Kolme vuotta sitten olin saannut kuulla, että pääsen opiskelemaan yhdeksi lukukaudeksi Yhdysvaltojen keskilänteen. Minulla ei ollut aavistustakaan, millainen paikka oli kyseessä. Jännitin lähtöä, vaikka siihen oli vielä melkein puoli vuotta aikaa. Eniten taisin odottaa New Yorkin näkemistä.
Kaksi vuotta sitten olin vieläkin vaihto-opiskelija, vaikka alunperin oli tarkoitus palata Suomeen pysyvästi jo joulukuussa. Elin myös ehkä elämäni omituisinta aikaa. Olin tavannut harvinaisen mielenkiintoisen miehen, johon olin juuri ehtinyt alkaa tutustua, mutta emme olisi saaneet olla miehen työnkuvan takia missään tekemisissä. Se hajotti. Tästä kuukauden päästä meidän oli määrä jättää toisillemme hyvästit ja lähteä eri teille.
Vuosi sitten olin laiskaakin laiskempi neljännen vuoden yliopisto-opiskelija, joka väänsi kandintyötään niinä hetkinä, kun sattui olemaan hereillä. Vuorokausirytmi kulki käsikkäin ex-kielletyn hedelmäni ja silloisen (sekä nykyisen) poikaystäväni (tai mies kai se jo on) rytmin kanssa. Menin nukkumaan aamulla hyvin valvotun yön jälkeen, kävin joskus luennoilla, jos huvitti, ja laskin koko ajan päiviä lähestyvään matkaan. Se olikin kai ainoa keino selviytyä raastavasta ikävästä.
Nyt olen säännöllistä elämää elävä "aikuinen". Herään joka arkiaamu puoli kuuden maissa ja lähden kuuliaisesti töihin. Herään sen miehen vierestä, jonka kanssa meillä ei olisi saanut olla tulevaisuutta. Nautin siitä, ettei minun tarvitse valvoa öitäni ja nukkua päiviäni, ja siitä, että saan pitkästä aikaa kokea koko ajan valoisammat aamut ja pitenevät illat. Kaksi vuotta sitten olin poissa. Vuosi sitten nukuin talviunta. Nyt olen hereillä.
*****
Vuodenajat ovat hieno asia. Näin "vanhemmiten" sitä huomaa, miten valo vaikuttaa mielialoihin. En ollut kärsinyt kaamosmasennuksesta ennen kuin kävin viettämässä melkein vuoden ulkomailla. Heti seuraavana syksynä se iski, mutta enpä pistäisi alakuloisuutta kokonaan pimeyden piikkiin. Tänä talvena en ole mitään masentuneisuutta huomannut, mutta pimeys on silti ahdistanut. Kolikon toisella puolella on onneksi ihanat aamut, kun töihin ajaessa on jo niin valoisaa, että katulamput sammuvat loppumatkasta. Ei valosta osaisi nauttia niin paljoa, jos välillä ei olisi pimeää.
Että minä jaksankin ihmetellä valoa, niin aamulla kuin illalla! Ihmettelen paljon enemmän kuin Amerikan vahvistukseni. Ei sitä tunnu kiinnostavan pidemmät päivät. Ei sitä harmittanut pimeys. Tuskin sitä hetkauttaa valoisat kesäyötkään. Jatkuva lumikerros sitä tosin ahdistaa, ja kylmyys. Se on tottunut vaihtelevaan säähän. Lunta sataa, mutta se sulaa yhtä nopeasti kuin on maan peittänytkin. Yhtenä päivänä kuljetaan toppatakeissa, sitä seuraavana shortseissa ja varvastossuissa.
Odotan oikeastaan toisella mantereella asumista. Maaliskuussa on jo lämmin, ja kevät alkaa paljon aikaisemmin kuin täällä Pohjolassa. Kesä on kuuma ja kostea, mutta pimeä, näin meidän näkövinkkelistä katsottuna. Viime kesänä telttailin ensimmäistä kertaa pimeässä. Se oli outoa, mutta uudella tavalla hauskaa. (Kunnes piti juosta karkuun tornadon pelossa...)
Minä olen meistä kahdesta se, joka jaksaa päivitellä pieniä eroavaisuuksia ja erikoisuuksia. S hymähtelee minulle, kun pidän sen ajan tasalla siitä, miten pitkä päivä on juuri tänään. Olen saanut uskomattoman paljon riemua siitä, miten uudella tavalla S on saanut minut näkemään oman ympäristöni. Minusta tuntuu, että tämä Suomessa asuminen on minulle ihmeellisempää kuin S:lle.
Vaan ehkäpä siinä käy niin, että S ihmettelee Amerikan menoa uusin silmin, kun suuntaamme sinne.
Ja minä olen kuin kotonani.
Tää ei oo aivan sama asia, mut tavallaan kummiskin. Nimittäin melko pian muutettuani pois Lahesta tajusin, että se on oikeasti aika mahtava kaupunki ja siellä on paljon semmosta, mitä täällä Oulussa voi vaan kaivata. Monesti pitää mennä kauas nähdääkseen lähelle ja ainakin näin konkreettisella tasolla tota sanontaa kokeilleena voin todeta sen pitävän paikkansa enemmän ku hyvin. :)
VastaaPoistaNo ei sitä tartte matkustaa maailman ääriin huomatakseen, miten kiva oma koti onkaan. :) Joskus pitää todellakin mennä kauas nähdäkseen lähelle. Toisten vielä kauemmas. ;)
VastaaPoistaMäkin voisin ottaa tollasia positiivisia silmälaseja sen asuinpaikan suhteen. Musta tuntuu, että jotenkin miehen takia ne oman asuinpaikan huonot paikat vaan silmissä korostuu ja toivoo ettei se huomaisi niitä ihan niin negatiivisina kun ne mun silmissä on. Ihanaa kyllä on kun alkaa olemaan valoisaa ja keväistä, nimittäin täällä etelässä. Tulisipa se kevät vaan joskus sinne pohjoiseenkin.
VastaaPoistaEn minäkään jaksa loskaa ja p*skaa ihastella, mutta minusta on ollut mukava hehkuttaa Suomen hienoja puolia ja kivoja erikoisuuksia. :) Saat multa sinivalkoiset lasit lainaan. :D
VastaaPoistaKyllä se kevät sieltä vielä tulee pohjoiseenkin. Ehditkin nauttia siitä vähän aikaa ennen kuin vaihdat maisemaa. :)