keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Onnen päiviä

Täällä ollaan oltu viime aikoina aika hyväntuulisia, joten antaa sen näkyä nyt blogissakin. Sain pari viikkoa sitten mukavia uutisia Suomesta. Vanhempani olivat ostaneet lentoliput Chicagoon ja takaisin, joten heidän ensikeväinen reissunsa näille meidän seuduille varmistui. Suunnitelmissa on mm. Chicagoon tutustuminen ja St. Louisin kautta kotiin ajaminen. Sitä pidemmälle en ole vielä ehtinyt/osannut ajatella, mutta olen kyllä varsin innoissani.

Viime perjantai oli ehkä paras tähänastisista täällä vietetyistä päivistä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Minä puunasin päivän aikana koko asunnon kokolattiamatosta kattoon ja takaisin, joten kylläpä passasi viettää mukavaa koti-iltaa, ihan oman porukan kesken. Tuollaisen urakan jälkeen olenkin ollut sitten melkoinen siisteysnatsi, mutta se on asia erikseen...

Aloitettiin koti-ilta viemällä Usva tenniskentälle vähän pelailemaan palloa. Tässä lähellä ei ole koirapuistoja, joten lähin turvallinen koiranjuoksutusalue on siis tuo melkein käyttämättömänä lojuva taloyhtiön tenniskenttä. Vaikka Usva tykkääkin sisällä ollessa pallopeleistä ihan eniten, niin ulkona paimentamisvietti otti vallan tuosta rääpäleestä. Se kulkikin minun kannoilla jatkuvasti ja suostui hakemaan pallon vain, jos minä olin tarpeeksi lähellä. Juostiin sitten ympäri kenttää, koko porukka.


Tuossa BL-pullossa ei suinkaan ole Bud Lightia vaan banaanilimsaa.

Kun oltiin saatu tarpeeksi juoksemisesta, tultiin sisälle vähän paistamaan hampurilaisia ja herkuttelemaan. Tai S paistoi hampurilaisia ja minä herkuttelin ja sytyttelin kynttilöitä. Täällä on päivisin vielä suhteellisen lämmintä (yli 20 lämpöastetta), mutta illaksi viilenee, joten sisätulia passaa pöhötellä.

Meidän ei niin varaava takka.

Ilta menikin tosiaan oikein mukavissa merkeissä. Katsottiin kaapeliboksiin tallentuneita komediasarjoja (30 Rock, The Office) ja laatudraamaa à la HBO (Boardwalk Empire), sekä ihan vain juteltiin. Viikonloppuisin on yleensä niin paljon kaikenlaista menoa, että tämä oli erittäin miellyttävää vaihtelua.

Mukavat uutiset saivat jatkoa eilen, kun taloyhtiö jakoi paksun tiedotenivaskan kaikille asukkaille. Kirjoitin taannoin kierrättämisen sietämättömästä vaikeudesta; mehän kierrätettiin omalla kuistilla, kun muuta vaihtoehtoa ei oikein ollut. No, vähän aikaa sitten taloyhtiöltä tuli käsky, että kaikkien tulee tyhjentää sisäänkäynnit (joka meidän kuisti siis on) syyssiivouksen ajaksi ja mielellään ne tulisi pitää tyhjinä sen jälkeenkin. Siirrettiin meidän esteettinen roskiskeskus jo valmiiksi ahtaaseen keittiöön, ja välillä on kyllä tehnyt mieli antaa periksi koko kierrätyksen kanssa, sen verran työlästä se täällä on.

Vaan eipä ole enää! Ollaan käyty pari kertaa keskustelemassa tuolla toimistossa näistä kierrätysasioista, eikä näköjään ihan turhaan, sillä tuon jaetun tiedotteen mukaan tällä viikolla taloyhtiön pihaan ilmestyy kierrätyspiste! Riemuvoitto! Miten voikin ihminen olla näin innoissaan jostain sellaisesta, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille?

Ehkä yhtenä syynä on se, että enää ei tarvitse kuskata tölkkejä ja muovipulloja appivanhempien luokse ja kuunnella kuittailuja siitä, miten tölkit eivät ole tarpeeksi littanaksi lytättyjä.

