Ensimmäinen viikko kotimaan kamaralla meni ikävöidessä ja ihmetellessä aikaerorasitusta. Ja kymmenen (10) blogimerkintää kirjoittaessa. Alla niistä puolet.
Onpa perheellä varmasti ollut mukavaa, kun tuhlaajatytär palaa kotiin kuin porsas roudan ajamana ja sitten istuu suurimman osan ajasta tietokoneella luurit korvilla ja elää Kansasin ajassa jonkun (nätin) pojanklopin takia.
Enkä muuten todellakaan ollut lähtömitoissa sitten vaihtovuoden loppuessa, vaikka miten jouluna uhosin. Siihen tarvittiin lopulta muutama kuukausi Suomessa, opiskelijabudjetti, pakastepinaattivelliä ja ruisleipää. Bud Lightkin vaihtui Sandelsiksi.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Maanantai 18.12.2006 klo 23:06
Jet Lag
No niin, Suomessa ollaan. Ei ihan tunnu siltä, että kello olisi yksitoista illalla. Jospa sitä pian tottuisi siihen ajatukseen. Kansasissa on iltapäivä. Kummallista.
Eilen (joka tuntuu tältä päivältä) seikkailtiin Soilen kanssa metrolla hostellilta JFK:lle. Aikaa matkaan taisi mennä noin kaksi ja puoli tuntia, mutta päästiin kunnialla perille. Metrotunnelissa meiltä kysyttiin taas kerran, että ollaanko siskoksia. Ei olla. Entäs onko meillä piilolinssit? Öö, ei ole niitäkään. Nätit silmät kuulemma. Ja kehuja oli nainen. Toivotti lopuksi vielä hyvää joulua.
Lentokentällä päästiin turvatarkastuksista kunnialla läpi. Istahdettiin koneeseen vaille kuusi paikallista aikaa, liikkeelle lähdettiin puolisen tuntia jäljessä aikataulusta. Oli tarkoitus nukkua koneessa, mutta eipä siitä mitään tullut siihen kellonaikaan (vaikka yleensä olen hyvä nukkumaan missä vain milloin vain). Seitsemän tunnin lennon jälkeen laskeuduttiin Helsinkiin, kymmenen minuuttia aikataulusta edellä, kello 8:40. Äiti ja isä odottelivat tuloaulassa, sieltä suunnattiin tädin luokse torttukahveille ja lihapullille. Olihan hyvää.
Autossa ei aluksi nukuttanut ollenkaan, mutta taisin nukkua silti lahjakkaasti matkan jälkimmäisen puoliskon. Niila, Nökkä ja Hitu sekä velipojat odottelivat täällä. Niila ei vierastanut minua ollenkaan, vaikka sitä vähän epäiltiinkin. Se on vähän arkajalka. Tai oli. Nyt se on rohkea poika. Ja nätti ku mikä.
Näteistä pojista puheenollen... Juttelin tuossa vähän aikaan sitten Scottyn kanssa Messengerissä. Sillä oli ollut villi valmistujaisviikonloppu, kostea ainakin. Harmitteli, kun en voinut olla paikalla. Sanoi, että on ikävä. Silläkin. Mitähän tästäkin vielä seuraa? Lisää ikävää ainakin.
Kohta voisi yrittää mennä nukkumaan. Olisi kiva saada kunnon vuorokausirytmistä kiinni.
Keskiviikko 20.12.2006 klo 00:45
"I'm So Ronery"
Heräsin viime yönä neljältä pirteänä kuin peipponen. Istuskelin jonkin aikaa tietokoneella ennen kuin päätin, että on ehkä parempi yrittää nukkua edes väkisin. Torkuin siinä sitten ehkä yhteensä tunnin verran, ylös nousin ennen seitsemää. Äiti väittää, että rytmi löytyi jo. Se on väärässä. On todella epänormaalia nousta ennen seitsemäävapaaehtoisesti ylös. Nii.
Tänään olen soitellut pianoa, ajellut autoa, nähnyt Merjaa (oli oikein mukavaa!) sekä syönyt ruisleipää ja salmiakkia. Ja puuroa. Ja HK:n sinistä. Lenkki pitäisi kyllä nauttia mieluummin kävelyn kuin ruoan muodossa, rapakon takaa hankitut kilot pitäisi saada karistettua jollain ilveellä. Päätin, että keväällä kotiinpalatessa olen samoissa mitoissa kuin vaihtoon lähtiessä. Joutuu ehkä vähän vähentämään esimerkiksi Bud Lightin kulutusta. En ole uskaltanut käydä vaa'alla, enkä käy. Parempi vain, kun ei tiedä koko totuutta.
Tänään ollaan myös vuodatettu erään tietyn amerikkalaisen miekkosen kanssa sähköpostitse ikävää toisiamme kohtaan. Meistä kumpikaan ei ole oikein innokas hempeilemään ja puhumaan pehmoisia, mutta joskus tulee semmoinen olo, että on pakko. Tänään vähän oli. Outoa olla täällä näin kaukana toisesta. Outoa laskea aikaeroa näin päin. Olen tottunut laskemaan kahdeksan tuntia eteenpäin, nyt joudun suorittamaan laskutoimenpiteen toiseen suuntaan. Siellä on nyt päivä, täällä yö. Outoa. Joko sanoin sen?
Niila nukkuu sängyllä. Pitäisi ottaa kisusta mallia ja painua pehkuihin, mutta ei väsytä. Huomenna lähdetään käymään Iisalmessa vähän joulutarvikeostoksilla. Kivaa kyl. Tänään olen värkkäillyt valoryijyä seinälle joulusomistukseksi. On mukavaa tehdä pitkästä aikaa vähän käsitöitä. Ja on mukava olla vihdoinkin innoissaan jouluvalmisteluista. Haluan paketoimaan paketteja!
Kuka älykääpiö keksi ikävän?
Torstai 21.12.2006 klo 07:42
Taas
Katsokaa kellonaikaa. Miettikää sitten, että nukuin eilen kolmen tunnin päikkärit ja menin illalla, noh yöllä, puoli kolmen aikaan nukkumaan. Saisin nukkua pitkään, mutta ei nukuta. En minä ole aamuvirkku!
Heräsin ensimmäistä kertaa viiden aikaan. Näin levottomia unia, mm. Twin Peaksiin uuden loppukohtauksen. Silittelin vähän aikaa Niilaa ja jatkoin unia hetken taistelun jälkeen. Seitsemän aikaan heräsin uudelleen. Enkä nukahtanut enää. Tuntuu, ettei tämä nyt enää mistään jet lagista voi johtua, muuten vaan hermostuttaa joku. En kylläkään tiedä, mikä. Ehkä ikävä.
Tänään tai huomenna olisi tarkoitus nähdä Pekkaa, piiiiitkästä aikaa! Mukavaa, kyl. Saattaa olla hieman kuulumisia vaihdettavina näillä maailmanmatkaajilla. Pekka sanoikin jo, että pitänee puhua englantia toisillemme, kun ei enää osata suomea.
Suomi kyllä sujuu vielä, vaikka välillä tulee työnnettyä sekaan sanontoja, joissa ei ole mitään järkeä. Paitsi englanniksi (vrt. esim. "Makes no sense" ja "Ei tee järkeä"). Molemmat kielet ovat taantuneet vaihdon aikana, englannin kielioppi on puhekielen yliannostuksen takia nykyisin enemmän hakusessa. Kulttuurin kanssa täällä kotimaassa on ollut suurimmat ongelmat. Eilen meinasin Iisalmessa sanoa vaikka kuinka monesti kaupoissa, että "Excuse me", se kun on tapana tuolla valtameren tuolla puolen, kun kuljetaan jonkun ihmisen ohi puolen metrin päästä edes ilman minkäänlaista kosketusta. Suomessa sanotaan "Oho" sitten, kun tönäistään jotakin. Jos silloinkaan.
Nooh, eiköhän tämä tästä. Pitää tänään ottaa taas päikkärit, että jaksaa taas huomenna herätä, ennen kuin aurinko on edes miettinyt ylösnousemista.
Sunnuntai 24.12.2006 klo 09:22
Ruusu aari puna
No siinähän kävi aaton kunniaksi niin, että tein heräämisennätyksen ja nousin ylös jo ennen seitsemää. Avasin tietokoneen ja meinasin tippua penkiltä. Scotty oli käyttänyt jotain netin käännösohjelmaa ja lähettänyt minulle runon. On kai turha sanoakaan, ettei runossa ollut päätä eikä häntää.
Käytiin eilen Maaritin kanssa lenkillä. Taisipa reippailu lipsahtaa tämän päivän puolellekin. Oli paljon jutusteltavaa, edellisestä kerrastahan oli jo piiiiitkä aika. Oli kiva nähdä, kyl. Jospa tässä vielä ehtisi uudemmankin kerran nähdä, ennen kuin poistun taas uudelle mantereelle.
Joulupukin kuumanlinjan pukki on vaihtunut. Prätkähiiristä on tehty uusi (ja TYHMÄ) versio. Nothing's the same. Mutta hyvää joulua silti! Nyt alan jutella Amerikan kirjeenvaihtajan ja runoilijan kanssa.
Maanantai 25.12.2006 klo 19:05
Happy Holidays
Jaksoin viime yönä sinnitellä sitten yllättävänkin pitkään, neljään asti nimittäin. Juteltiin Scottyn kanssa monta tuntia puhelimessa. Välillä hänen äitinsäkin kävi vaihtamassa minun kanssa muutaman sanan, kyseli kuulumisia. Olin ollut päivällisellä kuulemma pöytäkeskustelun aiheena. Jännää.
Aamulla keskustelu jatkui kuuden tunnin yöunien jälkeen kolmen tunnin verran. On aina todella mukava kuulla Scottyn ääntä. Todella, todella mukava. Ja ikävä se vain kasvaa kasvamistaan. Skype saattaa olla keväälläkin kovassa käytössä. Onneksi välimatka on silloin lyhempi kuin tällä hetkellä. Aikaerokaan ei ole läheskään yhtä suuri. Keväällä kummankaan ei tarvitse laittaa kaiuttimia täysille yöllä siltä varalta, että toinen kirjautuu sisään (kuten Scotty oli viime yönä, siis Suomen aikaa aamulla, tehnyt). On monimutkaista, tok.
Nyt täytyy nukkua lyhyehköt päikkärit, vaikka kello näyttää jo tuon verran. Jouluna ei kyllä pitäisi kytätä kelloa, ajalla ei pitäisi olla merkitystä. Noh, nyt joudun kyttäämään kahta eri ajassa olevaa kelloa. Kaikkea ne miehet teettää. On se niin väärin. Ja monimutkaista. Ja monimutkaisemmaksi vielä menee, mutta menköön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti