Perinneperjantai: Tyyntä myrskyn edellä

Seesteinen suvantovaihe ennen seuraavaa syöksyä - siitä oli helmikuu tehty. Nautitaan nyt tästä, kun tätä vielä hetken kestää.

Scotty oli edelleen yksin ja yksinäinen, ja vietimme paljon aikaa Skypessä. Minä kävin siinä sivussa koulussa. Ja baarissa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kevät, oikeastaan koko vaihtovuosi oli todella lyhyt aika, mutta silloin 22-vuotiaana se tuntui elämänpituiselta seikkailulta, joka sisälsi elämää suurempia tunteita. Elin silloin teinivuosia teinivuosien edestä.

Minä sain epävirallisen tittelin, jota olin kaivannut tutustumisestamme asti. Tyttöystävä. Kuten tuossa ylempänä jo maalailin piruja seinille, sitä riemua ei kovin kauaa riittänyt, sillä Scotty jättäisi minut jälleen kerran. Voisiko nykytilanteen tietäen päätellä, että olen jotenkin äärettömän periksiantamaton riippakivi, mahdoton jätettävä, vai oliko kyse jostain muusta, oikeasti elämää suuremmasta?

Ja hei, tuo supermummoni muuten tokeni tolpilleen, ja minä pystyin vierailemaan mummon luona vielä kolmen vuoden ajan Suomessa, ja vielä kerran tänne muuton jälkeen, kesälomareissulla.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Keskiviikko 7.2.2007 klo 03:15

Epävirallinen kaukosuhde

Juteltiin taas tänään. On niin mukava jutustella taas ihan kuin ennenkin, kun voi sanoa suoraan, että on ikävä, vaikkakin vain epävirallisesti. Hassua, että se ei ole aikaisemmin juurikaan kutsunut minua tyttöystäväkseen, mutta nyt, kun en voi olla virallisesti edes hyvä ystävä, ollaan enemmän sidoksissa toisiimme kuin koskaan ennen. Ja nyt se sanoo minua tyttöystäväkseen.

Se saattaa tulla käymään Kansasissa parin kuukauden sisällä. Olisi mahtavaa nähdä sitä pitkästä aikaa. Varsinkin nyt, kun tietää, että saisin halata sitä ilman, että pitäisi miettiä, missä ollaan menossa. Tai lähinnä kiva tietää, että ylipäänsä saan edes halata sitä.

Sain tänään kuulla, että mummo, äidin äiti, on tosi huonossa kunnossa. Vanhahan se jo on, mutta tuntuu hurjalta, kun joku ihminen, joka on ollut aina osa elämää, alkaa hiipua pois. Sitä ei tahdo muistaa, että muillekin ihmisille kertyy näitä ikävuosia joka vuosi lisää, ei pelkästään itselle. Pitää vain toivoa, kävi tässä nyt miten vain, ettei mummon tarvitse kärsiä. Olisi kiva olla kotona tukemassa omaa äitiä, mutta tilanne on tämä, ja näillä korteilla on edettävä.

On se tämä elämä kummallista. Ensin sitä kiintyy ihmisiin, sitten on päästettävä irti, ennemmin tai myöhemmin. Ja sitten joskus käy niin, että melkein päästää irti ja sitten saakin kiskaistua itsensä vielä sormenpäillä takaisin sen toisen lähelle.

Sunnuntai 11.2.2007 klo 02:23

No Buts, Meow

Hups. Edellisestä kerrastapa on yllättävän pitkä aika. Muutamassa päivässä on ehtinyt tapahtua kuitenkin aika paljon. Oli mm. Scottyn synttärit. Ai niin, ja näinkin pääsi käymään:

(Toim.huom. Vaikka tässä ollaan tatuoitavana keittiössä, tällä artistilla oli jo tuolloin lisenssi ja nykyisin menestyvä studio Emporiassa.)

Tulin siihen tulokseen, että taitaa olla turvallisempi olla kirjoittelematta minun ja Scottyn suhteesta tänne liian yksityiskohtaisesti. Herra saattaa nimittäin joutua oikeasti pulaan, jos selviää, kuinka paljon ollaan tekemisissä. Tyydynkin siis vain toteamaan, että asiat ovat nyt todella hyvin. Ollaan tyytyväisiä.

Menen nyt syömään pizzaa ja ihmettelemään eräiden käytöstä.

Siinä se nyt on. Isse suunnittelin.

Maanantai 12.2.2007 klo 12:05

Ikävä (taas)

Nyt kyllä huomaa viettäneensä täällä jo ihan tarpeeksi aikaa siihen, että jokin on päässä vinksahtanut. Näin nimittäin viime yönä unta, jossa juttelin perisavolaisen veljen kanssa englanniksi. Olen kyllä ennenkin nähnyt englanniksi unia, mutta keskustelukumppanit ovat olleet silloin ihan amerikkalaisia. Ei kai siinä.

Käytiin eilen(kin) pelaamassa biljardia. Se toimii ihan hyvänä terapiana joskus. Mentiin baariin, joka ei ollut virallisesti auki, mutta se oli auki meidän pienelle porukalle. Ihan siistiä. On kiva tuntea baarinomistajia.

Ollaan huomattu täällä sama ilmiö kuin Vaasassa ja Pullossa aikoinaan. Mentiin lauantaina 707:iin, ja ovella lipunmyyjä ei halunnut katsoa edes minun henkkareita, muisti kuulemma, vaikka en itse muista nähneeni koko ihmistä. Sanoin sille, että taidetaan käydä sitten ihan tarpeeksi usein. Se naurahti: "Yeah, you practically live here." 707 on meidän uusi Pullo. Paitsi Pulloon ei menty ikinä ihan vain biljardinpeluuta varten. Ehkä siksi, että siellä ei ole biljardipöytää.

Pitäähän se yksikin mainita, vaikkei varmaan pitäisi. Se on vain niin mukava. Ollaan vietetty enemmän aikaa puhelimessa (tai no netissä) kuin laki sallii. Kirjaimellisesti. Eipä sille mitään voi, jos viihtyy yhdessä. Ehkä kymmenen tunnin puhelumaratoni lauantaiyönä kertoo siitä viihtymisestä jotain. On ollut kiva myös nähdä sitä pitkästä aikaa. Webbikamera on paras keksintö. Ainakin melkein.

Tulisi jo tänne.

Keskiviikko 14.2.2007 klo 02:33

Hyvää yötä ja ystävänpäivää

Tänään olen istunut koulussa noin kuusi tuntia ja jutellut Skypessä noin kuusi tuntia. Olihan taas mukavaa. Jälkimmäinen siis. Puhelumaratonin päätteeksi kuulokkeista kuului: "Will you be my Valentine?" Olin myyty. Se yrittää tulla tänne muutaman viikon päästä, ellei jopa aikaisemmin. Olen ehkä vähän innoissani. Taidan myös vähän tykätä siitä miehestä.

Sain tänään takaisin viikko sitten kirjoittamani esseen. Sain täydet pisteet ja opettajalta seuraavan kommentin: "Excellent piece of work - exceptionally well written." Herää vain kysymys, kuinka huonoja muiden kirjoittamat esseet ovat olleet. Itsehän kirjoitin viisisivuisen analyysin yöllä parissa tunnissa, enkä ollut lukenut kirjaakaan kokonaan. Kannattaa näköjään olla englannin pääaineopiskelija. Osaan jauhaa... niin, juuri sitä. Muah.

Hyvää ystävänpäivää! Mun tekee mieli salmiakkia.

Torstai 15.2.2007 klo 02:04

Hymypatsas

Keskiviikkoilta, enkä ole tullut juuri baarista. En edes ole käynyt baarissa. Jo toinen ilta putkeen. Olen parantunut.

Tai ehkä en sittenkään. Tänäänhän oli ystävänpäivä, tai Valentine's Day näin paikallisittain. En halunnut lähteä ulos, koska oli parempaa tekemistä. Vietettiin taas laadukasta aikaa netin välityksellä Valentinen kanssa. Mää vaan tykkään kuunnella ja katsella sitä. Juotiin yhdessä olutta (en siis ole ehkä ihan kokonaan parantunut), puhuttiin mukavia ja vakavia, hymyiltiin.

Nyt katselen, kun se nukkuu. Onhan tämä vähän kidutusta, aika kiva olisi nimittäin olla halattavana tuon tyynyn sijaan. Maksaisin siitä hyvästä monta dollaria, euroa, mitä vain. Vähän meinaa nykiä suupieliä ylöspäin, vaikka haikea olo onkin. Olen kuin mikäkin hymypatsas. Nähdään pian, ehkä jo parin viikon päästä. Sitten pääsen halattavaksi.

Se käänsi kylkeä. Taidan tehdä samoin, painaa pään tyynyyn, ottaa kisun kainaloon, nähdä kivoja unia.