perjantai 13. helmikuuta 2015

Perinneperjantai: Odotettavissa voimakkaita tuulia

Emporia tuntui Suomessa vietetyn joululoman jälkeen heti kodikkaalta. Scotty oli sieltä jo muuttanut pois, mutta kulki kylässä Kansas Citystä käsin aina, kun siihen tuli mahdollisuus. Eli usein.

Alla olevissa kirjoituksissa eletään viimeisiä hetkiä samassa osavaltiossa, sillä Scotty oli tosiaan muuttamassa melkein 2000 kilometrin päähän Marylandiin unelmatyön perässä tammikuun lopulla. Ikävä, jos se ei nyt tästä merkinnästä jostain ihmeen syystä selviä, oli jo valmiiksi kova.

"Toisaalta olisi monellakin tapaa helpompaa, jos tämä kaikki loppuisi." Ironista sinänsä, sillä ensi perjantaina tippuu taivas niskaan.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Torstai 11.1.2007 klo 22:17

Odotettavissa voimakkaita tuulia

Tänään selvisi, että Scotty pakenee aakeilta laakeilta alle kahden viikon päästä. 12 päivän päästä. Pelkkä ajatuskin siitä tuo kyyneleet silmiin, ja se on minulle nykyisin outoa se. Pitää nimittäin ottaa huomioon, etten esimerkiksi itkenyt viime syksyn aikana kertaakaan. Luulin jo, että olen kasvattanut itselleni niin kovan kuoren, ettei sitä oikein läpäise mikään, mutta näköjään haarniskasta löytyi heikko kohta.

Väsyttääkin. Käveltiin tänään Soilen kanssa Wal-Martiin. Siitä taisi tulla noin 10 kilometrin lenkki. Käytiin ostamassa vähän kaapelia, että saatiin tv:stä kaapelikanavat näkyviin. Nyt meillä näkyy ainakin miljoona kanavaa. Siistiä. Sitähän elää nykyisin niin kuin muutkin ihmiset.

Huomenna nähdään. Viikonloppuna (huomisesta iltapäivästä alkaen) on Scottyn läksiäiset, jotka oli/on tarkoitus lauantain osalta yhdistää ystävän synttäririentoihin. Ystävä (toim.huom. Scottyn high school -aikainen tyttökaveri) on yrittänyt aiheuttaa viime aikoina taas draamaa, syytänyt loskaa Scottyn niskaan. Ajattelin jo, että olisi ehkä järkevämpää, jos jättäytyisin suosiolla lauantain juhlista pois lisädramatiikan minimoimiseksi, mutta minulle sanottiin juuri, ettei se nyt oikein käy päinsä. Katsellaan nyt, miten viikonloppu etenee.

Nyt on ärsyttävän väsynyt ja masentunut olo. Pitäisi nukkua ja piristyä. Ensimmäinen on helppo toteuttaa, jälkimmäinen on helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki epäilyttää, mietityttää, masentaa. Ärsyttää, kun on päästänyt itsensä tällaiseen tilanteeseen, jossa on niin riippuvainen toisesta ihmisestä, joka tulee olemaan fyysisesti todella kaukana todella pitkään. Olisi paljon helpompaa, jos osaisi/pystyisi/haluaisi viheltää pelin poikki. Vaan kun ei osaa eikä pysty.

Eikä varsinkaan halua.

Maanantai 15.1.2007 klo 12:20

Hengissä ollaan

Viikonloppu oli oikein mukava, vaikka draamalta ei vältyttykään. Perjantaina pelailtiin beer pongia Tomin luona ja käytiin 707:ssä (tai Lucky's se taitaa nykyisin olla). Illan aikana juteltiin Scottyn kanssa seuraavasta päivästä ja dramaattisen kaverin synttäribileistä. Meillä oli hieman erimielisyyksiä asioista, mutta illan päätteeksi kuitenkin nukahdin Scottyn syliin.

Lauantaina lähdettiin liikenteeseen melko aikaisin, sillä Scotty ja Tom kävivät hakemassa oluttynnyrin illan bileitä varten. Ilta alkoi hyvin rauhallisissa ja hauskoissa merkeissä. Katseltiin jalkapalloa, naurettiin, istuskeltiin. Kahdeksan aikaan mentiin syömään ja nähtiin synttärisankarikin. Hän ei aluksi katsonutkaan minua ja vaikutti vieläkin hieman vihaiselta Scottylle. Illan päätteeksi hän kuitenkin hiihti minun perässä koko ajan, kertoilemassa juttuja Scottysta, että nyt varmasti tietäisin, että he ovat tunteneet pitkään, ja neuvomassa minua, miten Scottya tulee käsitellä. Jösses. Se touhu oli jo aika läpinäkyvää. Aiemmin illalla hän oli nimittäin valittanut Tomille mm. siitä, miten häntä ärsyttää, kun Scotty osoittaa tunteita minua kohtaan (esim. pitämällä kädestä kiinni). Eilen illalla kaveri lähetti Scottylle viestin, että miehen pitää laittaa hänelle viestiä, kun palautuu kotiin. Nyt sitä sitten ollaan niin kaveria, niin kaveria. Kai sitä ärsytti, kun se huomasi, miten hyvin meillä menee.

Jäätiin Scottyn kanssa Tomin luo yöksi, vaikka draamakuningatar aiemmin tarjosikin minulle kyytiä kotiin, jos en jostain syystä olisi halunnut jäädä Scottyn kanssa samaan paikkaan. Voihyvänenaika. Noh, nukuttiin epämukavalla sohvalla varmaan kymmeneen asti, ajeltiin meidän kämpälle ja jatkettiin unia. Eilinen vietettiin katsellen elokuvia ja syöden itsetehtyä pizzaa. Voisi sitä sunnuntain viettää huonomminkin.

Mies lähti ajelemaan kotia kohti tuossa reilu tunti sitten. Aikoi tulla käymään vielä ennen lähtöä. Parempi olisi. Nyt on taas nii tyhjä olo, kun toinen ei olekaan vierellä koko aikaa. Vihaan tätä tilannetta. Ja toisaalta en vihaa ollenkaan. Vihaan sitä, että Scottyn pitää lähteä. En vihaa sitä, että minulla on hänenlaisensa ihminen elämässäni. Tajusin vasta oikeastaan lauantaina kunnolla, että se on oikeasti lähdössä, kun hänen kaikki kaverinsa hyvästelivät ja halailivat Scottya. Siitä miehestä tykätään.

En halua, että se lähtee. En ollenkaan.

Tiistai 16.1.2007 klo 18:39

Yada Yada

Ikävä. Ikävä ikävä ikävä. Niin on silläkin. Naurettavaa touhua tämmöinen. No se siitä.

Tänään oli jopa koulua pitkästä aikaa. Historian opettaja (eri opettaja kuin syksyllä) luuli, että olen amerikkalainen. Nimestä huolimatta. Hassua. Koko kuusituntinen koulupäivä meni vähän muissa maailmoissa, Scotty nimittäin lähtee tasan viikon päästä. Keväästä tulee varmasti aika hankala, molemmin puolin. Eikä se siihen lopu, ei todellakaan, vaikka kevät kestettäisiinkiin. Toukokuussa minä palaan Suomeen, ja jos siinä vaiheessa vielä ollaan tekemisissä, todellinen kaukosuhde vasta alkaa.

Kevät pelottaa vaikeutensa vuoksi. Enpä tiedä... Toisaalta olisi monellakin tapaa helpompaa, jos tämä kaikki loppuisi. Ei tarvitsisi enää edes villeimmissäkään kuvitelmissa miettiä tässä maassa elämistä tulevaisuudessa. Ei tarvitsisi ikävöidä ja turhautua välimatkan vuoksi. Mutta sitten toisaalta en todellakaan halua tämän loppuvan. Siinä vasta pulma. Ajan kanssa nämä asiat ratkaistaan. Onneksi ei vielä tarvitse tehdä mitään päätöksiä.

Vaan silti pelottaa. Ja on ikävä.

4 kommenttia:

  1. Tama teidan tilanne on kaikin blogista valittyvin puolin niin kovin (hirvean...) tuttu. Ma odottelen talla hetkella tietoa siita, onko mies go vai no-go. Ja kun vaihtoehtoina on Suomi tai itarannikko, ma saatan ehka itsekkaasti kallistua ensimmaisena mainitun vaihtoehdon puoleen. Tietenkaan ma en tata sano aaneen - ainakaan kovin kovaan aaneen.

    Niin - valittyykohan tuosta jo tarpeeksi hyvin se, etta ahdistaa, pelottaa, jannittaa, turhauttaa ja kauhistuttaa? Pakko todeta, etta luo kylla toivoa tietaa, etta on siita toiset rampineet samanlaisesta tilanteesta lapi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan itku, mikä tilanne. Todella tutunkuuloisia tuntemuksia kyllä.

      Rämpiminen on erittäin hyvä kuvaus tyylistä, jolla tästä sotkusta tultiin läpi. ;) Tyylipisteitä ei tippunut, mutta lopputulos oli lopulta paras mahdollinen. Kovasti tsemppiä teille! Käyhän kertomassa, miten lopulta kävi (pidän peukkuja iloisille uutisille). :)

      Poista
  2. Ma taidan ihan laittaa sulle sahkopostia - niin mika vertaistuen tarve ja pyykkaamisen valtteleminen? ;) Ei mutta, palaan kohtapuolin asiaan!

    Niin, ja iso kiitos :)

    VastaaPoista