*****

Fakta #70: En oikeastaan pidä Coca Colasta, mutta Cherry Coke (Zero) on taas sitten yksi lempparilimppareita.

8 kommenttia:

  1. haluun saada kans siivouspuuskan! Rakastan putipuhdasta kotia, mut tosi harvoin loytyy semmoseen urakkaan energiaa... huoh.

    VastaaPoista
  2. Upeaa, että kierrätysrintamalla tapahtuu edistystä! Seuraavaksi voisi sitten sama tapahtua meillä. (Niin ja oikeastiko tarkasteltiin tölkkien littanuusastetta? Äähh...)

    Kuulostaa varsin idylliseltä teidän viikonloppu. :)

    VastaaPoista
  3. Wow, kierrätyspistettä voi jo ihan oikeasti kutsua saavutukseksi. Taas se nähään, että yksikin ihminen voi olla tarpeeksi muutoksen aikaansaamiseksi, ku vaan yrittää parantaa asioita.:p

    PS. Hauska sattuma: eilen töllöstä (Subilta) tuli muuten justiinsa peräkkäin 30 Rock ja The Office.:D

    VastaaPoista
  4. Sanni: Sama täällä, tykkään hurjasti puhtaasta kodista, mutta en siivoamisesta. Viime perjantaina iski joku harvinainen mielenhäiriö, jonka vuoksi tavallinen pintapuolinen siivoilu muuttui hirveäksi jynssäämiseksi ja pesemiseksi. Hei, näitä lisää!

    Pilvi: Ollaan kyllä pelottavan innoissamme tuosta kierrätysjutusta! :D Juu, ollaan kerran viety jätesäkillinen tölkkejä appivanhemmille kierrätettäväksi, ja appiukko kävi kurkkaamassa säkkiin, notta onhan tölkit varmasti tarpeeksi litteitä. No sentään kelpasi! Pikku-S:n kotiaskareisiin oli kuulunut aikoinaan tölkkien litistely polkemalla. Isä oli monesti seissyt vieressä ja polkenut uudestaan, kun pienen pojan painolla suoritettu polkeminen ei ollutkaan tuottanut tarpeeksi täydellistä tulosta. Kerran S oli joutunut poistumaan autosta hakemaan litteän tölkin vilkkaalta tieltä, kun isä halusi vähän rahaa alumiinista, ja olihan autojen yliajama tölkki nyt ihanteellisen litteä. Pieniä pakkomielteitä, ehkä. ;)

    Viikonloppu oli kyllä kaikin puolin mukava, mitä nyt KC Chiefs meni luovuttamaan selvän voiton Texanseille sunnuntaina. :)

    Bemary: Kyllä tästä lähtee pisteet S:lle, kun se jaksoi vouhottaa tuon kierrättämisen kanssa, vaikka rouva olikin välillä valmis antamaan periksi. ;) Nyt voidaan siirtyä takaisin tölkkikaljaan; tähän asti ollaan harrastettu pikkuisen kalliimpia pulloja lasin kierrätyksen helppouden takia. Miten nämä minun kommentit sinulle liittyvät aina kaljaan? :D

    Sub näyttää sitten sarjat samassa järjestyksessä, kun ne täälläkin esitetään. :) Torstai on kiva telkkupäivä, kun tulee juuri nuo mainitut sitcomit ja niiden päälle vielä Big Bang Theory. Nörtit! <3

    VastaaPoista
  5. Aahahahahahah! Kalija!:D Arvaa kuka kommentoi ekana sun uusinta postaustas ja vasta sitte näki sun vastinees tässä kommenttiboxissa? Meillä on oikeasti ongelmia, ISOJA ongelmia.xD

    VastaaPoista
  6. :DDDDDDDD

    On kyllä varsin harmillista, ettei päästä yhdessä kaljalle painimaan tämän ongelman kanssa. Tuo Atlantti on aika iso rapakko ylitettäväksi parin tuopillisen tähden, vaikka miten ISOJA olisivatkin. :P

    VastaaPoista
  7. Ainahan sen rapakon voi JUODA pois häiritsemästä... Ei luulis olevan meille mikään ongelma.;D

    VastaaPoista