torstai 5. helmikuuta 2015

Topakka typy tarpeessa

Meidän taapero täytti 2,5 vuotta ihan huomaamatta viime kuussa. Vaatteet tuntuvat kutistuneen kummasti, ja jos fyysisellä puolella on tapahtunut kasvua, niin ehkäpä henkiselläkin. Tai ainakin muutoksia.

Lähes kaikesta on tullut tarvetta, ei halua. Tänä aamuna neiti tarvitsi juustoa ja keksejä, ja kun hävisi sen taistelun, toi minulle kaukosäätimen ja sanoi surkeasti "I need a Muumipappa..." Usein hän tarvitsee valot päälle (I need a hight (light) on), daddyn peittelemään (Daddyyyyy, I need tuck in), tai ihan vain karkkia (I need two candies).

Tässä tarvitaan painepesuria. Ja saksia otsahiuksille.
Jos akuutti tarve ei saa meitä vanhempia liikkeelle, kaivetaan takataskusta jokeri esille. Tässä esimerkkikeskustelu parin viikon takaa:
Lapsi: Äiti, I want kajkki.
Äiti: Ei.
Lapsi: Äiti, I want kajkki, p(l)ease.
Äiti: Ei nyt syödä karkkia.
Lapsi: I said P(L)EASE!
Eräs päivä Miniminä kokeili aivan uudenlaista taktiikkaa kerjäämisessään. Käveli muina naisina luokseni, nosti kaksi sormea eteensä ja sanoi "Dos kajkki?". Ei toiminut espanjaksikaan.

Taisi väsyä vanhempien jääräpäisyyteen.
Ventovieraat ihastelevat usein lapsen käytöstapoja. En tiedä, mistä thank you (tai thanks) ja please ovat tarttunet (ei varmaan ainakaan minulta...), mutta veikkaan, että niiden viljely esimerkiksi Targetin kassahenkilökunnalle johtuu siitä, että hyvästä käytöksestä saa usein palkinnoksi tarran. Yhtenä iltana oli vähän naurussa pitelemistä, kun lapsi hoksasi, että meitäkin voisi kokeilla manipuloida:
Daddy: OK, it's time to put the tablet away. (Laitetaanpa tabletti pois nyt.)
Lapsi: NO, I WATCH A TABLET! (Ei, minä katson tablettia!)
Daddy: What did you say? (Mitä oikein sanoit?)
Lapsi: No thank you. (Ei kiitos.)
Taitaa kuulu asiaan, että vanhempia huvittaa oman lapsen lausahdukset. On todella hauskaa seurata, miten pienehköt aivot tekevät johtopäätöksiä ja hahmottavat ympärillä olevaa maailmaa. Potalta kuului juuri "Äiti, I made waters again". Lapsen maailmassa kaikki neste on vettä tai maitoa (tai jos se on tölkissä - olutta...). Eilen satoi lunta, ja sehän tarkoitti vain yhtä asiaa. "Äiti, äiti! It's Ch(r)istmas outside! Open a p(r)esents!" Hame tekee hänestä prinsessan, ja usein kuultu lause onkin "I want my p(r)incess on".

Prinsessa(hame) päällä esiintymässä Usvalle. Rikkalapio on tietenkin mikrofoniteline.
Kaiken huvin vastapainoksi riittää tietysti känkkäränkkäilyä ja uhmailua. Neiti on erittäin hyvä vuorottelemaan ja jakamaan leluja, kunhan aina on hänen vuoro. Epämieluisemmissa hommissa on yleensä äidin tai jonkun muun, esimerkiksi pehmo-Mikin vuoro. Mikki Hiiri käykin usein potalla lapsen puolesta.

Oli lapsukaisen vuoro tutkia perhosia.
Jos vuorosysteemi pettää, niin otetaan järeämmät aseet käyttöön. Kun lelut pitäisi kerätä takaisin paikoilleen, vastaukseksi tulee ensin yleensä "Äiti's turn" ja heti sen perään "I can't". Eipä siinä oikein voi väittää vastaan.

Eipä.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana tyttö sulla😊 Ja kirjoitit suloisesti tunteella ja huumorilla, sai hymyn huulille😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika mukava olento. :) Kiitos kivasta kommentista!

      Poista
  2. "Dos kajkki?" :D :D :D Hulvatonta!

    VastaaPoista