Melkoista rimakauhua ja rakkautta on ollut havaittavissa viime päivien aikoina. Sekä täällä että siellä. On tullut nahisteltua niin typeristä ja täysin turhista asioista, että ihan hävettää. Onneksi ollaan aika hyviä sopimaan. Nyt on kaikki taas erinomaisesti.
Stressi ja jännitys eivät ole hyvä yhdistelmä. S on stressaantunut töiden, muuton, veljen häiden, kissan kuljetuksen, ynnä muiden asioiden takia. Minä olen keskittynyt kauhistelemaan sitä, että jäljellä on enää yksi viikonloppu ilman S:n läsnäoloa. Totta kai olen siitä enemmän kuin iloinen, mutta kyllä se samalla vetää vähän vakavaksi. Tähän on kuitenkin lopulta tultu, vaikka melkoisen kivinen taival on käyty läpi. Ei sitä olisi uskonut, enkä taida uskoakaan, ennen kuin pääsen halaamaan S:ää Helsinki-Vantaalla.
Tuntuu pikkuisen pahalta, että S on lähdössä USA:sta vähän sillanpolttomeiningillä. "You know what, I just don't give a damn anymore" on kuulunut aika monta kertaa. Se on väsynyt työkuvioihin, perhedraamaan ja sen sellaiseen. Eiliset polttaritkin olivat menneet penkin alle, vaikka S teki kaikkensa, että veli olisi viihtynyt. Viihtymisen sijaan veli oli näyttänyt pitkää naamaa ja valittanut, että olisi ollut parempi vain jäädä kotiin. Tänä aamuna linjojen päässä oli aika masentunut ja turhautunut mies. Kaiken lisäksi se oli pelännyt, että se jotenkin riskeeraa meidän välit juhlimalla veljensä polttareita. Höpö höpö, sanoin minä. Tai siis don't be silly.
Vannottiin eilen, että nyt ei nahistella eikä kinastella enää kertaakaan näiden kymmenen jäljellä olevan päivän aikana. Turhaa touhua se semmoinen onkin. Varsinkin nyt, kun kaiken järjen mukaan pitäisi olla vain innoissaan ja onnellinen. Ja onhan sitä; sitä vain sattuu myös olemaan välillä ylidramaattinen ja väsynyt.
Juuri nyt katson, kun S nukkuu kissansa kanssa. Odottelen rauhassa, että kaksikko herää. Heräämisen jälkeen vuorossa on pakkaamista ja olympialaisten katsomista. Enpä usko, että nyt edes kykenisin murjottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti