maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen puolikas

Scottyn veli vaimoineen sai kiitospäivän alla pienen tyttövauvan, mikä tarkoitti, että neljästä lapsenlapsesta neljä oli tyttöjä. Appiukko oli tietysti erittäin onnellinen uudesta tulokkaasta, mutta oli kuitenkin ehtinyt leikkisästi painostaa meitä, "seuraavana vuorossa olijoita", jo hyvän tovin erimerkkisestä lapsenlapsesta. Pojasta.

Ajatus toisesta lapsesta kypsyi pitkään, ennen kuin olimme valmiita. Varmoja. Kypsyminen ajoittui samaan ajankohtaan poikahiillostuksen kanssa, ja minua ärsytti. Ärsytti, koska lapsia ei (yleensä) noin vain tehdä. Ei ollut mikään itsestäänselvyys, että pääsisin neulomaan pieniä sukkia nopealla aikataululla. Tai ollenkaan. Ärsytti, vaikka appiukko ei todellakaan tarkoittanut mitään pahaa.

Kun plussa sitten tapaninpäivänä ilmestyi epäuskoisten silmien eteen, alkoi jännitys. Jännitys siitä, pysyisikö pieni solurykelmä matkassa. Siitä, kehittyisikö se normaalisti. Ja valitettavasti myös siitä, mitä tulevien jalkojen välistä löytyisi.

Täällä näkee usein todella varhaisessa vaiheessa eetteriin päräytettyjä raskausilmoituksia. Todistamani ennätys taitaa olla kuva vielä märästä kusitikusta Facebookin uutisvirrassa. Minua pelotti mahdolliset vastoinkäymiset niin paljon, että me päätimme odottaa tälläkin kertaa, myös perheille kertomista. Tiesimme, kuinka innoissaan isovanhemmat molemmilla puolin Atlanttia olisivat. Tiesimme myös, miten hirveältä mahdolliset suru-uutiset sen innostuksen jälkeen tuntuisivat. Siis odotimme, sanan jokaisessa mahdollisessa merkityksessä.

Äklötyksen täyteisiä viikkoja oli täynnä melkein yhdeksän, kun emme enää malttaneet salailla. Skypessä väitettiin iloiten, että olivat osanneet aavistella tällaisia uutisia. Anoppi kyynelehti, appiukko tarttui epäuskoisesti virnistäen kasvoihinsa. Reilun viikon päästä saimme kuvatodisteita, että huonoa oloa ei ollut aiheuttanut kestokrapula, vaan ihan oikea ihmisenalku. Yksi sellainen.

10+2.
Koska emme käyneet missään lisätesteissä ensimmäisessä raskaudessa, ja tietämättömyys aiheutti huolta ja stressiä, halusin tällä kertaa jotain rakenneultraa aikaisempaa osviittaa tyypin terveydestä. Uusi veritesti, joka kertoisi kromosomipoikkeavuuksien lisäksi myös sen kirotun sukupuolen ei tullut kysymykseen, sillä vakuutuksemme ei olisi korvannut yli 2000 dollarin laskusta murustakaan. Jäljelle jäi siis Suomessa käsittääkseni aika rutiininomaisesti tehtävä NT-ultra, jota varten minun piti varata aika spesialistille.

Ensin piti kuitenkin jutella jälleen kerran vakuutusyhtiön kanssa. Kun selvisi, että ultralasku, 680 dollaria, pitäisi maksaa täysin omasta pussista, peruin tutkimuksen hammasta purren ja kyyneleitä pidättäen. Olin niin vihainen meidän vakuutusyhtiölle, tälle maalle, kaikelle. En kuulu ikäni (tai minkään muunkaan puolesta) riskiryhmään, joten vakuutus ei korvaisi "turhia" tutkimuksia.

Korvaisi on ehkä väärä sanavalinta, kun puhutaan korkean omavastuun vakuutuksesta -- toisin sanoen olisimme joutuneet pulittamaan taalat joka tapauksessa omasta lompakosta, mutta parhaassa tapauksessa melkein 700 dollarin lasku olisi edes mennyt monen tonnin omavastuuta kohti. Käytännössä maksamme siis raskausajan lääkärintarkastukset, verikokeet ja muut tutkimukset itse (vakuutusyhtiön ja lääkäriaseman neuvottelemilla hinnoilla) siihen saakka, kunnes omavastuu on täynnä. Sen jälkeen vakuutuksemme korvaa 65% kuluista. Vasta kun ollaan jo reippaasti viisinumeroisen lukeman puolella, tyhjäksi kolutusta kukkarosta ei enää menisi penniäkään. Olen siis jo puolitosissani miettinyt, tarvitsenko oikeasti kallista epiduraalia, ja ihan tositosissani pelännyt sitä vaihtoehtoa, että kaikki ei menekään niin kuin Strömsössa. 

Kyllä syö suomalaista.

Tuo kesällä kolme vuotta täyttävä tuleva isosisko on pitänyt minut onneksi niin kiireisenä, etten ole ehtinyt stressata ja pelätä turhia. Rakenneultra tuli ja meni, kaikki näytti hyvältä. Meille on tulossa poika, joka esitteli sukukalleuksiaan ultraääniteknikolle paljon mieluummin kuin esimerkiksi sydämensä kammioita, ja vaikka mikään ei ole vieläkään varmaa, olo on levollinen, innostunut ja onnellinen. Vauvakuume taisi viimeinkin iskeä.

19+1.
Hyvien ultrauutisten jälkeen marssin kauppaan, ostin pienet siniset kengät ja lahjapussin. Kirjoitin edellisenä iltana päätetyn nimen kortille, jonka sujautin pussukkaan, jonka taas annoin kotona päivystäneille mummolle ja ukille. Appivanhemmillekin kävimme kertomassa uutiset kasvotusten, sillä halusimme päästä kiusaamaan appiukkoa hänen toiveensa toteuttamisella.

Minulle oli ihan rehellisesti aivan sama, kumpiko mahassa jytkytteli (ajankohtainen viittaus, hei). Tietyllä tavalla toivoin poikaa, koska meidän lapsiluku taitaa olla täynnä kahden kohdalla, ja yksi molempia olisi kiva kokea. Toisaalta toivoin lapselle pikkusiskoa, sillä olin lapsena, ja ehkä vähän vieläkin, ollut kateellinen siskoksille. Sitä paitsi taisin tykätä valmiiksi päätetystä tyttönimestä ihan himpun verran enemmän.

Ennen rakenneultraa aloitettu ja sen jälkeen viimeistelty peitto.
Täällä on erittäin yleistä, että nimi on tiedossa, ennen kuin vauva syntyy. Sairaalassakin sitä kysytään esitietolomakkeessa. Toki sen ehtii päättää syntymän jälkeenkin, mutta omalle kohdalle ei ole sattunut yhtään nimettömänä syntynyttä amerikkalaista vauvaa. Me etenemme taas samalla kaavalla kuin ensimmäisen kohdalla -- isovanhemmat tietävät, mutta muuten yritämme pitää nimen salassa syntymään asti. Yritämme.

Tänään olen tasan puolessa välissä. 20 viikkoa täynnä. Minulta on kyselty, onko tämä raskaus poikennut edellisestä, sillä ekasta tuli tyttö, ja nyt siis kasvattelen poikaa. Lyhyesti sanottuna, ei ole, ja miksi olisikaan, ainakaan sukupuolen takia. Ensimmäinen kolmannes meni juuri samanlaisen, onneksi melko lievän iltapäiväpahoinvoinnin kynsissä, ja tällä toisella kolmanneksella iho on aivan yhtä kuulas, ja voisin taas mennä varmaan viikkoja pesemättä hiuksia ilman, että kukaan huomaisi epäpuhtauttani. Selkäongelmia on ollut vähemmän, mutta se mennee sen piikkiin, etten joudu kantelemaan työkseni painavia postisäkkejä ja/tai ensiapulaukkuja. Vaikka minusta tuntuu, että olen jotenkin erityisen valtava jo tässä vaiheessa raskautta, tosiasia on se, että olen täsmälleen samankokoinen ja -muotoinen kuin edelliselläkin kierroksella. Myytit murrettu.

Syyskuu tuntuu olevan vielä ikuisuuden päässä, mutta toisaalta, vastahan minä valmistelin joulua ja maalasin keittiötä. Kuinka nopeasti aika onkaan mennyt, kun ei ole ehtinyt laskemaan päiviä tai lukemaan kehitysvaiheista. Tämä kakkonen taitaa mennä vähän siinä sivussa. Toivottavasti sama leppoisuus jatkuu syntymän jälkeenkin.

14 kommenttia:

  1. Myöhäiset onnittelut täältäkin! Jännää kuulla, miten nuo vakuutusasiat menevät, ja vahvistaa fiilistä, että jos joskus ajattelin lisääntyä sillä puolen Atlanttia, niin niiden on parempi olla erittäin hyvässä kunnossa.

    Itseä vähän ihmetyttää se, miten tärkeänä ihmiset (siis et sinä vaan yleisesti) pitävät tuota lapsen sukupuolta ennen syntymää. Lukaisin juuri Anu Silfverbergin Äitikortti-esseekokoelman, jossa kirjoittaja oli listannut kysymyksiä tai päätelmiä, mitä oli kuullut aiheeseen liittyen. Osa huvitti, osa taas vähän kauhistutti, kun ihmiset vetävät hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tulevan lapsen luonteenlaadusta pelkän sukupuolen perusteella (tyyliin, "jos se potkii paljon niin se on poika, koska pojat ovat niin terhakkaita"). Toivottavasti eivät sitten pety.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Meillä oli kolme vuotta sitten paljon parempi vakuutus, maksettiin kaikesta (lääkäri + sairaala) muistaakseni yhteensä n. 2000 dollaria. Nyt se ei riitä edes lääkärikuluihin. Sinänsä kyllä harmittaa, kun maksetaan kuitenkin melkoinen summa joka kuukausi vakuutuksesta, joka ei sitten periaatteessa korvaa mitään (paitsi jotkut vuosittaiset tarkastukset, jotka on lain mukaan pakko). Mutta eipä meillä oikein muita vaihtoehtoja ollut, eikä ilman vakuutustakaan kyllä ruveta olemaan. :) Muuten hoidosta ei kyllä ole mitään valittamista - paitsi tietysti siitä, että vaikka lääkärikin jotain suosittelee, niin vakuutusyhtiön mielestä joku tutkimus ei ole tarpeellinen.

      Sanopa muuta. En tiedä, mikä tilanne Suomessa tai muualla maailmassa on, mutta ainakin täällä sukupuolirooleja korostetaan heti vauvasta (tai kohdusta) lähtien. Pienten tyttöjen päähän liimataan sairaalassa rusetti (me kieltäydyttiin). Kävin justiinsa ihan kamalan läjän tuon esikoisen vaatteita läpi, ja aivan murto-osa oli tarpeeksi neutraaleja. Ollaan aika liberaaleja vanhempia, mutta en viitsi poikaa kuitenkaan pukea (enimmäkseen lahjaksi saatuihin) vaaleanpunaisiin röyhelöihin. Pukekoon sitten röyhelöt päälle itse, jos mieli tekee. :) Kaupoissa vaatevalikoima on vaaleanpunaista tai -sinistä, noin kärjistetysti, ja siitäpä se lähtee.

      Meillä kasvatetaan lapset sukupuolesta riippumatta varmasti aika samalla tavalla ja tarjotaan samat mahdollisuudet harrastaa urheilua tai pitsinnypläystä. Turha asetella lasta johonkin tiettyyn muottiin, kun niin harva meistä niihin oikeasti sopii. Minäkin sain seistä pienenä isän kanssa jääkiekkokaukalon laidalla, ja ihan ihminen minusta tuli. :)

      Poista
  2. Paljon, paljon onnea pienokaisen johdosta!

    Oma vaihto-oppilasaikojen host-sisko sai tyttären samoihin aikoihin kuin minä ja itse kauhistelin sitä kuinka minun saadessa vielä täyttä palkkaa ennen kelan tukia hän joutui jo palaamaan töihin. Joku meillä täällä Suomessa siis toimii paremmin kun siellä rapakon takana ;) Noista raskauden aikaisista tutkimuksista puhumattakaan, verikokeethan kuuluu kahden ultran lisäksi kaikille, itse kävin peräti viidessä ultrassa ja senttiäkään en pulittanut omasta pussista. Niin no niiden tuhansien lisäksi mitä veroja maksan joka vuosi ;)

    Onnea odotukseen, toivotaan että kaikki menee oikein mallikkaasti ja vakuutukselle ei ole minkäänlaista tarvetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Minun entinen työkaveri, jonka kanssa olin yhtä aikaa raskaana, palasi synnytyksen jälkeen kahden viikon päästä töihin, kun ei ollut varaa olla pidempään poissa. En edes viitsinyt kertoa hänelle Suomen pitkistä äitiyslomista - sekin nolotti jo tarpeeksi, että olin itse jäämässä kotiin (ilman mitään tukia, tietysti) vauvan syntymän jälkeen. :) Sehän tässä systeemissä eniten harmittaakin, kun mekin (tai no tällä hetkellä mies) maksetaan aikamoinen summa veroja joka vuosi, mutta terveydenhuollossa siitä ei kyllä juuri hyödy, ennen kuin on sen ikäinen, että pääsee valtion vakuutusten piiriin. En uskalla edes toivoa näkeväni sellaista päivää, kun täällä olisi edes jonkinlainen julkinen hoitojärjestelmä. ACA:stakin nousi niin kamala meteli, ja se sentään ei vienyt yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä asiakkaita pois. ;)

      Minäkin pidän peukkuja mahdollisimman kivuttomalle (pun intended) ja rutiininomaiselle raskaudelle ja synnytykselle! Monesta syystä. :)

      Poista
  3. On nama kylla aina niin ihania uutisia, onnea!! :) Tuo "painostaminen", vaikkakin kuinka hyvantahtoinen, on aina arsyttavaa. Meillakin sukulaiset (jotka itse tuntuvat porsivan vahan valia!) jatkuvasti kyselevat etta eikos se nyt olis niiin mukava jos olis tuolla tytolla kaveri... Nii-in. Olishan se. Mutta kuten sanoit, ei niita lapsia aina noin vain tehda. Meilla tama ainokainen on jo 12, ja tassa neljankympin uhkaavasti lahestyessa on varmaan tunnustettava se tosiasia etta me ollaan "vain" yksilapsinen perhe. Oh well, olen kuitenkin tyytyvainen kun on kuitenkin tuo yksi aivan loistava "cheeky monkey" :) Monella parilla kun ei ole sitakaan!

    Nuo terveydenhuollon maksut ovat kylla hiton pelottava asia siella puolella merta... kylla taallakin saa valilla itsensa kipeaksi maksaa (jos pahemmin sairastuu), mutta perusterveydenhuolto on kuitenkin valtaosan tavoitettavissa. Ja nyt ovat heranneet taalla myoskin tahan "Suomen malliin", eli odottavia aiteja (talla hetkella vain maoritaustaisia) tuetaan pienella "aitiyspakkauksella" ja koulutuksella. Voin kertoa etta tulee todellakin tarpeeseen tama tuki, kun katsoo noita huonompiosaisia perheita nailla nurkilla!! http://www.waikatodhbnewsroom.co.nz/2015/04/20/waikato-maori-health-first-to-adopt-finland-model/

    Mutta onnea viela kerran ja rentoa loppuodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :)

      Minä kun en ymmärrä, miten nämä lapsiasiat edes kuuluvat toisille ihmisille, olivatpa sitten miten läheisiä tahansa. Paljon henkilökohtaisempia päätöksiä (tai mahdollisia ongelmia) ei ole juuri olemassa. Krääh!

      Hieno juttu, että siellä avustetaan uusia perheitä! :) Täällä tuommoinen on tosiaan aika vähäistä, mutta toisaalta kyllä tuntuu, että ihmiset auttavat enemmän toisiaan. Taisipa olla eilen, kun luin ilouutisen, että erään meemisensaation isälle oltiin onnistuttu keräämään 90 000 dollaria munuaissiirtoa varten. Hieno juttu, mutta toisaalta ihan kamalan surullista, että terveytensä eteen joutuu kerjäämään rahaa. Eikä kaikilla siirtoa odottavilla ole mitään mahdollisuuksia kerätä tuollaisia summia. Tuntuu todella epäreilulta, ja sitähän tämä systeemi on. Rahalla saa maailman parasta hoitoa. Muuten olet vähän kusessa.

      http://www.usatoday.com/story/news/nation-now/2015/04/16/success-kid-meme-boy-gofundme-account-dads-kidney-transplant/25866103/

      Poista
    2. Joo, no normiterveydenhuollon (perus GP visits) lisaksi taallakaan ei kylla muuta oikein saa (paitti rahalla)... kauhuissani luin kun yksi rouvashenkilo kertoi haastattelussa kuinka han joutui "shoppailemaan" sairaaloiden valilla, mista saisi halvimmat rintasyopahoidot, kun hintaerot voi olla kymmenia tuhansia! Ikaankuin sita ei ihmisella olisi muutakin mielessa, diagnoosin saatuaan, kuin etta mistahan sais hoitonsa halvimmalla. Ja karmeintahan naissa on se etta entas jos se halvin sairaala on vaikka 700 km paassa kotoa ja joudut olemaan siella sitten hoidoissa ihan yksin. Kun todennakoisesti sen puolison on pakko kayda toissa etta saa ne $80k hoidot maksettua... Taallakin nakee usein noita varainkeruita syopahoitoihin jne, ja onneksi ihmiset ovat avokatisia ja auttavat mielellaan.

      Poista
    3. Hui hui, tutulta kuulostaa!

      Poista
  4. Onnea! :) Täällä mennään pari viikkoa edellä kolmatta odotellessa, nyt rv 24. Kahden tytön jälkeen olisi ollut mielenkiintoista saada erimerkkinen lapsukainen, mutta näin ei tainnut meidän kohdalla käydä. Alkuraskaudessa olin to-del-la pahoinvoiva, aivan erilainen kuin aikaisemmissa, minkä vuoksi tietävä lähipiiri ennusti meille "ihan varmasti" poikaa. Eipä taida käydä toteen sittenkään ja allekirjoitankin yhä vahvemmin, että kaikki raskaudet ovat aivan omanlaisiaan ja mitkään oireet tai mahan muodot eivät kerro yhtään mitään odotettavan babyn sukupuolesta sen enempää kuin luonteestakaan. ;)

    Huh, tätä lukiessa alkoi kyllä tuntui onnelta tämä neuvoloiden ja sairaaloiden palvelu, mitä täällä kotomaassa saa verorahoilla "ilmaiseksi". Vaikka onhan täälläkin esim neuvolakäyntien määrässä paljonkin paikkakuntakohtaisia eroja. Onnekseni asumme nykyään sellaisella paikkakunnalla, jossa myös me uudelleensynnyttäjät saamme halutessamme käydä neuvolassa kerran kuussa. Monihan ei noita käyntejä kaipaa, mutta itse tykkään että seurataan mm. vauvan sydänäänet ja oma hemoglobiini säännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Iik, kolmas tyttö! Ihana sisarkatras tulossa. Onnea! :)

      Heh, juu, eipä noista oireista oikein voi ennustaa sukupuolta tai mitään muutakaan (mm. närästys tarkoittaa sitä, että lapsella on paljon hiuksia!). Mulla oli edellisessä raskaudessa kuulemma poikamaha, tässä raskaudessa taas tyttösyke. ;)

      Oho, enpäs tiennytkään, että uudelleensynnyttäjät eivät pääsisi samalla tavalla neuvolaan joissain paikoissa. Minun lääkärillä on sama aikataulu kaikille, eli tässä vaiheessa käyn neljän viikon välein. Hemoglobiini minulta on otettu kerran, mutta syke kuunnellaan aina. Rytmittää kivasti raskauttakin, kun käy joka kuukausi. :)

      Poista
    2. Jep, Suomessa on nyt vuosi tai pari vuotta sitten muutuneet suositukset, montako neuvolakäyntiä olisi raskaudessa. Koska en jaksa nyt googlailla niin heitän aivan hatusta että olisiko ensisynnyttäjille noin kerran kuussa (paitsi ihan lopussa) ja uudelleensynnyttäjille ehkä 5-7 käyntiä raskauden aikana - ellei ole jostain syystä riskiraskaus. Se onni pikkupaikkakunnalla asumisessa on, että säännöistä ehkä joustetaan enemmän. Meidänkin terkka sanoi heti alkuun, että hän haluaa nähdä uudelleensynnyttävät odottajatkin kuukausittain, että molemmin puolin pysytään kärryillä ja tullaan tutuiksi. Tykkään! :)

      Poista
    3. Mukava terkka! :) Kyllä ainakin minulle tämä toinenkin raskaus on vielä täynnä jännitystä ja epätietoisuuta, ei tässä mitään konkareita olla, joten on kiva käydä ammattilaisen syynättävänä säännöllisesti. Ehkä sitten olisi jo eri asia, jos naperoita alkaisi olla toistakymmentä... ;)

      Poista
  5. Sheesh mikä vakuutus. :/ Jotenkin olin unohtanut että vaikka ACA muutti joitain sääntöjä, näitä riistovakuutuksia vielä riittää. Työpaikan perehdytyspäivässä vakuutuksiin päästyämme niistä vastaava HR-henkilö yritti myydä meille high deductible/PPO-vaihtoehtoa. Korkea deductible, jonka jälkeen korvaisi 60 tai 80% kuluista - mutta pääsee itse vertailemaan ja valitsemaan palveluntarjoajia mennä otattamaan magneettikuvansa juuri haluamassaan paikassa ja siinähän voi säästää jo vaikka mitä! Eh. Kenellä on moiseen aikaa, ja jos sairastuu, energiaa? Ja myös, who cares kunhan tulen hoidetuksi? Veikkaan että sinäkin olisit käyttänyt aikasi johonkin ihan muuhun kuin vakuutusyhtiön kanssa keskusteluun jos vaihtoehtoja olisi ollut.

    Mutta onneksi teillä pahin jännittäminen on oletettavasti ohi kun rakenneultra on takana, "siinä sivussa" kuulostaa ihanan rennolta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, Scottyn firma haluaa pysyä "kilpailukykyisenä", eli toisin sanoen laskevat rimansa yhtä alhaalle kuin kilpailevat yritykset. ;) Meidän ainoat vaihtoehdot olivat high deductible/PPO -vakuutukset. Toisessa olisi ollut pienempi omavastuu, mutta kk-maksu olisi ollut melkein tupla nykyisestä, eli aika samoihin olisi lopulta mennyt. Ja hah, tosiaan, tuota valinnanvapauttahan näissä mainostetaan! Oon kyllä tässäkin asiassa vissiin niin suomalainen, ettei oikeasti kiinnosta, kuka minua hoitaa, kunhan hoitaja osaa asiansa. :)

      Oli ehdottomasti helpottavaa kuulla, että kaikki näytti hyvältä. Nyt voi keskittyä vähän huolettomampaan odotukseen. :)

      Poista