvaan enää yhtä paljon kuin sen pitäisi, joten nyt olisi hyvä hetki napata itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain.

Kun S:n kanssa pohdittiin, että olisi kiva kirjata meidän baarimikkoilukokeiluja ylös, jotta muistettaisiin, mikä maistui ja mikä ei, niin tarjoutui mahdollisuus nasauttaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Syntyi Love Me, Bartender.

Meidän Hulina-Helinä työntää parhaillaan tahmasormiaan minun suuhun ja nauraa röhöttää erittäin makeasti. Pitänee keskittyä tähän ihanaan leikkiin ja palata tänne ihan oikean asian kanssa joku toinen kerta.

Mmmmoi.

3 kommenttia: