tiistai 19. elokuuta 2008

Yön yksinäinen


Tänään epätodellinen olo on muuttunut jo paljon todellisemmaksi. Vatsassa on liidellyt perhosia enemmän kuin kukkakedolla kesäkuussa, ja hymy on ollut leveämpi kuin Julia Robertsilla. Eikä sitä siltikään ymmärrä ja sisäistä, ettei S ole tulossa tänne vierailulle.

Juteltiin eilen S:n kanssa hyvin lyhyitä puheluita, se kun oli viettämässä viimeistä päivää ja iltaa perheen ja ystävien kanssa, ja minun piti soittaa kännykästä, kun en halunnut enää tässä vaiheessa ostaa lisää Skype Creditiä. Se sanoi, ettei vieläkään ihan ymmärtänyt, mitä seuraavana päivänä, tänään, oli tapahtumassa.

Hymyilin tänään töiden lomassa salaa ja vähemmän salaa. Huomenna, huomenna! Soitin S:lle, kun tulin kotiin. Linjan toisessa päässä oli vaisunoloinen ja lyhytsanainen mies. Se yritti kuulostaa reippaalta, mutta tunnen sen jo niin hyvin, että tiesin, mitä sen päässä oikeasti liikkui. Ja toki olen itsekin ollut melko samanlaisessa tilanteessa, kun läksin vaihtoon. Intoa riitti, mutta kun kolikolla on toinenkin puoli.

Sen ääni värisi vähän, kun se kertoi, miten siskon ja vatsassa kasvavan vauvan hyvästely vain hetkeä aikaisemmin oli tehnyt tiukkaa. Tiukkaa se oli tehnyt siskollekin. Ja tämä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä parin tunnin päästä on edessä: The Hyvästely, äiti.


Minä olen hihkunut onnesta ja innosta ja itsekkäästi olettanut, että siellä se S:kin on revetä riemusta. Toinen kuitenkin käy tällä hetkellä läpi ristiriitaisia tuntemuksia. En muistanut ottaa ollenkaan huomioon, että sen täytyy sanoa heiheit perheelle ja kavereille, eikä hyvästely ole rankkaa pelkästään perheelle ja kavereille, se on rankkaa myös S:lle. S:ään sattuu, kaikkiin sattuu.

Kun tuon pikkuseikan tajusin, minulle tuli ihan tajuttoman syyllinen olo. Minun takiahan S on tänne tulossa. Tänne kauas, kauas Atlantin taa. Tai no meidän takiamme, mutta minä "varastan" ystävän, veljen, lapsen. S:n äiti oli kysynyt eilen, mitä S odottaa eniten Suomelta ja Suomessa asumiselta. Vastaus oli pienen miettimishetken jälkeen ollut yhteinen, takarajaton aika minun kanssani. Äiti oli yllättynyt. Oli kai odottanut vastaukseksi matkustelua ja koulunpenkkiin palaamista.

Vietettiin tuossa vielä viimeiset hetket jutellen ja pelaillen, jotta S saisi ajatuksensa vähän muualle. Se on todella innoissaan tänne tulosta, mutta pystyy keskittymään siihen intoon kunnolla vasta sitten, kun pakolliset ja raskaat hyvästelykuviot on suoritettu. S:stä(kin) huokui vähän sellainen epäuskoinen ja hämmentynyt tunne. Voiko tämä ihan oikeasti olla totta?

Se sulki äsken tietokoneensa pakkaamista varten, nyt se on luultavasti jo matkalla lentokentälle. "So, do you still want to buy the cow?" se kysyi ennen lähtöään. Tietysti haluan! "Hey An-Dog*, it is coming down to the wire. We are going to live together. It's really happening now. See you soon!" Viimeinen, ainakin toistaiseksi viimeinen, kaukosuhdepuhelu loppui hymyilevissä merkeissä.

Niin, enää ei tarvitse laskea päiviä. Nyt voi laskea tunteja, melkein jo minuutteja. 37 päivästä aloitettu joulukalenteri on nyt kulutettu loppuun, yhtä yötä vaille. Enää yksi yksinäinen ja luultavasti melko uneton yö edessä. Ja sitten yksinäinen ajomatka Helsinki-Vantaalle. Ja sitten jännityksentäyteinen tovi jos toinenkin tuloaulassa.

Ihan uskomatonta. Vieläkin.


*S:n hempeääkin hempeämpi lempinimi minulle. Lumi-kissa on sitten vastaavasti Lum-Dog.

12 kommenttia:

  1. Et sinä ketään varasta. Tällaista elämä vaan on. Niin tärkeitä kuin vanhemmat saattaakin koko elämän olla, lasten kuuluukin lähteä, ja elämä vie jotkut lapset kauemmas kuin toiset. Toivottavasti syyllisyydentunteet on jo hellittäny.

    Voin hyvin kuvitella kuinka uskomattomalta tuntuu. :D Ihanaa jälleennäkemistä teille! :)

    VastaaPoista
  2. Voi iih, onnea avoliiton alkutaipaleille, ja koko liitolle :):)

    VastaaPoista
  3. Voi nuo tuntemukset on minulle tuttuja, joskin pienemmässä mittakaavassa. Vein miehen suvultaan Suomen toiselta puolen ja tunsin siitä syyllisyyttä - koska myös naisena osasin lukea rivien välistä että suku IHAN selvästi myös ajatteli niin ;)

    Ja toisaalta - oli hurjan rankkaa huomata toisessa se koti-ikävä, ihan kuin en olisi riittänyt... no ehkei siitä olekaan kyse, mutta sen ymmärtäminen vei minulta, itsetuntovammaiselta aikaa, ja se onkin jo toinen tarina...

    VastaaPoista
  4. Onnea! Seurannut teitä ihan alusta asti blogisi välityksellä (sulla kivaa tapa kirjoittaa, mii laiks) ja olen niin onnellinen, että asiat ovat menneet tähän pisteeseen! Paljon onnea teille ja jaksamista raskainkin päivinä! Jatkan yhä lukemista ilolla. :)

    VastaaPoista
  5. Mielettömästi onnea Anni! Aivan huippua, että yksi "meistä" on päässyt suhteessaan tuohon pisteeseen. On mielenkiintoista myös seurata kirjoitteluasi sitten kun yhteiselämä käynnistyy. Meillä miehen Suomeen muutto on edessä vasta kahden vuoden päästä, kunhan minä käyn siellä päässä asumassa vuoden verran. Ja mielenkiintoista siis senkin kannalta kuulla, miten toinen englanninkielinen mies kokee Suomen ja täällä elämisen. Mutta siis hurjasti onnea! VOin vaan kuvitella miltä tuntuu.

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi vasta, ja odotan jo innolla seuraavia päivityksiäsi!

    Itse elän kaukosuhteessa, ja ennemmin tai myöhemmin on meilläkin edessä yhteenmuutto - joko hän muuttaa luokseni Suomeen tai sitten minä hänen luokseen. Hirmuisen mielenkiintoista ja mukavaa onkin lukea että miten sinulla ja S:llä sitten lähtee yhteinen arki käyntiin. Eli oikein paljon vaan onnea minunkin puolestani toteutuneesta unelmastanne!

    VastaaPoista
  7. Arvaapas montako kertaa olen käynyt tarkistamassa oletko päivittänyt... No niin monta että oli jo jätettävä kommenttikin.

    Mutta luulenpa että sulla on huomattavasti paljon mielekkäämpää tekemistä just nyt! Kunhan tiedät että sitten kun haluat päivittää, lukijaa löytyy. ;)

    VastaaPoista
  8. Huh, nyt jo ehdin kommenttejakin kommentoimaan, eihän tässä ole mennyt kuin muutama päivä. Vaikka nyt ei tarvitsekaan pelätä kummankaan lähtöä, kummasti sitä silti haluaa ottaa ilon irti ihan jokaisesta yhteisestä hetkestä. Mutta olenpa saanut niin paljon iloa näistä kommenteistakin, että nyt on aika istahtaa koneelle. Sitä paitsi, S nukkuu jo. :)

    Pilvisyys: Syyllisyydentunne on nyt tipotiessään. Itsehän se S halusi tänne tulla ja on ollut enemmän kuin tyytyväinen päätökseensä. Jälleennäkeminen tuntui hyvin epätodelliselta, mutta tietysti aivan ihanalta. Siitä ehkä lisää, kunhan maltan istua koneelle vähän pidemmäksi aikaa uuden merkinnän muodossa. Että jaksahan odottaa päivitystä vielä ihan vähän aikaa. ;)

    Satu: Kiitos kovasti! Hyvin tämä on ainakin alkanut. :)

    Min blåggen: Heh, nimenomaan! :D Sukuhan todellakin ajattelee ihan varmasti samalla tavalla kuin minä... Koti-ikävä ei ole S:ään ainakaan vielä iskenyt, mutta olen varautunut siihen, että kyllä se vielä iskee. Ainakin viimeistään silloin, kun tämä pahin (paras) honeymoon-vaihe hiipuu. Toivottavasti muistan sitten olla ottamatta itseeni. Se varmaan tykkää minusta edelleenkin, vaikka kotia olisi välillä vähän ikävä. :)

    Oola: Kiitos oikein kivasta kommentista! :) Ollaan vielä vähän pyörällä päästä. Tähän pisteeseen on tultu, vaikka kyyti oli välillä aika kylmää. Katsotaan, mihin tässä vielä päädytään. :)

    Larissa: Voi kiitos! :) Tästä amerikkalaisen suomalaistamisesta riittää varmasti paljon kirjoitettavaa, kunhan tässä nyt ensin totutaan ajatukseen, että ollaan entisiä kaukosuhteilijoita. Yksi "meistä" haluan silti vielä olla! :) Onneksi tuo teidänkään yhteenmuutto ei ole enää kovin kaukana. Good things come to those who wait. :)

    Minna: Kiva, kun löysit tänne. :) Minustakin on ollut ihan mielettömän mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia kaukosuhteista. Muiden kirjoituksista ja kommenteista on saanut paljon apua ja iloa. Ja iso kiitos onnitteluista! :) Tää on aika mukavaa.

    VastaaPoista
  9. Voi että! Ihanaa! S on ny täällä ja pysyy! Vaaditaan varmaan monen monituista päivää ennen kuin kunnolla kolahtaa että nyt ei tarvitsekaan hyvästellä...

    Sniis! Mä rakastan onnellisia loppuja :) Kaikkea hyvää, kaunista ja ihanaa teille!

    (Kuulosti ehkä hyvästelyltä, mutta sitä se ei ollut :) Seurailen tietty kuulumisianne jatkossakin. Välihempeilyä vaan!)

    VastaaPoista
  10. Hei, sinä höntti, joka pyörit siellä vaaleanpunaisen pilvilinnasi uumenissa! Koitahan taas löytää aikaa kuulumistesi kertomiselle. Tässä on ehtinyt tulla jo ikävä kirjoituksiasi ja myönnettäköön samaan syssyyn sekin, että olen ihan perhanan utelias kuulemaan tarinan uusimmat käänteet! ;D

    VastaaPoista
  11. Anniina: Kiitos (taas) ihanasta kommentista. :) Älä tosiaan karkaa mihinkään. Tämä on ollut samalla onnellinen loppu ja onnellinen alku. :)

    Bemary: Jopas sitä ollaan rehellisellä päällä! :D Sen verran pääsin ulos tuolta vaaleanpunaisesta pilvilinnastani, että ehdin nyt töissä (tauolla, esimiehille tiedoksi... :D) vastailemaan kommentteihin. Jospa sitä vaikka illalla jo ehtisi ihan oikeasti kirjoittamaankin. :)

    VastaaPoista
  12. Hei! Mä oon AINA ihan liiankin rehellinen. :D Tää ei siis ole mikään ohimenevä vaihe, haha. Mut mun aiempi hätistely näytti toimivan, ku heti alkoi puskemaan lisää merkintöjä! Kohta nousee Jaffa hattuun, jos tämä alkaa toistumaan useammin. ;p

    VastaaPoista