Scottyn yksinäisyys eteni itärannikolla siihen pisteeseen, että vannoutunut koiraihminen kävi adoptoimassa pienen valkoisen kissatuholaisen itselleen seuralaiseksi. Kaksikosta hitsautuikin melkoinen yksikkö, mutta eihän se kaikkia ongelmia poistanut, ihmiskontakteja korvannut. Mies haaveili matkasta kotikonnuille ja minun luokse - saipa minut koukuttumaan myös ennen niin vieroksumaani nörttipeliin, World of Warcraftiin, jotta voisimme olla hyvällä paremmalla omallatunnolla yhteydessä toisiimme; samaan kiltaan kuuluminen ja virtuaalimaailmassa seikkailu kun ei ollut meidän mielestä yhtään yhtä raskauttavaa kuin Skypessä toistemme perään huokailu.
Minulla oli kiirettä koulutöiden (ja biljardin) kanssa, mutta löysin silti päivästä ja yöstä tunteja, jotka kulutin webbikameran edessä. Kirjoittelin esseet vähän vasemmalla kädellä hutaisten, mutta onneksi koulutukseni oli valmistanut minut juuri tällaisia tilanteita varten. Sain hyviä arvosanoja täydestä jöötistä.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Perjantai 16.2.2007 klo 16:25
Kisuasiaa
Huomasinpa tässä, että kun en enää oikein voi raportoida suhteemme jokaista käännettä, jokaista pikkuasiaa, minulla ei ole juuri mitään kirjoitettavaa. Suhteesta ja siitä eräästä olisi kyllä vaikka mitä sanottavaa, mutta kun se ei oikein nyt käy päinsä. Kirjoittaisin niin mielelläni siitä, miten onnellinen olen. Kirjoittaisin myös mielelläni siitä, miten olen välillä surullinen, kun en voi olla toisen lähellä.
Sen sanon kuitenkin, että se yrittää saada minua pelaamaan World of Warcraftia. Aikoi oikein ostaa minulle pelin laajennuksineen. On se vähän outo, mut kyl mä siitä silti tykkään. Seura tekee vissiin kaltaisekseen.
Tänä viikonloppuna pitäisi saada tehtyä erinäisiä koulutehtäviä. Ei vain huvita mitenkään liikaa, mutta ei auta myöskään itku markkinoilla, tehtävä ne on. Se takia kai niitä kutsutaankin tehtäviksi.
Käveltiin eilen Soilen kanssa melkein 20 asteen pakkasessa vartti, jotta päästiin pelaamaan biljardia. Käytin eilen biljardiin enemmän rahaa kuin olueen. Ei olisi kannattanut, olin huono, ainakin viimeistään 8-pallon kohdalla. Istuttiin sitten loppuilta pöydässä kahdestaan kimmottelemassa 25-senttisiä kuppeihin ja pohtimassa syntyjä syviä. Sitten tallusteltiin kotiin (tai ehkä ravi olisi parempi kuvaus liikehdinnästä), ja Skype lauloi taas, ehkä puolentoista tunnin verran. Painoin pään tyynyyn ja katselin, kun 1000 mailin päässä toinen teki samoin.
Nyt se kyselee minulta ohjeita kissan ottamiseen. Sen äiti on kyläilemässä. Tänä viikonloppuna se ei ehkä jouda leikkimään minun kanssa kovinkaan paljoa. Ehkä ihan hyvä asia noin koulutehtävien kannalta.
Tuli ihan kamala ikävä Niilaa.
Sunnuntai 18.2.2007 klo 16:20
Kevättä rinnassa
Oon aivan rakastunut. Se miekkonen otti nyt sitten 8-viikkoisen kissaneidin. Olen pikkuista katsellut webbikameran välityksellä ja olen vähintään yhtä myyty kuin isäntäkin. On aika hellyttävää katsella, kun ne kaksi tutustuvat toisiinsa. Ja tykkäävät toisistaan. Kisulla ei ole vielä nimeä, kun ei se nyt raaski tuommoista nättiä neitiä koiraksi kutsua. Kyseli se viime yönä minulta suomalaisia nimiä. Mukava.
Kävin eilen pyöräilemässä Wal-Martissa. Tästä on sinne matkaa varmaan noin viisi kilometriä. Tarkoittaa viittä kilometriä erittäin huonoja kevyenliikenteenväyliä. Viimeiset kolmesataa metriä ovat kuin itsemurhayritys, joka kerta. Pitää mm. ylittää moottoritien ramppi ilman suojatien tuomaa turvaa. Pitää vielä muistaa, että paikalliset autoilijat eivät todellakaan ota pyöräilijöitä tai jalankulkijoita huomioon. Mutta hengissä ollaan.
Itse Wal-Martista tarttui mukaan sitten kaikenlaista tavaraa. Löytyi webbikamera (olen lainaillut Soilen kameraa tähän asti), World of Warcraft -peli (sen erään ilahduttamiseksi), pilates-dvd (oli halpa, ja jotain on alettava tekemään, ennen kuin olen ihan rapakunnossa), virkkuukoukku ja lankoja. Nyt olen sitten vältellyt koulutehtävien tekemistä virkkailemalla isoäidin neliöitä. Rules.
Huomasinpa tässä, että tänäänhän on 18. päivä helmikuuta. Viiden vuoden ajan se oli merkittävä päivä, vuosipäivä. Kummallista. Niin se elämä heittelee. Niin sen pitääkin heitellä.
Voi voi, kun meinaa olla kova ikävä. Onneksi se tulee luultavasti tänne jo kahden viikon päästä. Itse asiassa alle kahden viikon päästä, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. En malttaisi odottaa. En en en. Toisaalta sitä on kiva odottaa, ihan kuin jouluakin. Nyt se on ainakin vielä edessä. Sitten ärsyttää, kun se on ohi.
Olisi kiva, kun osaisi miettiä jotain muuta kuin sitä miestä itärannikolla. Tai sen kissaa. Tuo keväinen ilmakin (+11C) saa minut haaveilemaan. Myh.
Torstai 22.2.2007 klo 03:43
You Take the Breath Right out of Me
Se ei pääsekään tulemaan ensi viikolla. Jälleennäkemiseen menee vielä yli kuukausi. Se on pitkä aika. Noh, tässä on menty jo yli kuukausi, eiköhän se toinenkin mene ihan rutiinilla. Onneksi nyt voi edes jutella. Onneksi nyt tietää, missä mennään. Ja mikä vielä tärkeämpää, onneksi mennään mukavaan suuntaan. On vain vähän tyhmä olo, kun sitä kuitenkin toivoi aika kovasti, että oltaisi nähty jo reilun viikon päästä. Toisaalta ymmärrän kyllä täysin, miksi se ei voi tulla käymään. Sekin varmasti haluaisi tulla. Ihan yhtä kovasti, kuin minä haluaisin sen tulevan. Ainakin melkein.
On mulla sitä vaan kova ikävä. Pelattiin tänään World of Warcraftia viitisen tuntia. Kyllä virtuaalihalaukset ja kivat kirjeet, joissa se sanoo ikävöivänsä, tuntuvat mukavilta. Huomenna (tänään) pelaillaan ja halaillaan lisää. On tämä melkoista kidutusta, kun kuulee äänen ja näkee kasvot, mutta välissä on 1000 mailia. Ei ihan yllä kädet halaamaan irl.
Tämä tilanne on silti tuhat, miljoona kertaa parempi kuin kuukausi sitten. Kyllä tämän kestää vaikka hampaat irvessä. Onneksi sydän hymyilee, vaikka kasvoilta se ei näkyisikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti