keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Tänään jäljellä...


Onkohan liian aikaista alkaa laskea jäljellä olevia päiviä?

Armeijan juuri aloittanut veljeni laskee varmasti jo aamuja, olettaen, että selviää urakasta puolella vuodella. Jääkiekkojoukkue oli lahjoittanut maalivahdilleen kassillisen aamukampoja, jotta laskeminen olisi helpompaa. Oma TJ on vähemmän, sillä ehdin lähteä maasta joka tapauksessa ennen kuin veli saa asepalveluksensa suoritettua. Saisinkohan yhden kamman itselle?

Meillä on tiedossa S:n ja kisujen lähtöpäivä, 24.6.2010. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, lähden samalla kyydillä, tai ainakin samana päivänä. Tämä tarkoittaa sitä, että tänään on jäljellä 156 päivää lähtöön. Viisi kuukautta ja neljä päivää. Se tuntuu paljon konkreettisemmalta kuin "joskus ensi kesänä".

Pitkään aikaan ei ole tullut laskettua päiviä suuntaan tai toiseen. Se oli ennen jo melkein harrastus, joten TJ-luvun ylläpito tuskin tulee tuottamaan ongelmia nytkään. En sitten tiedä, onko tästä laskennasta mitään hyötyä. Se saattaa kostautua ja aiheuttaa paniikin: "Enää 148 päivää aikaa pakata tavarat!"

Tai todellisemmin: "Enää 8 päivää aikaa järjestää pankkiasiat, vakuutukset, myydä auto JA pakata tavarat!"

2 kommenttia:

  1. :D Ensin ne oli penkkareissa yhtäaikaa, samasta koulusta, sitten ne juhli lakkeja ja nyt ovat intissä. Varmasti samassa taas? Pikkuveljemme siis - Kajaanissa? :D

    /ent minblåggen

    VastaaPoista
  2. No kyllä! :D Kajaanissahan ne! Mitähän seuraavaksi? :)

    VastaaPoista