Kun olimme lähdössä käymään Suomessa joululomalla, Emporian yliopiston kansainvälisen toimiston ihmiset vakuuttelivat meille, ettei meidän tarvitse tehdä oleskeluluvan suhteen mitään, vaikka viisumi olikin umpeutumassa vuoden 2006 lopulla ja olimme tulossa takaisin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Sokeasti ja lapsellisesti uskoin heitä, ottamatta asiasta itse sen enempää selvää, vaikka kaikkien hälytyskellojen olisi pitänyt rämistä.
JFK:lla harmitti. Rajanvartija ohjasi minut takahuoneeseen odottamaan tuomiota. Viisumini ei ollut voimassa. Ei tietenkään. Pienen ikuisuuden jälkeen kuulin nimeni lausuttavan vähän sinne päin ja pääsin tiskille selvittämään asiaa. Yritin selittää virkamiehelle, mitä koulun kv-toimistossa oltiin neuvottu, mutta sillä ei ollut järkkymättömään herraan mitään vaikutusta. Ei tietenkään.
Kun pyysin vilpittömästi omaa tyhmyyttäni anteeksi, virkailija tuijotti minua kulmiensa alta hetken aikaa, mitään sanomatta. Tutki vielä kerran paperini, löi tarvittavat leimat passiin ja sanoi, että lähde äkkiä, ennen kuin hän joutuu pulaan.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Lauantai 6.1.2007 klo 20:58
New York, New York
New Yorkissa ollaan vaiheikkaiden tullimuodollisuuksien jälkeen. Tullimies oli eri mieltä viisumistani kuin koulun kv-toimiston ihmiset, joten jouduin sitten muiden epäselvien tapauksien kanssa pelottavaan huoneeseen selvittelemään sitä, saanko jäädä maahan. Pahimmassa tapauksessa olisin joutunut kuulemma palaamaan Suomeen hakemaan uuden viisumin. Hassu juttu sinänsä, sillä tasan samassa tilanteessa ollut Soile ei joutunut minkäänlaisiin selkkauksiin. Noh, pääsinpä minäkin pälkähästä pienen juttutuokion ja silmienräpyttelyn jälkeen. Joskus siitä on hyötyä, että näyttää viattomalta 16-vuotiaalta.
Vähän väsyttäisi. Viime yönä unet jäi hyvin vähiin, taisin nukkua tunnin, puolitoista. Siitäkin suurimman osan luurit korvilla, kun Scottykin otti päikkärit. Siinä sitten kuunneltiin toistemme tuhinaa. Läheisriippuvaista? Ehkä juu. Aamulla heitin loput tavarat laukkuihin, ja isä suuntasi auton kohti Helsinkiä ennen puolta kahdeksaa. Söin viimeisen ruisleipäviipaleen Kuortissa ja täydensin vähän salmiakkivarastoja. Hyvin vähän, itse asiassa. Kentälle pääsin ajoissa, ennen yhtä. Bongasin heti kättelyssä Mikko Leppilammen perheineen (lensivät New Yorkiin samalla koneella), Marcus Grönholmin ja Joonas Kolkan. Gotta love Helsinki-Vantaa.
Finnairin kone tömähti JFK:n kiitoradalle neljän maissa paikallista aikaa. Nyt ollaan siis oltu tyhjänpantteina jo melkein viisi tuntia, poislukien tietysti tulliselkkaukset. Vielä pitäisi hengailla kymmenisen tuntia LaGuardialla ennen kuin päästään Kansas Cityn koneeseen. Eikä se riemu vielä siihen lopu. KCI:llä pitää odottaa kolme tuntia kyytiämme eli Scottya, miekkonen kun on yön töissä. Sitten otetaan rennosti. Rennosti!
Kunnes maanantaina pitää alkaa muuttohommiin.
Tiistai 9.1.2007 klo 13:00
Mitä sinä meinaat minulle tehdä, oi nuori, kiivas sydämeni
On tämä jo naurettavaa. Olen Emporiassa ja kirjoitukset jatkuvat samanlaisina kuin Suomessakin. Minulla on aivan järkyttävä ikävä sitä erästä miehenpuolikasta, vaikka viimeksi nähtiin tänä aamuna. Hoitoon tästä joutaisi.
Toissapäiväinen jälleennäkeminen oli oikein mukava. Odoteltiin Kansas Cityn lentokentällä Scottya reilu pari tuntia, viimeisen puolen tunnin aikana perhoset täytti vatsan. Eivätkä ne perhoset sieltä vatsasta ole tainneet mihinkään hävitä vieläkään, vaikka jännityksestä ei enää olekaan kyse.
LaGuardialla vietetyn yön jälkeen oli vähintäänkin aikas kiva päästä takaisin omalle ilmapatjalle ja Scottyn kainaloon. Päikkäreiden jälkeen käytiin syömässä herkkuillallinen. Illallisen jälkeen Scotty vei meidät matkalaiset suihkuun kaverinsa luo, meidän vanhasta kämpästä kun oli katkaistu kaasu. Kylmää vettä kylmässä kämpässä, ei kiitos. Suihkuteltuamme lähdettiin pelaamaan biljardia. Peli sujui yllättävän hyvin, vaikka harjoittelutauko kestikin yli kolme viikkoa. Sieltä (vanhaan) kotiin ja petiin.
Eilen muutettiin. Selviydyttiin urakasta yllättävän nopeasti muuttomiesten (Luke, Grant ja Scotty) avustuksella. Meille vakuutettiin, että perinteisiin kuuluu, että uudessä kämpässä pitää avata kaljatölkki tai kaksi. Tom tuli avuksi availemaan, vaikkei muuttoon osallistunut millään tavalla. Ilta jatkui Tomin luona amerikkalaisen jalkapallon ja beer pongin merkeissä (oltiin Scottyn kanssa joukkue, voitettiin kaikki kolme peliä). Urheilun jälkeen mentiin kivaan baariin pelailemaan speed quartersia. Fun fun.
Tänään pitää käydä maksamassa vuokra ja kampusmaksut. Yms yms. Oh joy.
Edit 17:06: Scotty nukkuu tuossa kahden metrin päässä. Sen ei ollut tarkoitus tulla tänne enää tänään, mutta toisinpa kävi. Elämä hymyilee ja niin hymyilen minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti