Vaihtoajan vedellessä viimeisiään asuintalomme alin kerros veteli vettä sisäänsä. Kansas näytti meille, mihin Luontoäiti aakeilla laakeilla pystyy. Tornadot kiersivät meidät onneksi verrattain kaukaa, mutta rajut ukkosrintamat piiskasivat pientä kaupunkia niin paljon, että vesi ei enää mahtunut mihinkään, vaan kerääntyi teille ja, niin, kerrostalon alimpaan kerrokseen, joka oli fiksusti rakennettu puoliksi maan alle.
En unohda koskaan sitä märän kokolattiamaton hajua.
Olin päästäni vähintään yhtä pyörällä kuin tornadon imaisemaksi joutunut lehmä. Saatoin vähän vielä ihastuakin viimeisen viikon kunniaksi, mutta se ei valitettavasti/onneksi auttanut minua pääsemään Scottysta yli, ei sitten yhtään. Onkin kai hankala päästä yli ihmisestä, josta ei halua päästää irti.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Sunnuntai 6.5.2007 klo 12:30
Flash Flood Watch
Täällä on oikein ihana keli. Heräsin aamulla ties kuinka monta kertaa siihen, kun koko talo tärisee ja ukkonen jyrisee vienosti. Nyt tuolla sataa vettä vaakatasossa, ja tiellä lainehtii. Samanlaista säätä on tiedossa ensi viikollekin. Viimeiselle viikolle.
Yhtä itsepintaisesti kuin Ruotsi pitää radioselostajan mukaan juuri nyt kiekkoa, minä pidän tietokoneen piuhaa seinässä, vaikka tuolla taas melkoinen valoshow onkin menossa. Tänään pitäisi kirjoittaa nelisen sivua huomista historian tuntia varten, ja läppäriin pitää saada edes sen verran virtaa, että kestää naputella tiukkaa tekstiä vaaditun sivumäärän verran. (Ei se laatu vaan se määrä.)
Olen tässä suunnitellut kostoa ilkeilevän naapurin varalle. Olin eilen lähdössä käymään Subwaylla yhdeksän jälkeen illalla, koska ei oltu oikein syöty koko päivänä, minä kun pelasin melkein koko valveillaoloaikani. Olisin mennyt pyörällä, ettei matkaan menisi liian paljon aikaa, mutta ei: Joku ystävällinen ihminen oli lukinnut oman pyöränsä pyörätelineeseen JA meidän pyörään. Ja tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Jotta eikun makaronit kiehumaan vain.
Meillä on viime syksynä ostettu, täysin käyttämätön pyöränlukko, piiitkä kiva kettinki. Are you thinking what I'm thinking?
Tiistai 8.5.2007 klo 11:13
Se7en
S sekoitti taas vaihteeksi eilen minun maailman. Normaalisti joudun tulkitsemaan sen tuntemuksia pienistä asioista, vienoista vihjeistä, mutta toisin oli eilen.
Sunnuntainahan en kuullut koko ihmisestä mitään. Eilen se oli sitten soittanut minulle kaksi kertaa kännykkäänparhaan tentin (elokuva ja pizzaa) aikana, kerran neljältä, kerran viideltä. Soitin sille "tentin" jälkeen, noin puoli kuuden aikaan takaisin. Se sanoi, että se olisi halunnut pelata, mutta oli nyt lähdössä ulos. Ehdin kummiskin kotiin juttelemaan sen kanssa hetkeksi, ennen kuin se lähti lietsuun.
Se sanoi, että se oli soittanut Ty(tt)ökaverille, koska ei saanut minua kiinni, ja hänen piti päästä ajattelemaan muuta kuin työasioita. Lähti sitten ulos. Sitä ennen ehdittiin kummiskin katsella toisiamme webbikamerasta. Ihan kuin ennenkin.
Se tuli takaisin ennen yhdeksää. Sanoi, ettei tehnyt yhtään mieli juoda. Oli ollut ulkona sen aikaa, että Ty(tt)ökaveri oli syönyt ja tullut kotiin. Pelattiin ja juteltiin sitten vissiin yhteentoista asti. Kerroin sille suunnitelmistani mennä naimisiin Jörgen Jönssonin kanssa. Kerroin myös, etteivät äiti ja kaverit oikein hyväksy minun aikomuksia. Eivät tykkää ajatuksesta, että menisin naimisiin ruotsalaisen kanssa. S kysyi, hyväksyisikö ne amerikkalaisen. Ihan vakavissaan.
Lopeteltiin pelaaminen, notta minä pääsisin Soilen kanssa ulkoilemaan. Juteltiin kummiskin vielä ihan asiaakin ennen lähtöä. Se sanoi, ettei sen välinpitämätön ajattelutapa (no regrets) ole oikein toiminut viime aikoina. Kysyin tietysti, mitä se tarkoittaa. Se sanoi, että kai minä nyt tiedän. Tiesinhän minä, mutta halusin silti kuulla. Se sanoi, että riippuu ihan päivästä, mikä juttu elämässä hiertää ja kaduttaa. Työ. Ja "tiedäthän sinä". Sanoin, että kumpikaan tilanteista (työ ja minä) ei ole mitenkään lopullinen ja peruuttamaton. Se sanoi, että hän tuntee olevansa voimaton ratkaisemaan näitä ongelmia tällä hetkellä, ja se tuntuu pahalta. "Täydellisessä maailmassa me oltaisiin yhdessä."
On äärimmäisen harvinaista, että se mies kertoo tuntemuksistaan mitään. Olin vähintäänkin sekaisin juttutuokiomme jälkeen. Ei ole mitenkään tavatonta, että minä olen märehtinyt näitä asioita, mutta että sekin... Noin voimakkaasti. Ja vielä kertoo siitä. Ei tästä tule yhtään mitään. Olen ollut sen liekassa jo vaikka kuinka pitkän, vaihtelevalla etäisyydellä siitä. No nyt se vetäisi minut taas kaulapannasta (kaulakorusta) kädenmitan päähän itsestään.
Juttutuokion jälkeen piti lähteä selventämään ajatuksia Beer:30:iin. Hyvinhän se siellä onnistuu, tok. Pelasin biljardia, olin jopa tyytyväinen suoritukseeni. Oli pelipartnerikin. Sitten paikalle tuli Andy, viikontakainen tuttava. Onhan se tuttu myös parilta kurssilta. Juttelin Andyn ja sen kaverin kanssa kielistä, poijjat opiskelevat saksaa. Pelattiin vähän lisää biljardia. Ja sitten mentiin Andyn luokse pelaamaan vielä vähän lisää. Sillä on oma biljardipöytä. Oli oikein kivaa. Nukahdettiin sohvalle Boratin pyöriessä taustalla, ja Andy toi meidät kotiin tuossa reilu tunti sitten. Nyt voisi nukkua vähän, notta jaksaisi väsätä kahdeksan sivua huomiseksi. Öh.
Vielä kun osaisi keskittyä johonkin muuhunkin kuin S:n ajattelemiseen. Tai sen murehtimiseen, että lähdetään Emporiasta viikon päästä. Siinä onkin haastetta kerrakseen.
Keskiviikko 9.5.2007 klo 14:55
Tj 6
S soitti minulle eilen heti töistä tultuaan. Oli saanut tehtyä projektin valmiiksi, oli niin ylpeää poikaa. Sietää kyllä ollakin, hurjan urakan se teki. Se oli lähdössä Ty(tt)ökaverin kaveriksi katsomaan jotain asuntoa, mutta halusi ilmoittaa minulle ilouutisen ennen lähtöä. Aika kivaa.
Kirjoittelin eilen kulttuuriantropologian esseetä. Olin kirjoittanut kuusi sivua, kun S soitti minulle kymmenen aikaan. Oikein kännykkään, kun en ollut kuullut Skypen soimista. Juteltiin pari tuntia. Se oli jotenkin masentuneen oloinen. Se sanoi, että sitä harmittaa, kun se ei ole saanut säästettyä yhtään rahaa. Sitä harmittaa, koska se olisi voinut jäädä Kansasiin töihin. Se pyysi minua jäämään kotiin juttelemaan sen kanssa. Se tarvitsi minua eilen.
Enkä minä jäänyt. Vähän kyllä harmitti sanoa sille, ettei se nyt oikein onnistu. Nettiyhteys tökki, S kuuli välillä minun puheen puolen minuutin viiveellä, joten eipä siitä kotiinjäämisestä olisi mitään hyötyä ollutkaan.
Pessimisti minussa otti melkein heti puhelun jälkeen vallan. S tukeutuu minuun silloin, kun sillä on huolia. Se teki samalla tavalla muutama kuukausi sitten, kun se oli yksin suuressa maailmassa. Silloin se soittelee kännykkään ja pyytää jäämään kotiin. Ja sitten kun se pääsi jaloilleen, meidän välit alkoivat etääntyä.
Pessimismikohtauksen jälkeen mietin sitä, että sillähän on sielläkin nyt kavereita, joiden kanssa se voisi ongelmiaan puida. Tai no ei kaikkia ongelmia, koska meidän "suhteesta" ei siellä voi puhua. Se, että se puhuu minulle ei johdu siitä, ettei sillä olisi muita vaihtoehtoja. Se puhuu minulle, koska se haluaa puhua minulle.
Olisipa kiva joskus olla analysoimatta kaikkea. It's good to be a girl. Not.
No mutta, kerrotaanpa nyt vielä eilisen illan muutkin kuulumiset. Käytiin Soilen kanssa Beer:30:ssä. Vaihteeksi. Omistaja varasti minun kengän, yksi veljeskuntalainen kysyi "Suomi on maa, eikö niin?", ja tavattiin taas uusia ihmisiä.
Ja aamulla kirjoitin esseen loppuun. Palautinkin sen ihan ajoissa. Nyt vääntäydyn hyvin ansaituille päikkäreille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti