Hypätäänpä hempeästä helmikuusta myrskyisään maaliskuuhun. Scotty löysi vihdoin itärannikolta ikäistään seuraa, joka koostui minun harmikseni oikeastaan pelkästään tytöistä. Olin ihan rehellisesti äärettömän mustasukkainen ja aloin epäillä omia tunteitani ja niiden aitoutta.
Minulle tuli kainalosauvamainen olo, koska tunsin, että mies kaipasi seuraani vain silloin, kun muuta, parempaa, ei ollut tarjolla. Tottahan se ei ollut, sillä Scottyn etäisyyteen oli järkiperäisempi syy, joka minulle sitten lopulta selvisi. Totuus ei kuitenkaan tehnyt keväästä 2007 yhtään sen kevyempää.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Torstai 1.3.2007 klo 02:35
Severe Weather
Koin tänään elämäni ensimmäisen tornadovaroituksen. Ja toisen heti perään. Tornado oli havaittu 8 mailin (noin 12 kilometrin) päässä Emporiasta. Vaikka kyse nyt ei ollutkaan mistään suuresta tappajatornadosta, ja sen tänne osuminen oli todella epätodennäköistä, tuli aika inha tunne odotellessa ja telkkaria katsellessa. Illalla oli aivan järkyttävä ukkosmyrsky, rakeitakin sateli. Kyllä on Suomen ukkoset ja myrskyt pieniä näihin verrattuna.
Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä se tieto, että vietin taas melkein koko päivän S:n kanssa Skypessä ja pelimaailmassa. Eilisen hempeilyn ja lässytyksen jälkeen tämä päivä oli outo. Ei puhuttu oikein mistään kunnollisesta, ja pelailun jälkeen se meni suoraan nukkumaan, mitä nyt vähän näyttäytyi kamerassa kisunsa kanssa. Keksin varmaan taas ongelmia omasta päästä, kun niitä ei muuten ole. Tai no onhan niitä, esimerkiksi tämä puolen mantereen mittainen välimatka. Kai se tällainen erossaolo on vain sen verran turhauttavaa, että tavalliset ja mukavat päivät eivät enää riitäkään. Pitäisi koko ajan olla jotain erikoista, vaikka eihän se onnistu. Ei mitenkään. Välillä tulee epätoivoinen olo, ja se johtuu satavarmasti juuri tästä välimatkasta ja siitä, kun ei tiedä, milloin toista pääsee näkemään ja halaamaan. Silti tämä on parasta, mitä tällä hetkellä voi saada. Näin edetään.
Hyvä niin.
Sunnuntai 4.3.2007 klo 22:49
Ups and Downs
Tämä viikonloppu on ollut hieman kaksijakoinen. Toisaalta on ollut tosi mukavaa, toisaalta ollaan käyty melkein pohjallakin, ihan sen takia, että olen kova huolehtimaan. S on saanut aikaan molemmat tunnetilat, joskin tuohon viikonlopun mukavuuteen ovat vaikuttaneet mahtavat kaveritkin.
Senhän olisi pitänyt tulla tänne tänä viikonloppuna. Nyt ei ole tietoa, milloin se pääsee tulemaan. Ei ole tietoa, milloin se voi kertoa minusta, edes naispuoleisille (työ)kavereilleen, joiden kanssa se hengailee melkein joka ilta. Sen uudet kaverit eivät edes tiedä, että se seurustelee. Ymmärrän kyllä, miksi se ei voi kertoa minusta heille, mutta minun olisi paljon helpompi olla, jos sen kaverit tietäisivät, ettei se ole vapailla markkinoilla. Nytkin joku tyttö oli jo kirjoitellut sen seinälle Facebookissa, että S:lle pitää löytää tyttö, joka voi keikastella haalareissa (se on outo).
Eilinen ilta oli mahtava. Käytiin Janellen, viime vuonna Vaasassa olleen tyttösen synttäribileissä Natasha'sissa ja sen jälkeen Beer 30:ssä. Nähtiin paljon tuttuja. Otettiin kuvia, halailtiin, naurettiin, juotiinkin. Kynan sai loistavan idean. Juotiin kaksi Long Island Iced Teata, per lärvi. Ja oltiinkin sitten sen jälkeen aika lärvit. Veikkaisin, että jäällä täytetystä noin kolmen desin lasista 5/6 oli alkoholia. Yäh.
No hauskaa oli kuitenkin. Oikein hauskaa. Kynan on aivan mahtava tyyppi. Ollaan tavattu se useasti aiemminkin, mutta vasta eilen päästiin oikeastaan ensimmäistä kertaa juttelemaan ja höpöttelemään kunnolla. Se oli tarkoitus mennä tänä aamuna kirkkoon, mutta se soitteli Soilelle tuossa päivällä, että oli aamulla peiliin vilkaistuaan päättänyt, että taitaa olla parempi jättää kirkkoreissu väliin.
Tänään juttelin ja pelailin S:n kanssa, mutten läheskään niin paljoa kuin muina päivinä. Molempia kyllä väsytti, mutta tämä viikonloppu on ollut muutenkin hieman outo. Ihan kuin jokin meidän välillä olisi muuttunut. En tiedä, kyse ei ole edes mistään negatiivisesta, mutta silti jokin mietityttää. Eniten tässä kalvaa kai se, kun se ei puhu oikein mistään, ja itse olen tottunut siihen, että asioista puhutaan. Paljon. Nyt joudun arvailemaan asoita, etsimään vinkkejä pienistä asioista. Onneksi olen salapoliisi. Onneksi asiat ovat kuitenkin hyvin.
Keskiviikko 7.3.2007 klo 02:31
Risteys
Tänään oli kumma päivä. En jutellut S:n kanssa ollenkaan. Taisi olla ensimmäinen tällainen päivä laatuaan kuukauteen. Se sanoi eilen, että se saattaa pyytää työkavereitansa pelaamaan biljardia, joten ei kannata yllättyä, jos hän ei ilmestykään linjoille heti töiden jälkeen. Noh, pitäähän sen päästä tuulettumaan, ja mullakin oli tänään pitkä päivä koulussa, joten ei se minua haitannut.
Illallapa alkoi haitata. Herraa ei näkynyt eikä kuulunut, ja puoli yhdentoista aikaan (puoli kaksitoista itärannikolla) lähdettiin Soilen kanssa pelaamaan biljardia. Pidin koko illan kännykkää lähellä siinä toivossa, että se tajuaisi soittaa minulle, mutta kun ei niin ei. Miehet. Onneksi Natasha'sissa oli taas paljon tuttuja, joten ei tarvinnut ihan koko aikaa pohtia tulevaisuutta ja sitä, miten erilaisia ihmisiä oikeasti S:n kanssa ollaan. Kotiin tultiin jo puolenyön jälkeen. S oli laittanut sentäs viestiä, jossa arveli minun olevan baarissa ja toivotti hyvää iltaa. Puoli yhden aikaan paikallista aikaa.
Tänään oli ainakin aikaa miettiä asioita. Se odottaa minulta suuria uhrauksia, mm. kansalaisuuden vaihdosta ja muuttamista Suomesta pois. Pysyvästi. Minun pitää tehdä myönnytyksiä, minun pitää kestää se, että se kulkee tyttöjen kanssa jatkuvasti ulkona, minun pitäisi olla vähemmän mustasukkainen ja epävarma. En haluaisi olla mustasukkainen tahi epävarma, mutta en voi sille mitään. Silti yritän parhaani mukaan ymmärtää ja olla turhautumatta siitä, etten voi olla mukana pitämässä hauskaa. Ja mitä se tekee minun puolesta? Tällä hetkellä... Eipä oikeastaan mitään.
Se on totta, että se riskeeraa tällä hetkellä koko uransa ja tulevaisuutensa minun takia, mutta jos hän ei kerro minusta kenellekään (niin kuin ei kerro), niin eipä hänellä ole mitään hätää. En tiedä, tänään on vain jotenkin mietityttänyt koko juttu. Luopuisin niin paljosta ihan vain sen takia, että saisin olla sen kanssa. En tunne vielä koko ihmistä kunnolla, eikä se oikein anna mahdollisuutta tutustuakaan. Olisi kiva, jos se tulisi puolitiehen vastaan. En pyydä mitään muuta.
Enkä minä siitä ihmisestä halua luopuakaan, vaikka välillä luonteet menevätkin vähän ristiin. Koska kyllähän minä siitä aikas paljon tykkään. Jos nuo 1000 mailia poistettaisiin tuosta väliltä, niin kaikki olisi varmasti hyvin. Ellei jopa loistavasti.
On vähän sellainen olo, että tässä on lähestymässä jonkinlaista risteystä. Kohta pitää tehdä ratkaisuja, pitää päättää, mihin suuntaan sitä sitten kulkee, kulkeeko yksin vai yhdessä. Sydän sanoo 'yhdessä', järki ei osaa vielä päättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti