torstai 14. lokakuuta 2010

Lenkkimakkara

Käytiin tänään Usvan kanssa tähän mennessä pisimmällä yhteisellä lenkillä. Matkalle mittaa tuli ehkä noin neljä kilometriä, ja tuo pikkumakkara tallusti sen reippaasti alle tunnissa.


Käytiin palauttamassa kirjastoon uusin (kymmenes) Sookie Stackhouse -kirja. Pitkän kirjasarjan loputtua  tulee aika tyhjä olo, vaikkakin tähän kyseiseen sarjaan on tulossa jatkoa keväällä. Tekisi melkein mieli aloittaa koko homma alusta, mikä onnistuisikin pikkuisen liian helposti, sillä omistan sarjan yhdeksän ensimmäistä osaa. Kyllä se aina telkkarin tölläämisen voittaa, vaikka tässä viime aikoina on ollut mielenkiintoista seurata USA:n poliittisen tilanteen kehittymistä. Muun muassa eilinen Delawaren senaattorikisan väittely Chris "The Democrat" Coonsin ja Christine "I'm not a witch and mice have fully functional human brains" O'Donnellin välillä oli viihdyttävä ja kiihdyttävä.


Tännekin on tullut syksy, vaikka lenkkikamppeina riitti varsin hyvin t-paita ja shortsit. Yritin napsia kännykällä pari kuvaa matkan varrelta, sillä jotkut puut ovat aika komeassa vaiheessa. Tässä naapurustossa ei vielä näkynyt hurjia Halloween-koristeita pihalla, vaikka muutama överi Halloween-oksennus tulikin nähtyä. Niistä en valitettavasti älynnyt ottaa kuvia.

Lenkkeillessä huomaa olevansa Amerikassa muutenkin kuin maisemien perusteella. Ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä, joten he olettavat minunkin olevan sosiaalinen. Tuota yllä olevaa kuvaa ottaessani joku tietyöläinen huuteli korttelin päästä, notta minkäslainen koira neidillä (rouvallapas!) on mukana. Vähän ajan päästä kohdalla hidasti iso pickup, jonka kuski (mies) hymyili leveästi, katsoi koiraa ja sanoi: "Adorable!"


Aika adorable oli tämäkin näky, joka oli vastassa, kun päästiin Usvan kanssa sisälle. Chaos oli Lumin pestävänä sängyssä, johon Lumi, meidän isoin elukka tällä hetkellä, mahtuu juuri ja juuri yksin. Nyt kaikki nelijalkaiset ovat päikkäreillä, joten asunnossa on mukavan rauhallista. Normitilannehan on se, että Lumi vahtaa ikkunassa lintuja ja mäkättää niille, Usva kantaa minulle leluja viskeltäväksi, ja Chaos hyrrää sylissä/näppäimistöllä niin pitkään, kunnes annan sille ruokaa.

Loppukevennykseksi haluaisin julkaista pätkän ala-asteaikaisesta päiväkirjastani, jota lukiessa meinasin eilen tukehtua nauruun:

Tein tänään englannin tehtäviä, ja siellä oli tai oikeestaan luki että: This is my cousin Mark. He lives in Manchester. Siis ihankun Mark Owenin serkku ois kertonu siitä, kun Mark asuu Manchesterissa... Tänään oli Jyrkissä Take Thatin viimesin sinkku, How deep is your love... Hau diip ishjor lav. Se kuulosti ihan tolta. Gary on ihana. [27.2.1996, Anni 11 vuotta]
*****

Fakta #68: Ulkomaanmatkani koostuvat reissuista seuraaviin maihin: Ruotsi, Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Venäjä, Bulgaria, Espanja (Kanariansaaret), Kreikka (Kypros ja Kreeta), Yhdysvallat. Ranskassa olen käynyt sen verran, että kävelin Pariisin lentokentän parkkipaikalle ja sitten pikapikaa sisälle ja jatkolennolle, jotta voisin sanoa käyneeni Ranskassa. Saksassa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa pysyttelin lentokenttien sisällä.

Fakta #69: Olen käynyt Auschwitzissä.

11 kommenttia:

  1. Mulla on pitkään hautunut tv-ryöpytyskirjoitus päässä, mutta tuntuu etten saa sitä ulos. Pitää katsoa vielä pari päivää oikein antaumuksella daytime tv:tä niin ehkä alkaa ryöpytä. (Meillä ei näy kaapelikanavat, eli ei leffoja tai siedettäviä sarjoja päiväsaikaan.)

    Ja politiikkaan on mennyt mielenkiinto kokonaan, kun mainoksista puolet on toisen puolueen poliitikon mustamaalaamista, ja toinen puolikas sitten vastine mustamaalaukselle...

    Vielä täytyy kommentoida teidän eläinlapsia: Adorable! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva kissoista vaikka en itse kissaihmisiä ookaan, ne kuvissa kivoja :) Ja täällä ei enää sortseilla mennä, juuri mietin että otanko untsikan vai nahkarotsin meinaan tuulee Paljon, illalla sato pari milliä lunta ja yöllä se jäätyi...eli huippukeli mm. kesärenkaille! Kivaa päivää! :)

    VastaaPoista
  3. Gary OLI ihana! Tosin Mark oli ehkä vielä vähän ihanampi...;D

    VastaaPoista
  4. Mä en ole vielä kymmenettä Sookie Stackhousea lukenut, olen pihdannut ja odottanut että tulisi pokkariversiona. Yhdeksän ekaa tuli luettua pariin-kolmeen viikkoon :D

    Auschwitz mahtaa olla melekoinen. Jo Struthof-Natzwiller (Ranskan puolella) oli varsin vaikuttava kokemus.

    VastaaPoista
  5. Pilvi: Oi, odotan innolla tv-ryöpytystä! Meillä näkyy onneksi kaapelikanavat, joten enimmäkseen katselen päiväsaikaan CNN:ää ja DIY Networkia. Tai sitten en mitään. Monilta kaapelikanaviltakin tulee hirveetä huttua.

    Joo, poliittiset mainokset on jotenkin tosi inhottavia! Täällä Kansasissa pahin juttu, mitä vastapelurista voi sanoa, on "XXX ZZZ embraces Obama". Punainen osavaltio, anyone? Muutenkin ihan perusmainoksissa mollataan toisia tuotemerkkejä. "Advil on paljon parempi Aleve" jne. Käsittääkseni Suomessa ei saa mainita toisia tuotemerkkejä omassa mainoksessa, ainakaan negatiivisessa sävyssä.

    Aww, kyllä nää eläinlapset on aika adorable. :) Meidän koiravauva kantaa mulle parhaillaan tennispalloa heiteltäväksi. Chaos istuu sylissä ja läpsii ohi kiitävää koiraa aina sopivassa välissä päähän.

    Linda: Nuo meidän kissat on luonnossakin ihan mukavia mussukoita. :) Ainakin silloin, kun eivät kuse minun päälle sängyssä (näinkin siis on päässyt käymään...)!

    Uh, tsemppiä lumen ja jään kanssa! Ei käy kateeksi. Hyvää viikonloppua inhokelistä huolimatta! :)

    Bemary: No siis Garyhan oli kaikista ihanin! ;) Mark oli vasta kakkonen.

    VastaaPoista
  6. Stazzy: Minäkin odotan kymmenennen kirjan ostamista siihen asti, kunnes se ilmestyy pokkarina. ;) Onneksi viimeisin kirja löytyi kirjastosta, joten pääsin sen lukemaan, kerran muutkin kirjat tuli ahmittua niin nopeasti. :)

    Auschwitz oli kyllä melkoinen kokemus, jopa 17-vuotiaalle teinitöhelölle. Kyllä veti hiljaiseksi. Käytiin Birkenaussakin, ja sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun tajuaa kaiken sen kamaluuden olleen oikeasti totta. Hrr.

    VastaaPoista
  7. Repeilen täällä itsekseni tuolle "Chaos istuu sylissä ja läpsii ohi kiitävää koiraa aina sopivassa välissä päähän" -kommentillesi! Usva parka taitaa olla vähän alakynnessä. Mut loistava huumorintaju(?) teidän mirrillä, täytyy sanoa! :D

    Yhdyn lemmikkejänne ylistävään kuoroon, varsin komea karvainen kolmikko! Minä haikeana odottelen että mulla olis pian semmonen koti mihin voi tulla kauan kaivattu kissalapsi..

    VastaaPoista
  8. Hahaa, täältäpä löytyy 10 Sookieta ;) En malttanut olla ostamatta viimeisintä kovakantisena, vaikka muut ovatkin pokkareita (kirjasto kun ei täällä ko. kirjasarjaa tunne...).

    Nuo teidän karvaiset on kyllä yltiösuloisia =)

    MARK<3 Itseltäni taitaa löytyä aika lailla samantyyppisiä kirjoituksia päiväkirjoista, Take Thatista ja ( voi luoja) NKOTB:sta!! Siksipä ne lukuisat päiväkirjat ovatkin äidin ullakolla, visusti suljetussa (sinetöidyssä!) laatikossa =)
    Jospa joskus rohkenisi avata ja lukea läpi, muistelisin että joskus niissä oli jonkinmoisia luetteloita kuumimmista kundeista, heh!!

    Auschwitz, se vetää hiljaiseksi.

    VastaaPoista
  9. sannita: Chaos on melkoinen huumoriveikko. ;) Oikeasti sillä on ihan hyvä huumorintaju ottaen huomioon sen, että koira tykkää hypätä pikkukissan päälle aina, kun saa mahdollisuuden, eikä kissa ole moksiskaan.

    Voi että, toivottavasti kissavauvahaave toteutuu nopeasti! Kyllä näistä karvakavereista on niin paljon iloa, etten vaihtaisi mihinkään. :)

    Katja: Oooo, kyllä 10 Sookieta päihittää 9 Sookieta! :) Minä olin yllättynyt, että paikallisista kirjastoista löytyi useampikin kopio Dead in the Familysta (tosin vain yksi paikalla hakuhetkellä), sekä muutenkin vino pino uusia teoksia. Täällähän jopa toimii jokin sosialistinen juttu! ;)

    Hahaa, Take That ja söpöt pojat ovat pääosissa minunkin vanhimmissa päiväkirjoissa. :D Niin, ja tietysti lätkäjätkät (Jokerit ja Leijonat oli kovimmat jutut ikinä!). Käyhän joskus rikkomassa sinetti ja lue vanhoja tarinoitasi; pitäähän sinun verrata nykyistä listaa kuumimmista kundeista vähän vanhempiin listoihin ja katsoa, onko mielipiteet muuttuneet mihinkään! ;) GARY! <3

    VastaaPoista
  10. Nyt kuules.... :D Kävin täällä eilen illalla lueskelemassa kuulumisia, mutta väsytti niin, etten keksinyt mitään kommentoitavaa. Menin nukkumaan ja näin sitten unta, että minua jahtasi joku ihmeen sarjamurhaaja-mikälieolikaan ja jollain keinolla pakenin ja päädyin autoon, jossa oli kaikki Take Thatin jäsenet, jotka lupasivat viedä mut turvaan ja pitää pahat murhaajat kaukana :DDD

    Unta nähdessä se oli kaikki ihan järkevää ja luonnollista, mutta herätessä vähän nauratti :D Että kiitos vaan! :D

    VastaaPoista
  11. ESSI! :DDDDDDDD Eipä kestä! :D Kai pojat edes lauleli kauniisti "Hau diip ishjor lav"? ;)

    VastaaPoista