torstai 15. tammikuuta 2015

Puff

Pieneksi ikuisuusprojektiksi kehkeytynyt virkkausurakka on viimeinkin valmis. Lähdin vähän kunnianhimoisesti liikenteeseen mukavasti onnistuneen hipon jälkeen ja aloitin lohikäärmeen (ohje täältä) kokoamisen.


Sain lohikärmeksen suhteellisen ison vartalon melko nopeasti valmiiksi, mutta suomujen ja siipien kohdalla iski joulukiire ja kyllästyminen. Eikä välttämättä siinä järjestyksessä.

Tein tällekin otukselle taaperoystävälliset silmät, joihin ei voi on erittäin hankala tukehtua. Onpahan ainakin psykedeeliset!
En saanut viikonloppuna yhtään ainutta silmukkaa valmiiksi, mutta tällä viikolla näpertely taas innosti, vaikka vieläkin innokkaampi apulainen halusi leikkiä "dägönillä" joka välissä. Kun lohikäärme oli vihdoin valmis, se ei enää kiinnostanutkaan, vaan...


...Vanha ystävä, hyllyltä (ainakin hetkellisesti...) leikkeihin mukaan päässyt hippo oli edelleen suosikki. Ja sen piti ehdottomasti päästä mukaan kuviin ja kirjaimellisesti valokeilaan.

128 palaa vs. 44 palaa. Ja torkkuva koira taustalla.
"My favorite hippo!"
Pakko sanoa, että hippo on edelleen omakin suosikki. Se oli mukavampi kokoonparsittava. Ehkä kompaktimman kokonsa vuoksi, ehkä hempeämpien värien. Söpömpi. Kuka ties, ehkä lapsi saa jopa leikkiä tällä uudella lelulla äidin vähäisemmän kiintymyksen vuoksi.

Pitäisiköhän tehdä hipolle seuraavaksi tämmöinen kaveri? Nimeksi ei välttämättä tulisi Lollo, kuten mallikappaleella.

Jään innolla odottamaan hakusanaryntäystä blogiini.

10 kommenttia:

  1. Hahha Lollo...tulee muuta mieleen kuin kukkasnalle. Hienoja ovat nuo sinun tekemät. Itse lainasin virkkauskirjan kirjaston lastenosastolta, mutta en saanut edes silmukoita luotua. Että hatun nosto sulle :) Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin mullekin. ;)

      Minun täytynee kiittää käsityöläisäitiäni siitä, että opetti virkkauksen ja neulomisen perusteet pikku-Annille. En tiedä, viitsisinkö nyt enää opetella. ;)

      Poista
  2. En kestä, nämä kukkaelukat on niin älyttömän upeita! Pakko opetella tota virkkaamista että saan tehdä jonkun, vaikka sitten ihan itselleni! Koirathan varmaan tykkäis näistä kans...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat olisivat varmasti erittäin mielissään! Meillä Usva on jättänyt nuo rauhaan, koska a) hippo on ollut suurimmaksi osaksi hyllyn päällä turvassa tahmaisilta sormilta ja teräviltä hampailta ja b) ne ovat melkein Usvan kokoisia, varsinkin tuo lohikäärme.

      Kannattaa opetella! Nämä saa tehtyä jo ihan muutamalla perussilmukalla ja niiden loputtomalta tuntuvalla toistamisella. ;)

      Poista
  3. Ihan älyttömän hienoja, ostaisin, jos tulisi kaupassa vastaan (itsehän en osaa tehdä mitään käsitöitä :/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kivoja! Melkoinen nero tuo ohjeen luoja.

      Poista
  4. Nuo on kyllä aivan mahtavia! Mä en varmaan ikinä saisi aikaiseksi väkerreltyä eli pisteet sulle kyllä näistä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Never say never. :)

      Olin kyllä itsekin vähän yllättynyt, että jaksoin tehdä pylvästä pylvään perään. Oon yleensä (no, lähes aina) aika kärsimätön ihminen. ;)

      Poista