keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Viisi vuotta sitten

Eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun sulloimme kaksi kissaa kuljetuskoppaan, maallisen omaisuutemme neljään matkalaukkuun ja vilkuttelimme sumuisin silmin saattajille Lapinlahden rautatieaseman jäädessä taa.

Eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun raahasimme kahta kissaa ja neljää matkalaukkua (plus kahta käsimatkatavaraa) Tikkurilan asemalla ja huidoimme itsellemme taksin, joka vei lentokenttähotellille viimeiseksi Suomi-yöksi.

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Tukholma-Chicago-lennon kapteeni väitti koneen olevan menossa New Yorkiin, mutta vei matkalaiset kuitenkin Illinois'hin asti.

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun istuin O'Harella odottamassa virallista lupaa muuttaa maahan ja vertailin oman, säälittävän ohuen kansioni kokoa edelläni asioineisiin intialaisperheisiin.

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun minusta tuli Green Cardin haltija.

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun ajoimme vuokra-autolla yhdeksän tuntia Chicagosta Kansas Cityyn ja saimme Chicagon tietullista sakot, koska meillä ei ollut yhtään käteistä rahaa dollareina. Eurot eivät kelvanneet.

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun kävimme hakemassa Scottyn siskolta uuden asunnon avaimet, ilmapatjan ja pari pyyhettä, kun emme meinanneet löytää pimeässä asuntomme ovea ja kun päätimme keskellä yötä lähteä ostamaan suihkuverhon ja kaljaa.

Ensi yönä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun kävimme ostamassa suihkuverhon, mutta unohdimme kiinnityslenkit, ja kassalle päästessämme meille kerrottiin, että alkoholin myynti oli loppunut viisi minuuttia aiemmin.

2 kommenttia:

  1. Jo puoli vuosikymmentä! Onneksi olkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kamalan pitkältä ajalta noin muotoiltuna. :) Kiitos!

      Poista