keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kuumeilua


Matkakuumeen lisäksi havaittavissa on ollut viime aikoina myös muunlaista kuumeilua. Ihan sitä perinteistä nimittäin. S oli jo kovasti toipumaan päin, kun tauti tarrautui oikein kynsin ja hampain minuun. Maanantai-iltana lämpötila hilautui lähelle 40 astetta, eilinen meni peiton alla piileskellessä, ja vasta tänään olen kyennyt istumaan pidempiä aikoja, vaikka päänsärky onkin aika kova. Taudin rajuudesta kertoo varmaan jotain sekin, että paino on tippunut sitten maanantain melkein kaksi kiloa. Veikkaisin, että suurin osa kadonneesta massasta on tullut nenän kautta ulos. Pardon my French.

Olin onnistunut viihdyttämään tuota miehenpuolikasta maanantain ja tiistain välisenä yönä puhumalla sille kuumehoureissani suomea. Itse en episodista muista mitään, mutta jotain tärkeää olin sille vissiin yrittänyt selittää. Menen nykyään enää aika harvoin sekaisin siitä, mitä kieltä missäkin tilanteessa pitää puhua, mutta ainakin korkea kuume on näköjään minulle vielä selkeästi suomea vaativa tilanne. Ainakin keskellä yötä.

Varoitus: Seuraava kappale sisältää köykäisen aasinsillan!

Kipeistä asioista puheen ollen, kuulimme aika kipeän jutun tuossa viime viikolla. S oli saanut vanhempiensa osoitteeseen kirjeen eläinten suojakodista, josta mies otti hoiviinsa pienen Lumi-kissan yli kaksi vuotta sitten. Kirjeessä sanottiin, ettei heidän rekisteristään löydy mitään tietoa siitä, onko Lumi leikattu; luovutushetkellä allekirjoitetut paperit kun sitovat omistajan steriloimaan lemmikin. Jos lemmikkiä ei ole leikattu, heidän asianajajansa ottavat kuulemma yhteyttä.

Huhhuh. S käytti kissan leikattavana samaisessa suojakodissa vain pari kuukautta "adoptoinnin" jälkeen, ja onneksi mieheltä löytyy dokumenttia dokumentin perään kyseisestä operaatiosta ja sen ajankohdasta. (Muistan vielä ihmetelleeni leikkauksen aikaista ajankohtaa, sillä näin suomalaisesta näkökulmasta neljän kuukauden ikäinen tyttökissa on vielä aika nuori operoitavaksi.) Todistusaineistoa siis on joka tapauksessa olemassa, ja asianajajilla uhkailu on turhaa.

Ja naurettavaa. Varmasti ärhentelyn takana on jalot aatteet, mutta aikamoiseksi pelleilyksi tuo homma välillä menee. Pelleilyksi alkaa mennä tämä oma kirjoittelukin, kun en meinaa saada yhtään järkevää lausetta aikaiseksi, en ainakaan ilman vaikeuksia. Painun siis takaisin petiin.

Terveempiä aikoja odotellessa.

6 kommenttia:

  1. Onpahan tauti. Parane pian!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista! Joko samaistuit Petteriin? Muista kanakeitto... :D

    VastaaPoista
  3. Parane pian!

    D kyseli kovasti teidän amerikanvahvistuksen kokemuksia Suomessa asumisesta. Sitä alkaa kovasti kiinnostamaan muiden kokemukset kun Suomeen muutto on vuoden päästä edessä. Pyydäpä S mukaan joku kerta blogikirjoitteluun.. olisi mukavaa kuulla miltä Suomessa asuminen on tuntunut.

    VastaaPoista
  4. pilvisyys: Kiitos, yritys on kova. :) Enpä ole sairastanut näin pitkän kaavan mukaan sitten viime kerran!

    Katja: Petteri saa multa kaikki sympatiat puolelleen! Tällä omalla punakuonollakin voisi varmaan toimia majakkana.

    Kanakeittoa en ole vieläkään saanut, mutta kanatortilloja ja kanapalasia erilaisilla kastikkeilla olen. Lasketaanhan nekin? :)

    Sonja: Yritetään! :)

    Oi, minä innostuin tuosta (tosi hyvästä!) ideasta tieysti ihan hirveästi, mutta S suhtautui asiaan vähän rauhallisemmin. ;) Ei tosin torjunut koko ajatusta, ei ollenkaan, eli toivon mukaan saan sen joskus istutettua koneen ääreen ja kirjoittamaan jotain ylös. S voisi tallentaa omat ajatuksensa suoraan englanniksi, ettei minun tarvitsisi toimia välivouhkana. Tämä pidetään mielessä! :)

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista taaltakin pain! Fanitan vielakin "salaa" blogiasi ja lisasin sen uudistettuun blogrolliini. <3

    VastaaPoista
  6. Kiva kun olit tällä kertaa vähemmän salamyhkäinen ja jätit puumerkin. Tuuhan toistekin! :)

    Nyt ollaan jo melkein terveenä, taisi nämä kaikki tervehtymistoivotukset tepsiä! Kiitos niistä. :]

    VastaaPoista