Kielikylvyn tuloksia

Minulle on ollut alusta asti itsestäänselvää, että puhun lapselle/lapsille suomea. Olisi ollut jotenkin todella kummallista, jos en olisi voinut puhua lapselleni äidinkieltäni, tunnekieltäni. Mitään järjettömiä paineita en tästä(kään) asiasta ole kuitenkaan ottanut. En odota, että näin peruslaiska äiti jaksaisi panostaa tarpeeksi, jotta lapsi puhuisi täysin sujuvasti molempia kieliä. Ei - minulle riittää, että lapsi ymmärtää suomea. Puhe tulee sitten siinä sivussa, jos on tullakseen.

Tällä hetkellä mennään siis enimmäkseen niin, että lapsi sanoo jotain englanniksi, minä toistan sen suomeksi ja vastaan suomeksi. Onneksi apuakin oli tässä saatavilla, sillä meidän kesällä kolme vuotta täyttävä lapsukainen sai kahden viikon mummo ja ukki -loman aikana melkoisen kielikylvyn. Rypemisen tuloksia kuvannee parhaiten auton takapenkillä käyty keskustelu, kun olimme matkalla lentokentälle:

Mummo: "Opitko paljon suomea?"
Lapsi: "Of course... I'm so cool."

Lapsen (englannnin) kieli on ottanut hurjia harppauksia. He ja she ovat aika selkeitä, omistusmuodot ovat hanskassa; myös ing- ja aikamuodot sujuvat melko hyvin. Juuri tänä aamuna lapsi kokosi Muumi-palapelin ja sanoi: "I make it! I make it myself!" Korjasi sitten perään: "I made it!" Hän osaa ilmaista tunteensa, hyvässä ja pahassa, kertoa meille päivän tapahtumista, leikkiä mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä, kuvailla, mikä harmittaa.

Ehkäpä juuri sen takia suomalaisia sanoja on alkanut tipahdella aina enemmän ja enemmän hybridilauseiden muodossa: "Kitty is running pois", "Daddy is töissä", "I want to mummolle talk". Useita sanoja on käytössä jo molemmilla kielillä, ja vaikka yhtään täysin suomenkielistä lausetta en ole lapsen suusta vielä tähän päivään mennessä kuullut, niin suunta on aika lupaava.

"It's my Muumitalo!" Ukin sylissä.

Eräänä päivänä meillä kävi lapselle entuudestaan täysin tuntematon mies. Napero juoksi alakertaan tervehtimään vierasta. Seurasi tyhjentävä keskustelu:

Mies: How are you?
Lapsi: I (nimi). That is äiti. Mummo is upstairs. This is my napa.

Pelkällä englanninkielisillä oivalluksillaankin ja sutkautuksillaan lapsi on saanut meidät nauramaan useampaan otteeseen. Minulta meni valitettavasti täysin ohi se, kun lapsi oli pelannut takapihalla ukin kanssa baseballia, ja aina ohi huitaistessaan oli ryhti lysähtänyt, mailan kärki tipahtanut maahan, ja suusta oli kuulunut erittäin apeat sanat: "Oh nooo... I can't do it...". Tämän dramaattisen lausahduksen jälkeen lapsi oli laahustanut ilmeisesti vaihtopenkille (kumollaan oleva koripallokori) istumaan hetkeksi, oli kerännyt itsensä ja pompannut uudella tarmolla yrittämään onnistumista.

Epäonnistuminen masentaa!

Ihan oikeassa baseball-pelissä lapsi huomasi lempipelaajansa, sieppari Salvador Perezin. Alkoi armoton kurkottelu: "Salvy, come here! Salvy's not coming... I can't reach!" Maanantaina taivalla näkyi ilmeisen pelottava pilvi: "It's a cloud! A big cloud! A MONSTER CLOUD! Let's check it out, äiti!" Viime viikonloppuna meillä leikittiin synttäreitä, ja lahjoja (minidino kahden muovirasian välissä) jaettiin puolin ja toisin. Kun lapsen vuoro oli olla saajana, nähtiin melkoisen amerikkalainen näyttelijäsuoritus:

Lapsi: "A p(r)esent, for me?!"
Daddy: "Do you like it?"
Lapsi: "I hove (love) it!"

Ihan aina ei kaikki kuitenkaan mene täysin oppikirjan mukaan, ja silloin voikin soveltaa. Baseball-stadioni on baseball player house, lentokenttä taas airplane house. Kun joku ei miellytä, lapsi sanoo "I can't hike (like) it." Vessakäyntien jälkeen kuulen usein: "Thanks, äiti. I feel better anymore!"

Aika viihdyttävää on myös se, kun lapsi keksii itse äänitehosteista onomatopoeettisia verbejä. Tässä eräänä iltana lapsi halusi jostain syystä purra minua leikillään: "Daddy, let's ump äiti. Ump ump ump." Kun taas tökitään sormella nenää: "Äiti, let's boop daddy! Boop!"

Melkoisen mainio epeli, molemmilla kielillä!