sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tuleva mamu


Sellon kauppakeskuksen valitettavat tapahtumat ovat herättäneet keskustelua maahanmuuttajista. Mm. Facebookissa on perustettu ryhmiä, jotka ehkä ovat ajavinaan hyvää asiaa (esimerkiksi rikostaustan omaavia maahanmuuttajia pyydetään "kohteliaasti" poistumaan Suomesta), mutta keskustelu ei ole välttämättä pysynyt ihan linjassa. Lause "Suomi suomalaisille" on käynyt tänään tutuksi, vaikka selasin erään ryhmän keskusteluhistoriaa läpi vain viitisen minuuttia.

Miksi se sitten kiinnosti edes viiden minuutin verran? Ehkä sen takia, että satun itse asumaan ulkomaalaisen kanssa, ja minusta itsestä tulee maahanmuuttaja tänä vuonna. Sitten kun ulkomaalaisten väitetään pilaavan ihanan Suomemme, ja kaikkien ulkomaalaisten pitäisi mennä kotiinsa, niin kai se verenpaine vähän tahtoo kohota. Ensin luin äärettömän ahdasmielistä keskustelua mielenkiinnosta, mutta ärsytyskynnys nousi lopulta (siinä viiden minuutin kohdalla) niin korkealle, että päätin lopettaa suosiolla. Ärsyyntymistä olisi tapahtunut varmasti ilman omia maahanmuuttomeininkejäkin.

Valitettavasti tässäkin taitaa olla kyse etnisyydestä, ei niinkään ulkomaalaisuudesta. S:n ei ole tarvinnut kuunnella täällä montaakaan kyseenalaista kommenttia, mutta tilanne voisi olla toinen, jos ihonväri olisi erilainen tai kieli ei olisi länsimainen. En usko, että minäkään kohtaan suurempia ongelmia rapakon takana, sillä osaan jo sulautua valtaväestöön. Äh. Jotenkin katkeransuloista.

No, minusta tosiaan tulee maahanmuuttaja. En halua ajatella kyseistä leimaa negatiivisena leimana, enkä halua, että tulevan kotimaan asukit ovat maahanmuuttoa vastaan (vaikka löytyypähän sieltäkin yhtälailla ahdasmielisiä ihmisiä kuin täältäkin). Tästä maailmasta löytyy monta, monta syytä muuttaa maasta toiseen, ja onneksi rajoilla ei ole ylitsepääsemättömiä muureja. Kyllä se vain ottaisi pattiin, jos minua kiellettäisiin asumasta oman mieheni kanssa ihan vain sen takia, että satutaan olemaan eri maista. Hrr. En edes halua koskea pakolaisesimerkkeihin.

Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta. Jatkan kiehumista yksikseni. Tai sitten keskityn tulevasta haaveiluun. Pesukone, uusi sohva...

2 kommenttia:

  1. Sinäpä sen sanoit. Olen ajatellut monesti samaa aihepiiriä itsekin, en vaan ole osannut pukea sitä sanoiksi blogiin. Tietoisesti puhun itsestäni maasta- ja maahanmuuttajana, ehkä saisin jonkun laajentamaan näkemystään siitä, mitä kaikkea se termi sisältää.

    VastaaPoista
  2. Ja eikun barrikadeille. ;) Termi on todellakin laaja. Toivottavasti onnistut/onnistutaan laajentamaan edes jonkun mielikuvaa maasta-/maahanmuuttajista. Mielikuvissa on varmasti laajentamisen varaa.

    VastaaPoista