torstai 21. maaliskuuta 2013

Mutta vastahan minä synnytin!

Olin sen verran onnekas, että painoni ei noussut paljoakaan raskauden aikana. Olin lähtöpainossa pari viikkoa synnytyksen jälkeen, kun pahin turvotus laski. Sain paljon kohteliaisuuksia. "Näytät tosi hyvältä!"

Sitten ne loppuivat pikkuhiljaa. Ne kohteliaisuudet. Taisivatkin tarkoittaa "näytät tosi hyvältä, juuri synnyttäneeksi".

Olin itsekin itselleni armollinen, kun katselin lörpähtänyttä olemusta. Hei, ei paha, kun ottaa huomioon, että olin vielä kuukausi (kaksi, kolme, neljä...) sitten raskaana! Nyt melkein yhdeksän kuukautta myöhemmin en oikein voi enää käyttää tuota tekosyynä liikkumattomuudelle. Ihan oikeasti.

Viime viikkoina on ollut ensimmäisen kerran ikävä raskaana olemista. Minullehan vinoiltiin, että kyllä se ikävä vielä tulee, kun se vauvamaha on niin pirun ihana. Jättimahaa ja selkäkipuja ei ole aika vieläkään kullannut, mutta sitä huolettomuutta syömisestä ja painosta on kieltämättä ikävä. Lääkäri jopa käski syömään jäätelöä, kun paino ei noussut tarpeeksi. Oli ihana syödä, mitä halusi huolehtimatta vyötärömakkaroista.

Mutta sitten toisaalta, en saanut syödä mitä halusin. Todellakaan. Se kiellettyjen juttujen lista sai minut haluamaan juuri niitä kiellettyjä juttuja enemmän kuin ikinä. Ja sitten nyt, kun saisin syödä vaikka raakaa naudanlihaa, niin tonnikeijun muotoinen omatunto kolkuttelee olkapäälle pulleilla sormillaan.

On tämä naisena olo ihanaa.

Painoa on vähemmän kuin ennen raskautumista, mutta pari kiloa enemmän kuin tänne muuttaessa. Haluaisin niistä eroon, mutta kun se tuntuu niiiiiiiin vaikealta. Ei kuulosta kovinkaan kummoiselta haasteelta, mutta kun imetystä on helppo käyttää tekosyynä kaikenlaiseen mässäilyyn. En voi näännyttää itseäni, sillä tarjoan vielä ravintoa pienelle ihmiselle, mutta eipä niitä "ylimääräisiä" imetyskaloreita varmaan karkeista ja sipseistä tarvitsisi hankkia.

Eniten kai tässä rassaa, että näytän isommalta kuin ennen raskautta, vaikka vaaka näyttää sitkeästi tosiaan melko lailla samoja lukemia. Olo on löysä, enemmän tai vähemmän turvonnut päivästä riippuen, nuutunut. Vanhat farkut menevät kyllä päälle, mutta venyttelin ne ihan pilalle raskauden aikana, joten se siitä mittarista.

Olen vakaasti päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kuntopyörä onkin saanut kyytiä viime aikoina. Arkena päällä on ehdoton karkki- ja sipsilakko (jota rikoin toissapäivänä ostamalla Pandan lakuja, haha). Viikonloppuisin voi olla itselleen armeliaampi. Herkuttelu on ihan liian kivaa, ei siitä voi kokonaan luopua.

Katsotaan, miten pitkään jaksan piiskata itseäni tällä kertaa. Olen niin kärsimätön, että jos tuloksia ei näy nytheti, niin homma unohtuu.

Miksei pelkkä päätös riitä kiinteytymiseen?

8 kommenttia:

  1. Ha haa... ihan samoja ajatuksia kuin mulla viime viikkoina :) Eilen ihan säikähdin kun ensimmäistä kertaa oli ikävä raskaana olemista.. siis häh? Täällä on ollut meneillään kuntokuuri, kuntosalia ja piiitkiä kävelylenkkejä parin muun äidin kanssa, jotka myös miettivät ihan samaa.

    Suosittelen Fitnesspal appsia puhelimeen tai ipadiin. Se ottaa huomioon myös sen kuinka paljon kulutat imettäessä kun laitat liikunta kohtaan breastfeeding. Niin tulee syötyä oikea määrä, eikä esim. liian vähän. Mulla kanssa ei ole ongelmana miljoonat liikakilot vaan lähinnä se tunne että kaikki "roikkuu". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiva" tietää, että muutkin kamppailevat samojen mietteiden ja haasteiden kanssa. :) Joo, tuo roikkuminen on erittäin osuva kuvaus nykyolotilasta! :D

      Tein itelleni joskus Fitnesspaliin tilin ja jaksoinkin näpytellä sinne tietoja, mutta oon luistanut siitäkin. :D Voi tätä sitoutumisen määrää...

      Poista
  2. Täysin samoja ajatuksia, tosin minulla on vasta vajaa 2kk synnytyksestä, joten sisäinen piiska ei sivalla vielä kovin voimakkaasti. Itsellä on +5 kg painoon ennen raskautta ja +7kg normipainooni. Onhan siinä niitä ylimääräisiä kiloja, tosin imetys on toistaiseksi pudottanut painoa jonkinlaisella tahdilla herkkuruokavaliosta huolimatta. Mutta entinen, jos ei nyt timmi, niin kuitenkin edes vähän kiinteähkö vatsa on kadonnut ja tilalla on ällö roikkuihoplösömaha, jossa on edelleen linea negrakin. Taidan kesäksi ostaa rannalle vähintään kokouikkarin!

    Itse päätin, että sitten, kun vauva on 3kk, tämä päivittäinen mättö saa loppua. Mihinkään totaaliherkkulakkoon en halua enkä kykene, mutta viikonloppuherkuttelu kuulostaa jo kohtuulliselta. Josko sitä jossain vaiheessa jaksaisi alkaa taas vähän treenata niitä kadonneita lihaksiakin?

    Pinnallisia ja pieniähän nämä murheet onneksi on. Vaikka arvostus omaa kehoa kohtaan saavutti ihan uusia ulottuvuuksia raskauden ja erityisesti synnytyksen myötä, en pysty ihailemaan enkä edes hellästi hyväksymään em. kokemusten vaikutuksia kehooni - kyllä kaikki löystyminen ärsyttää!

    Tsemppiä sulle projektiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, apua, joko sulla on vauva???!!! ONNEA MILJOONASTI!!!!! :) :)

      Totta, pikkujutuista on lopulta kyse, ja tuo pieni ihminen on jokaisen venähtäneen ihopoimun arvoinen, enemmänkin, mutta ei kai noista muutoksista tarvitse tosiaan riemuissaan olla, vaikka ne hyväksyisikin. En minä ainakaan osaa.

      Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan! :D

      P.S. Mulla näkyy vieläkin linea negra haaleana. Eiköhän se siitä joskus häviä... ;)

      Poista
    2. Asiattomasti Annin blogia hyväksikäyttäen minultakin suuuurensuuret onnittelut Chamudalle ja perheelle!!! :)

      Poista
  3. Ööh, minä en oo ees synnyttänyt, ja sama taisto vuodesta toiseen ;)

    Laitoin blogiini muuten sulle haasteen - otin randomilla bloggaajia joiden blogeja lueskelen, ja olit yksi "onnellisista" :) Ei oo mikään pakko sitä tehdä, varsinkin kun sulla voi olla aika kortilla...mutta laitan tän nyt näin tiedoksi kuitenkin. Viikonloppuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, joo, ei sillä, etten olisi paininut samojen ongelmien kanssa ennen raskautta. ;) Raskaus, synnytys ja imetys ovat vain hyviä syntipukkeja ja tekosyitä!

      Minäpä käyn kurkkimassa haastetta! :)

      Poista