tiistai 5. lokakuuta 2010

Halattaisko pikkuisen?

Näille lakeuksille laskeutuessa ja paikallisiin tutustuessa kannattaa varautua oman henkilökohtaisen tilan huomattavaan pienenemiseen, ainakin jos on yhtään samanlainen mörrimöykky kuin minä. Omien kokemusten perusteella voisin sanoa, että täällä Keskilännessä halaillaan ja kosketellaan (ihan siveellisesti, jos jollekin jäi epäselväksi) paljon enemmän kuin kylmässä pohjolassa, jossa toisen ihmisen ruumiinlämmöstä olisi jotain hyötyäkin.

Kaverit pitää halia tervehtiessä ja hyvästellessä. Anoppilasta ei pääse lähtemään, ennen kuin kaikki paikallaolijat on halattu, useasti vielä moneen kertaan. Edellisessä kirjoituksessa yhdessä pääosassa vilahtanut appiukko saattaa mojauttaa pusun poskelle halauksen lomassa. Ensin tämä tapa vähän kauhistutti tätä jäyhää suomalaista, mutta erinäisten empiiristen tutkimusten jälkeen olen todennut, että kyseessä on todellakin ihan yleinen paikallinen tapa.

En tiedä, saatan olla jotenkin poikkeuksellisen läheisyysrajoitteinen, mutta vierastin alkuun tuota kaikkien kumminkaimojen halailua (taidan vierastaa vähän vieläkin). Ensimmäisenä tunteena ei tosin ollut vaivautuneisuus vaan mustasukkaisuus, sillä S:lla on tapana halata kaikki naispuoleiset kaverit (mukaanlukien ex-tyttökaverit) jokaisessa mahdollisessa välissä. Kun huomasin, että pojatkin antavat anteliasti toisilleen bro hugeja, mustasukkaisuus laantui. Halailussa ei ole välttämättä kyse mistään äärettömästä hellyydenosoituksesta. S:lla taas oli alkuun hankaluuksia osoittaa oikeaa hellyyttä julkisilla paikoilla. Meni melko pitkään, ennen kuin se piti minua luontevasti kädestä.

Juuri tämän jokapäiväisyyden vuoksi halailu olikin minulle jotenkin todella vaivaannuttavaa. Suomessa säästin halit läheisille perheenjäsenille ja ystäville, eikä niitä hyvänen aika jaeltu silloinkaan ihan joka välissä (kts. edellisen kappaleen alku)! Nyt en enää onneksi kavahda pahasti sitä, kun joku (puoli)tuttu tunkee lähietäisyydelle, eikä jäyhälle suomalaiselle enää naureta halausrajoitteisuudesta.

Parin oluen jälkeen olen itse ensimmäisenä halaamassa kaikkia seurueeseen kuuluvia (siis hyvästiksi, ei mitään sellaista kännihalailua). Uusi lemppariurheilijani on nimeltään Tamba Hali.

Toinen minulle entuudestaan vähän vieras juttu oli love youn käyttäminen heipan sijasta. S muistaa sanoa jokaisen puhelun lopuksi love you, jos "langan" toisessa päässä on perheenjäsen tai minä (tai no, kai minutkin voisi lukea samaan kategoriaan perheenjäsenten kanssa). Meneehän siitä vähän hohto, kun lausetta koko ajan toistellaan. Toisaalta on aika surullista, että ainakin minulle rakkauden tunnustaminen on ollut tähän asti jotenkin nolo ja erittäin yksityinen asia. Enää en onneksi ujostele ihan samalla tavalla. I love you livahtaa suusta paljon helpommin kuin minä rakastan sinua.

En tosin vieläkään osaa käyttäytyä normaalisti, kun esimerkiksi appiukko sanoo meille "I love you both". Hehee, kiitos. Kyllähän minäkin sinusta tykkään, mutta jätetään nuo love yout vielä ainakin toistaiseksi sinun poikasi yksinoikeudeksi.

Kyllä tässä vielä muutama tovi menee, ennen kuin olen täysin sinut tämän kaiken näennäisen hellyyden keskellä. Halaaminen on monesti vain tapa sanoa terve tai heippa. Jotkut vilkuttavat, jotkut paiskaavat kättä. Jotkut halaavat. Jotkut eivät. En haluaisi vedota tässä halaamiskammossa mihinkään kulttuurieroihin, sillä esimerkiksi toinen mummoni on kova tyttö halaamaan, eikä siinä ole mitään outoa. Ei kai tämä mikään perisuomalainen piirre ole, minulla vain sattuu olemaan suht' suuri henkilökohtainen tila. Joskus olen ottanut vaivihkaa pari askelta sivulle/taakse, kun jonkun puolitutun kaverilliset lähentely-yritykset ovat alkaneet ahdistaa, tai kun joku on vain yksinkertaisesti seissyt liian lähellä minua.

Oman tilan ottaminen taitaa olla jatkossakin onneksi minun oikeuteni.

*****

Fakta #62: Olen ollut yhden kesän puhelinmyyjänä. En mene uudestaan, ellei ole ihan pakko.

Fakta #63: Käytiin sunnuntaina katsastamassa Blue October downtownissa. Bändistä tekee erityisen se, että meidän kihlasormusten kaiverrukset ovat peräisin heidän lyriikoistaan.

Taattua kännykkälaatua.

12 kommenttia:

  1. Mä niin tunnen sun tuskan, nimimerkillä "ei-oo-täällä-harrastettavat-poskisuukot-ihan-mun-juttu".
    Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että kyllä siihen tottuu, ainakin vähän ;) Silti on aina kyllä helpottunut olo koto-Suomessa käydessä, kun ei tarvi miettiä, että pitääkö jotain puolituttuja pussailla poskille vai ei.

    VastaaPoista
  2. Ahh, sulla onkin varmaan ollut opettelemista poskisuukkojen kanssa! Puolituttujen pussailu päihittää kyllä halailun "tuskan" mennen tullen. Ei käy kateeksi, ei. :)

    VastaaPoista
  3. ma taas tykkaan halata kaikkia, ihan suomessakin siis halailen kaverit jne. Olin alkuun vahan loukkaantunut, kun mun apet ei halannu mua semmosen vuoden ajan alussa ku oltiin naimisissa... nyt kolmen vuoden jalkeen ovat jo alkanu halaamaan hyvastiks :)

    VastaaPoista
  4. Minä oon ihan toivoton halailija ja pusuttelija ja läheisyys on minusta ihanaa :D MUTTA toisaalta mulla myös pelaa aika hyvin tutka sen suhteen että jos joku on läheisyyskammoinen eikä oikein tykkää halailla... Esimerkiksi mun äiti on sellainen, ettei tunne oloaan mukavaksi jos joutuu halailemaan jotain muita kuin perheenjäseniä, eikä meitäkään halaile mitenkään erityisen usein. Ja siis tosiaan jos huomaan ettei joku pidä halailusta niin sitten en halaile. :)

    Ja tuon halailun olen siis oppinut missäs muualla kuin Meksikossa.. Sinne lähtiessäni olin ihan just sellainen että halaan kaveria kerran vuodessa eli synttärinä :D Ja Meksikossahan annetaan vain yksi poskipusu, joka nyt ärsyttää minua kun olen ollut paljon tekemisissä espanjalaisten vaihtarien kanssa jotka antavat aina kaksi pusua joka on minusta aivan ihanaa ja paljon parempi kuin vain yksi! ahh ihanaa rakastan poskipusuja :) !

    Puhelinmyyjänä... Hrrr..

    VastaaPoista
  5. Just varmaan eilen luin jostain lehdestä, jossa oli määritelty ihmisen oma tila. Siihen oli merkitty ihmisen omaksi tilaksi 1,5m kuhunkin suuntaan ja jos joku on tämän "kuplan" sisällä, on hän sinulle läheinen. Kyseessä oli tietysti suomalainen lehti, heh :)

    Olen jo pidempään lueskellut blogiasi pienessä Jenkki-huumassa. Sun teksteistä tulee vielä suurempi hinku pakata kamat ja lähteä sinne!

    VastaaPoista
  6. Mulla ois sun tilanteessa aivan tismalleen yhtä vaikeaa.:p En tosiaankaan oo niitä ihmisiä, jotka halailevat kavereitaan tai oikeastaan sukulaisiaankaan muulloin kuin täydellisissä erikoistapauksissa. Avokas on luonnollisesti poikkeus, mut auta armias, jos täytyisi vaikkapa appivanhempiaan jatkuvasti halailla... Antaisin varmaan refleksinomaisesti vastapuolelle turpiin, jos tulis kädet ojossa liian lähelle.:DD

    Ja toi rakkauden hokeminen on tietty helpompaa kielellä, jossa saman asian voi sanoa tosi lyhyesti ja melkein kuin huomaamatta siihen nähden, että alkais suomeksi sitä isoa ärrää surisuttamaan. Oikeastaan sääli, että suomeksi se lause on niin hankalan pitkä ja monimutkainenkin, koska ei se mun mielestä oo kiva lause sanoa. Sinällään ei siis oo ihmekään, että aika monet suomalaiset sitä lausetta panttaavat, vaikka oikeasti ihmisiä rakastaisivatkin - oli kyse sitten ystävänrakkaudesta tai siitä romanttisesta vastaavasta.

    VastaaPoista
  7. Moi Anni, pitkähkön aikaa blogiasi seuranneena ajattelin vihdoin ottaa asiakseni jättää julkisen jäljen. Ystävä aikoinaan minut tänne johdatti ja luin muutamassa päivässä läpi sekä vanhan että uuden blogisi.. huh sun tarinasi on paljon jännittävämpi kuin yksikään saippuasarja! Ja kirjoitustyylisi on mainio; olen itkenyt ja nauranut sekä kokenut lukemattomia "toi on niin tota" -hetkiä juttujesi parissa. Kuten ehkä arvata saattaa, minunkin elämässäni vaikuttaa amerikkalainen mies, jonka kanssa elellään vielä tätä piinaavaa kaukosuhdevaihetta.. niiltä osin pystyn samaistumaan moniin tuntoihisi ja käytännönvinkkejäkin olen saanut mahdollisia tulevaisuudensuunnitelmia varten.

    Kiitos siis menneistä postauksista ja uusia odotellessa! :)

    VastaaPoista
  8. PS. Haastetta pukkais! :p http://karvahelvetti.blogspot.com/2010/10/kissojen-ja-koiran-paluu.html

    VastaaPoista
  9. mä en oo itse halailija-tyyppiä, paitsi joskus...ja ns. niissä pakollisissa tilanteissa tietty. Mutta toi love you menetti munkin mielestä merkityksensä kyllä...love you vaan kaikille ja siis monia kertoja päivässä. Koska harvemmin sitä tulee hoettua rakastan sua ja ei ainakaan kaikille..sitä sanotaan vaan tyyliin omalle kumppanille/vanhemmille jne. :) Vai pitäsköhän alkaa sanomaan enemmän... :)

    VastaaPoista
  10. Sanni: Voi, ehkä sinun appivanhemmat ovat myöskin tämmöisiä mörrimöykkyjä, eivätkä vain pidä halailua luontevana. Ikävää tuommoinen, joka tapauksessa. Onneksi tilanne on nyt kummiskin muuttunut. :)

    Sari: Kaikkeen näköjään tottuu! :D On mukavaa, että pystyy omaksumaan kaikista uusista kokemuksista ne parhaat ja itselleen luontevilta tuntuvat jutut. Minusta on esimerkiksi kivaa harrastaa suomalaisille yleensä vierasta small talkia, kun taas joistakin täällä pitkäänkin eläneistä se tuntuu äärimmäisen teennäiseltä (ja sitähän se monesti onkin). Ehkä minäkin oppisin antamaan poskipusuja, jos täällä sellainen kulttuuri valloillaan olisi. :) Mutta vain yhden, kaksi saattaisi olla jo liikaa... ;)

    Ja juu, puhelinmyynti on hrrr...

    Maubella: Heh, meillä suomalaisilla taitaa olla vähän isompi kupla ympärillä kuin joillain muilla kansoilla. :D Tuosta Sarin esimerkistä kävikin jo ilmi, että Latinalaisessa Amerikassa ja Etelä-Euroopassa ei olla ehkä yhtä järkyttyneitä, jos joku tulee lähietäisyydelle. ;)

    Nyt hei kamoja pakkaamaan, jos vain siihen on mahdollisuus! :)

    Bemary: Hahaa, jos tänne koskaan eksytte, niin kannattaa pitää nyrkit vaikka taskussa, ettei satu vahinkoja. ;)

    Suomeksi tuo rakastaminen on tosiaan hankalampi artikuloida kuin esimerkiksi englanniksi. Täällä saattaa kaveritkin sanoa toisilleen love you (buddy). Suomessa tuollaista harvemmin kuulee, ellei sitten olla tuhannen päissään.

    sannita: Moikka! :)

    Ensinnäkin, kiitos ihanasta kommentista! :) Vertaistuki oli mulle kaukosuhdeaikoina ihan äärettömän tärkeää. Oli jotenkin helpottavaa tietää, ettei ollut yksin ajatustensa tai riipivän tilanteensa kanssa. Tosi kiva kuulla, että olet löytänyt jotain järkevääkin näistä blogeista. ;) Niin, ja vaikka kaukosuhteilu on omalta osalta toivottavasti lopullisesti ohi, niin vertaistukea ja ymmärrystä täältä löytyy silti rutkasti, jos niitä joskus tarvitset. :)

    Bemary: Usva ottaa haasteen vastaan! :)

    Linda: Täysin totta tuo, että suomalainen vastine love you:lle on jotenkin paljon voimakkaampi, sillä sitä ei ole kulutettu puhki. Ite oon tainnut sanoa hyville ystäville korkeintaan "oot rakas", mutta täällä voisin samassa tilanteessa sanoa "love you" (en tosin ihan vielä osaisi sitä luonnolisesti sanoa). Ehkä meidän kannattaa säilyttää tuo R-sana vahvempana kuin L-sana, vaikkakin vain omassa mielessä, sillä sitten kun ärrä pärähtää, niin sitä kanssa tarkoitetaan! :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis kiitos vertaistukiempatiatarjouksestasi! Saatanpa vielä tarttua siihen :)

    VastaaPoista