maanantai 4. elokuuta 2008

Jännittääkö?

Muutto saman katon alle. Eläminen yhden ihmisen tuloilla ja toisen säästöillä. Toisen sopeutuminen uuteen kulttuuriin. Vähänhän se ehkä jännittää.

Saman katon alle muuttaessa saattaa ilmaantua sellaisiakin ongelmia, joita ei välttämättä tule edes miettineeksi, ja ratkaistavaksi riittää myös tietysti näitä ikuisuuskysymyksiä, kuten mistä kohdasta sitä hammastahnatuubia puristetaan, miten päin wc-paperirulla laitetaan telineeseen ja lasketaanko kansi alas vai jätetäänkö ylös. Onneksi ainakaan noista ikuisuuskysymyksistä ei pitäisi tulla mitään elämää suurempia riitoja. Kumpikaan ei oikein välitä, ja jos välittääkin, niin tehdään asiat muutenkin jo valmiiksi samalla tavalla.

Tuossa yhteenmuuttamisessa on huomattavissa ehkä sama ilmiö kuin reissuun lähdössä; odotukset ovat kovat. Kun odotukset ovat korkealla, niin silloin pudotaankin korkealta, jos niikseen tulee. Tosin meistä molemmat odottavat sellaista tavallista arkea. Yhdessä kokkailua ja syömistä, elokuvien katselua ja päikkäreiden nukkumista. Kun ei pyri täydellisyyteen (mitä se edes on?), ei tarvitse ottaa liikoja paineita. Ollaan omia itsejämme vain. Yhdessä.

Eläminen minun tuloillani ja S:n säästöillä onkin sitten ihan toinen juttu. Toki tullaan pärjäämään näilläkin rahavarannoilla, mutta mitään luksuselämää ei päästä elämään. Onneksi olen tässä neljän vuoden yliopistourakan aikana oppinut venyttämään senttiä, mutta S on jo ehtinyt tottua hyvän palkkansa myötä tekemään asioita, joita emme täällä voi tehdä. Tästä rahojen laskemisesta saattaa tulla sellaista ylimääräistä stressiä ja kireyttä, joka pitää pyrkiä vain pitämään minimissä. Kun pinna alkaa kiristyä, pitää vain yrittää muistaa, että sitä elää vaikka vedellä ja leivällä, kunhan saadaan elää samassa maassa, samassa asunnossa.

Näitä raha-asioita pitää ihmetellä vielä sen verran, että ulkomaalaisilta opiskelijoiltahan vaaditaan oleskelulupaa varten todistus varallisuudesta. Opiskelijan pitää pystyä osoittamaan, että tililtä löytyy rahaa tarpeeksi Suomessa asumiseen, vähintään 600 euroa jokaista kuukautta kohden. Aika jännä juttu sinänsä, että suomalaisten opiskelijoiden odotetaan kuitenkin tulevan toimeen aika paljon pienemmällä summalla...

Miten S sopeutuu Suomeen, jossa ihmiset ovat aika ujoja puhumaan englantia? Itse se on innoissaan, ja niin ovat monet kaverinikin ja perheenikin, mutta ihan varmasti S:lle tulee joskus turhautunut olo siitä, ettei ymmärrä, mitä ympärillä puhutaan. Pitää itse muistaa ottaa S mukaan keskusteluihin kääntämällä ja vääntämällä muiden juttuja, jos porukka ei halua vaihtaa keskustelukieltä. Ei muita voi pakottaa tai velvoittaa tekemään mitään sellaista, joka ei tunnu hyvältä.

Niin, kuten jo sanoin, vähänhän se ehkä jännittää. Ei onneksi pelota. On ihan turhaa maalailla piruja seinille, mutta on hyvä olla varautunut siihen, että niitä vaikeitakin päiviä tulee, syystä tai toisesta. Onneksi ollaan varmoja siitä, että niitä parempia päiviä tulee paljon. Niitä, jolloin on ihan parasta käpertyä toisen viereen päivän päätteeksi.


*****

P.S. S selvisi lauantaina vietetyistä läksiäisistään kunnialla. Kavereita kokoontui Kansas Cityyn ympäri lakeuksia, ja hauskaa vaikkakin haikeaakin tuntui olevan. Ensi viikonloppuna on S:n veljen polttarit ja sitä seuraavana viikonloppuna häät. Ja sitä seuraavana viikonloppuna se onkin jo täällä.

9 kommenttia:

  1. Mistäs aloitetaan? ;D Luvassa on piiitkä jaaritus, koska juttu herätti paljon ajatuksia.

    Se on aina iso juttu muuttaa yhteen toisen ihmisen kanssa, koska vaikka sitä kuinka tosiaan luulee osaavansa varautua asioihin, ei niin käytännössä kuitenkaan aina ole. Omalla kohdallani kaikki ihme kyllä kävi juuri niin helposti kuin odotinkin eikä noista tuubihommista ole tarvinnut kinata. Jostain muusta kyllä, muttei mistään suuremmasta - perinteistä akkojen naputusta harrastan, myönnetään. ;) Voi olla, että siitä kaukosuhdealusta on yleensäkin apua: jos on etukäteen harjoitellut yhdessäoloa ja asumista pidempiä aikoja kerrallaan, tietää mitä odottaa myös sieltä oikealta yhteiseltä arjelta. On ihan eri juttu olla vain viikonloppu tai viikon loma yhdessä. Kuukaudessa sitä ihan tavallista arkea viettäen viisastuu huomattavasti enemmän. Veikkaanpa, että kaukosuhteilijat arvostavatkin sitä ihan normaalia elämää muita enemmän, koska ovat todella joutuneet taistelemaan saavuttaakseen "normaalin" tilan.

    Yllätyin muuten kovasti tuosta mainitsemastas rahakriteeristä, joka ulkomaalaisten täytyy täyttää! En olisi ikinä arvannut, että keksivät moista harmia. :( Luulisi, että olisi lopulta tärkeämpää pitää huolta suomalaisten nuorien raha-asioista, mutta ei kai täällä mikään asia mene niin kuin luulisi. :p Raha-asiat ovat kyllä niitä, joista väkisin tulee jonkinlaista kitkaa suhteessa, mikäli edes toinen on opiskelija eikä rahaa virtaa mitään kautta normitukia enempää. Tuttua. :( Rahajutuistakin selviää, kunhan tosiaan muistaa, ettei tiukka tilanne ole ikuinen eikä raha lopulta ole pääasia. Kun vierellä on oikea ihminen, se on lopulta ainoa juttu, jolla on väliä. :)

    Sitten vielä lopuksi tuosta kieliongelmasta. Kaverillani on englanninkielinen tyttöystävä, jonka kanssa tuo aihe on tullut konkreettisesti tutuksi. Mähän en ole hyvä puhumaan englantia, vaikka kielioppi onkin hyvin hallussa, joten on ollut melkoinen haaste voittaa ittensä ja tutustua tähän uuteen henkilöön englanniksi. Kyllähän siinä kadehtii Mika Häkkisenkin lausuntataitoja, kun kolmatta kertaa yrittää jotain hankalaa sanaa suussaan järkeväksi kääntää saaden aikaan pelkkää älömölöä. :D Olen kuitenkin jutellut tytön kanssa paljon enemmän kuin moni muu (kielitaitoisempi) kaveriporukassamme, koska juuri tuo ulkopuolisuus vieraassa kulttuurissa väkisin säälittää ja haluan sitä minimoida. Ainoa tehokas keino sopeuttaa myös S porukkaanne on kannustaa kaikkia keskinäiseen kommunikointiin sekä muistaa tulkata vitsejä ja muita juttuja mahdollisuuksien mukaan. Kannattaa myös tehdä yhdessä kaveriporukan kanssa englanninkielisiä asioita eli esim. pelailla englanninkielisiä pelejä tai katsoa porukalla leffoja, joita kaikki ymmärtävät (ja melko helppoahan se on, kun TV ja teatterit pursuavat amerikkalaisia juttuja). Haastavaa se joskus on, mutta samalla todella hauskaakin! :p

    VastaaPoista
  2. Iso kiitos isosta kommentista. :D

    Itsekin osaan kyllä tuon naputtamisen "jalon" taidon. Täytynee yrittää hillitä luontaista taipumusta ja olla valittamatta lattialla lojuvista sukista. Omat sukathan eivät siellä lattialla niin haittaa, mutta sen toisen... :P

    Olen ihan samaa mieltä tuosta, että kaukosuhteilijat osaavat varmaankin arvostaa sitä tavallista, yhteistä arkea enemmän kun sen eteen on tosiaan joutunut tekemään vähän töitä. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että pääsee naputtamaan niistä likaisista sukista. :)

    Tuosta rahakriteeristä sen verran, että itsekin opiskelijaviisumia hakeneena tiesin kyllä, että jonkinlaisia varoja varmaan kysellään, joten se ei yllättänyt kovinkaan paljoa. Se, mikä sitten kyllä todellakin yllätti, oli se, että Suomeen vaadittiin paljon enemmän todistuksia, vakuutuksia, lomakkeita ynnä muita kuin tuonne toiseen suuntaan, Yhdysvaltoihin mennessä. Itse selvisin kuitenkin verrattain vähäisellä paperisodalla, kun sinne läksin. Ja käsittelyaikakin oli lyhyempi!

    Minusta olisi niin kiva pystyä tarjoamaan S:lle kaikki, kun se tulee tänne. Tosiasia on, etten kuitenkaan siihen pysty, ellen voita lotossa, eikä S antaisikaan minun maksaa kaikkea. Jos tässä yksissä jatketaan vielä parin vuoden jälkeenkin (ja toivottavasti jatketaan), niin on hyvin todennäköistä, että minä joudun elämään S:n siivellä "vieraassa" maassa. Sen vuoksi olisin nyt halunnut olla kunnon sugar mama, mutta kahden aikuisen ihmisen elättäminen yhden tuloilla on aika kovan työn takana. Siispä S joutuu turvautumaan säästöihinsä, ja kaikenlaisista yhteisistä hankinnoista joudutaan varmasti käymään keskusteluja. Toivottavasti ei kiivaita sellaisia. :) Huh, olihan taas melkoisen selvää tekstiä.

    S on sanonut monta kertaa, että hän arvostaa ihan hirveästi sitä, että suomalaiset puhuvat hänelle englantia. Sitä, että me ollaan vaivauduttu opiskelemaan muita kieliä (koska ihan S:ää vartenhan me ollaan englantia opiskeltu... :P). S osaa englannin lisäksi vain muutaman sanan suomeksi, espanjaksi ja latinaksi (hyödyllistä), joten miekkonen on todella mielissään siitä, jos joku edes yrittää kommunikoida hänen kanssaan S:n omalla kielellä.

    Noin niin kuin tiivistetysti sanottuna englannin ei todellakaan tarvitse olla edes Häkkisen Mikan kielitaidon tasolla; kommunikoimaan pystyy ilman täydellistä kielioppia (kuten Mikalla on...) ja laajaa sanavarastoa. Siitä voi olla ihan varma, että useimmat ulkomaalaiset osaavat suomea paljon huonommin kuin me englantia. Ja oluen ja elekielen avulla pääsee pitkälle! :)

    Dodih, tulihan tuota tästäkin kirjoitelmasta pitkänpuoleinen.

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet onnittelut uudelle blogille. :) Kinaa ja naputusta tulee varmasti teillekin, mutta itse olen tulossa siihen tulokseen että ehkä se ei haittaa niin kovasti, kun molemmat tietää että oikeasti niillä ei ole mitään merkitystä eivätkä ne ns. uhkaa onnellisuutta.

    Minä väsyn joskus kokoaikaiseen kääntämiseen, tai toinen siihen että ei ymmärrä ympärillä puhuttua. Siinä määrin, että joskus me valitaan kahdestaanolo seurassaolon sijaan. Vaikea kokonaisuus tämä kieli ja puuttuvat tai vajaat taidot. Mutta... Ei sitä oikein voi muuta kuin sietää/yrittää vaan, kunnes kieli on hallussa tai muutetaan toiselle puolelle kielimuuria.

    VastaaPoista
  4. Pilvisyys: Kiitos! Ääkkösistä päätellen olet jo palannut Suomeen. Tervetuloa takaisin. :)

    Kyllä pieni (joskus vähän isompikin) ärhentely silloin tällöin kuuluu suhteeseen kuin suhteeseen, mahdoton kai sitä on välttää, kun kaksi ihmistä elää yhdessä. Mutta kuten sanoit, ei se mitään onnellisuutta estä. :)

    S on viettänyt Suomessa vain vajaat kaksi viikkoa, joten meillä ei ole mitenkään hirveästi kokemusta tuosta kielimuurin tällä puolella olemista. Ihan kohtahan sitä saa roppakaupalla lisää... Ainakin meillä kotona voin onneksi jättää S:n ihan "vahtimatta" ja antaa sen ja perheenjäsenten keskustella keskenään. Eihän siitä jatkuvasta vahtimisesta ja hyysäämisestä tule mitään, vaikka tietyissä tilanteissa pitää varmasti roikkua käsipuolessa kiinni ja olla tulkkaamassa. Tosin tuo kahdenkeskinen aikakaan ei kuulosta kovin pahalta vaihtoehdolta... :)

    VastaaPoista
  5. Voi ku mä joskus muistaisin vähän useammin katsoa, josko kommentteihini on vastattu. On vähän hidas tää sytytys, ku Hämeessä on syntynyt. :p

    Se on niin fakta, että toisen tekemät asiat häiritsevät paljon omia enemmän. Joskus ihan hävettää huomata, että ite rikkoo samaa "sääntöä", josta on toiselle urputtanut. :> Pitäis oppia tosiaankin olemaan hiljaa turhuuksista. Niin kauan kuin kukaan ei käytä mun valkoista hametta käsipyyhkeenä renkaanvaihdon, kaikki on melko hyvin. ;)

    Älä tosiaan liikoja tuosta taloushommasta huoli. Ei ihminen voi tarjota toiselle luksusta ihan tuosta vain, ellei ole sattunut syntymään rikkaaseen ja anteliaaseen sukuun. Ja harva taitaa olla! :p Kyllä te saatte taatusti hommattua ihan kaiken tarpeellisen. Ei se kai sitä kaikkea heti voi saada. Sitä paitsi ei välttämättä ole järkevääkään hommata tänne Suomeen "parasta", jos ootte kummiskin muuttamassa vielä rapakon taa. Ette varmaan alkais mitään Vepsäläisen sohvia sinne kuskaamaan kuitenkaan. Siellä on hyvää aikaa törsätä ja varmana halvempaakin mitä täällä. :D

    Heh, kyllä. Hänen takiaan me olemme vuosikaudet englantia opiskelleet! Vain harva meistä saa kunnian käyttää taitojamme hänen läsnäollessaan. Oot siis melko etuoikeutettu. ;p Tosi on, että olut auttaa kummasti siihen jännitykseen, mutta toisaalta se myös edistää sanojen unohtamista. Kokemusta on. Ite käytän apuna kavereita, jos oikea sana unohtuu. Äkkiäkös sen joku muu muistaa, kun keskustelun lomassa joltain suomeksi kysäisee. Ja se on iso etu, että S on juuri alkujaankin englanninkielisestä maasta. Hän ymmärtää huonoakin englantia paljon paremmin kuin jos olisi itekin jostain eri kielisestä maasta. Sama se meillä suomalaisilla, kun joku puhuu meille håånåa sååmea. :)

    VastaaPoista
  6. *renkaanvaihdon JÄLKEEN, siis.

    Kannattaa aina jättää kommenttinsa oikolukematta! :p

    VastaaPoista
  7. Bemary: Heh, Vepsäläisen sohvat ja muut "ylellisyydet" taitaa todellakin jäädä hankkimatta. Ihan turha haalia sitä krääsää ympärilleen tässä elämäntilanteessa. Ja tuleehan S:llä kuitenkin olemaan täällä melko hyvät puitteet. Itse esimerkiksi nukuin vaihdossa ollessa 9 kk ilmapatjalla... Täällä se pääsee sentään nukkumaan ihan oikeaan sänkyyn.

    Se luksus, jota olisin halunnut S:lle tarjota, olisi ollut reissaaminen ympäri ämpäri Suomea ja Eurooppaa, mutta kun en ole mikään paris hilton, niin taitaa jäädä aika vähiin nuo retket. Mutta eiköhän se vapaa-aika suju ihan hyvin sillä kierrätyskeskuksesta ostetulla sohvallakin. :D

    Sillä, että S:n äidinkieli on englanti, on kääntöpuolensakin. Kynnys liittyä keskusteluun saattaa olla meille ei-englanninkielisille vielä korkeampi, kun keskustelukumppani puhuu ns. täydellistä englantia (vaikkakaan amerikkalaiset eivät todellakaan puhu... :p). Ja ympärillä olevista kavereista on todellakin apua, jos olut pettää! :)

    VastaaPoista
  8. Hei, mä kirjoitan tätäkin kommenttia kierrätyskeskuksesta ostetulla sohvalla, joten voin vakuuttaa, että tässä voi todellakin viettää varsin laadukasta vapaa-aikaa. ;D

    No juu, onhan se tavallaan "noloa" tehdä virheitä sellaisen ihmisen kuullen, joka ne virheet taatusti huomaa, mutta se helpottaa, että hän kuitenkin helpommin ymmärtää mitä sanomalla on tarkoitettu. Ei siis ole välttämätön pakko osata kaikkia preposioita (että mä vihaan niitä!) sun muita täydellisesti. :p

    VastaaPoista
  9. Kierrätyskeskussohvat kunniaan! :)

    Prepositiot voi ihan surutta heittää romukoppaan, jos ne eivät mieleen muistu! Ihan varmasti tulee ymmärretyksi, vaikkei muistaisikaan kaikkia sanoja, saati sitten niitä prepositioita. Ja ainahan sitä voi kielikylvettää näitä meidän ulkomaalaisia ystävyksiä puhumalla heille suomea. :)

    VastaaPoista