keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Kiinteistökauppaa maailmalla

Vauhtia on. Ollaan ehditty tehdä suunnitelmia ja muuttaa niitä moneen otteeseen parin viime päivän aikana. Haaveilin mukavista asunnoista vielä edellisen kirjoituksen tuoksinassa, mutta nyt ollaan otettu harkintaan meille tarjottu väliaikaisratkaisu majoituksen suhteen ja... oman talon metsästys heti kansasilaistumisen jälkeen! Täytyy myöntää, että paria vaihtoehtoa on jo tullut tutkittua (pariin on ihastuttukin), vaikkeivät kyseiset talot ole varmastikaan enää kesällä markkinoilla. Olen kaivannut pysyvyyttä, ja oma talo toisi kummasti tasapainoa elämään.

Ensimmäiselle kokonaiselle Amerikka-kuukaudelle on jo ilmestynyt tekemistä, jotka ovat kalenteriin merkitsemisen arvoisia. Taatusti lukkoonlyöty päivämäärä on 10.7., jolloin juhlitaan meidän häitä siinä maailmankolkassa. S:n äiti halusi järjestää lounaan varttuneemmille sukulaisille ja tuttaville, joita ei välttämättä meidän järjestämä iloittelu ulkoilmassa innosta. Me varattiin nimittäin eräästä missourilaisesta puistosta käyttöömme koko päiväksi neljällä grillillä varustettu katos, jonka suojiin pitäisi mahtua enimmillään 100 ihmistä. Sinne mennään lounaan jälkeen ja katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi.

Seuraavana aamuna S:n äiti haluaa järjestää perinteisen hääbrunssinsa.

Heinäkuun lopulle ollaan suunniteltu float tripiä kaveriporukalla. Kivvaa. Kuten jo edellisessä merkinnässä taisin kirjoittaa, on mukava, kun on jotain konkreettista (uutta ja tuttua) odotettavaa. Se tekee tästä muutosten keväästä vähän helpomman.

10 kommenttia:

  1. Voin kuvitella etta mielessa myllertaa. Tulevaisuus heikottaa, mutta olet kuitenkin yhta innoissasi.
    Olen seurannut blogiasi nyt sen pari vuotta ja sen alun epavarmuuden jalkeen on niin ihanaa, etta olette nain pitkalla :). Onnea!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnentoivotuksista! :) Kyllä tässä ollaan tosiaan aika pitkälle tultu parin, kolmen vuoden takaisista tunnelmista.

    Kai tämän prosessin kuuluukin olla aika ristiriitainen. Olisi aika inhottavaa, jos en jäisi kaipaamaan Suomesta mitään. Tai jos en olisi yhtään innoissani "uudesta" elämästäni. Näillä siis mennään! :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään sun uudesta blogipohjasta! Sopii etenkin tähän kiinteistökauppateemaan. Tykkään myös teidän hääsuunnitelmista, tosi hyvä idea!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Tykkään itekin. Valitettavasti en voi ottaa pohjasta minkäänlaista kunniaa, sillä netin syövereistä se löytyi valmiina... ;)

    Ollaan haluttu meidän hääjuhlinnasta mahdollisimman rentoa. Jospa suunnitelmat pysyisivätkin rentoina ja joustavina!

    VastaaPoista
  5. WOW!!!Kylläpä teillä on mietittävää.. eikö ole ihanaa suunnitella tulevaa?
    Varmasti on ristiriitaisia tunteita, kun innolla odottaa tulevaa ja selkäpiissä haikertaa se, että jättää "tutun ja turvallisen" taakseen. En osaa edes kuvitella...
    Kuulostaa mukavalta nuo hääsuunnitelmat! Rentoa yhdessäoloa, samanmoiset oli omat häät aikoja sitten =)
    Mutta on ihanaa lukea ajatuksiasi, myös sitten sieltä suuresta maailmasta =)
    Pitkälle olette jo päässeet, ja mitä kaikkea onkaan vielä edessä ;)

    VastaaPoista
  6. On kyllä tosi mukavaa suunnitella tulevaa! :) Tokihan niitä haaveita ja puolikkaita suunnitelmia on ollut olemassa tässä pitkin matkaa, mutta nyt pääsee tekemään jo ihan konkreettisia juttuja!

    Enpä taida minäkään osata vielä kunnolla kuvitella, mitä tämä maasta toiseen muuttaminen oikasti tarkoittaa, mutta päivä päivältä tämä tuntuu todellisemmalta. Vähän sokkona ja tuurilla mennään...

    Rennot häät taitavat olla meille se kaikista omin juttu, ja niin on ilmeisesti ollut teillekin. :)

    Lupaan, että pääset lukemaan suuren maailman aiheuttamia ajatuksiakin! Parasta tässä bloggailussa on ehdottomasti se, että pääsee jakamaan mietteitään. Muutenhan nämä jutut voisi jättää sen henkilökohtaisen päiväkirjan sivuille. :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä tässä ihan itsellenikin ilmestyi muutama perhonen vatsaan kun luin tuon viimeisimmän entrysi. Miten ihanaa ja jännittävää tuo kaikki varmasti onkaan! Oon niin onnellinen sun puolesta, rakas Anni!
    Jos en häihinne pääse, niin tulen ehdottomasti myöhemmin vierailulle Kansasiin. Mikäs sen mukavampaa kuin tavata taas sillä, ah niin ihanalla, maaperällä! :)

    VastaaPoista
  8. Oi, kiva kun kävit kommentoimassa! <3

    Jännää tämä kyllä on! Elämä muuttuu aika lailla. :) Onneksi uusi koti on jo entuudestaan pikkuisen tuttu.

    Olet aina enemmän kuin tervetullut meille kyläilemään! :) On olemassa ehkä muutama paikka, joissa olis pakko käydä yhdessä. Mm. Emporia, kun ei kerta päästy vaikuttamaan siellä yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  9. Se on enemmän kuin todennäköistä, että tulen viimeistään ensi vuoden puolella kyläilemään! Emporia-ekskursio olisi ehdottomasti tehtävä yhdessä! <3

    Kaikkea hyvää teille. :) Ja yhteyksiä.

    VastaaPoista
  10. Ooooo, mahtava juttu! :) Yhteyksiä, todellakin!

    VastaaPoista