Ihmisten ilmoilla

Tiistai-iltana tanner tärisi, kun downtownissa sijaitseva Midland Theater täyttyi rokkimöröistä, bilehileistä ja asiallisista ammattilaisista, jotka olivat sännänneet kuuntelemaan säröisiä sointuja heti töiden jälkeen business casual -asuissaan.

Midlandin katto. En alkaisi lampunvaihtajaksi.

Räminä alkoi täsmällisesti kello kahdeksan, kuten lipussa luvattiin. Ensimmäisenä vuorossa oli ylienerginen Islander, jonka metalliräppisekamelska ei uponnut ainakaan meikäläiseen. Koko kolmihenkinen bändi (no ehkä rumpalia lukuun ottamatta...) huojui lavan laidasta laitaan kuin merihätäiset keskittymishäiriöisten risteilyllä, "laulaja" yritti laulattaa yleisöä, joka oli autuaan tietämätön bändin tuotannosta, dinosaurushäntäinen kitaristi moshasi niin rajusti, että minä sain sympatia-aivoverenvuodon. Ja niin edelleen. Joko sanoin, ettei oikein uponnut?

Pikaisen instrumenttivaihdannan jälkeen lavalle könysi meille jo ennestään tuttu Kyng. Äijät seisoskelivat viimeksi mikrofoniensa edessä kuin kalifornialaiset tukkijätkät, mutta tällä kertaa menoa, meininkiä ja yleisön kanssa vuorovaikutusta oli paljon enemmän. Jos ura hippitukkaisena rokkarina ei kanna, laulaja voisi harkita rääväsuisen koomikon uraa - sen verran kevyttä kenttäkettuilua oli ilmassa. Kyng hoiti lämmittelypestinsä oikein loistavasti; vetäisipä meille vanhemmille (eli yli kolmekymppisille) vähän Van Haleniakin. "What an awesome crowd for a f*cking Wednesday or Thursday. Oh, Tuesday, whatever f*cking day it is."

Kun kello löi kymmenen, iki-ihanan Seetherin pojat tepastelivat eleettömään tyyliinsä lavalle. Ujonoloinen laulaja, melkein vastentahtoinen keulakuva Shaun Morgan valitsi lavan kolmesta mikrofonista laitimmaisen ja piilotteli hiuspehkonsa ja partapöheikkönsä takana. Vaatimaton ulkokuori oli kuitenkin jälleen kerran petollinen. Miehen mah-ta-va ääni vangitsi heti ensimmäisistä hetkistä lähtien, eikä päästänyt otteestaan koko puolitoistatuntisen aikana. Eipä sillä, että olisin edes yrittänyt kiemurrella kahleista irti.

Kännykkälaatua, olkaa hyvä.

Turhaa höttöä ei tälläkään kertaa nähty eikä kuultu, vaan pääosassa oli musiikki. Laulaja piti tasan neljä välispiikkiä ("Thank you", "Thank you very much", "Thank you", "Thank you very much") ja kiitti lopuksi Kansas Cityä lämpimästä kohtelusta jälleen kerran. Ei muuta. Encoreja bändi ei edelleenkään harrasta, minkä takia rakastan heitä ehkä vielä enemmän.

Se pääosassa ollut musiikki sitten... Yhtään hutia ei settilistaan mahtunut, mikä ei sinällään ole yllätys, koska huonoja Seetherin biisiä ei taida olla olemassakaan. Kun Shaun Morgan lauloi yksin kitaransa kanssa alla olevan kappaleen, Scotty huokaisi, että tuo mies voisi varmaan laulaa puhelinluettelosta nimiä, ja se kuulostaisi hyvältä.

Kaikki pakolliset hitit, kuten Fake It, Broken ja Remedy kuultiin, mutta puolitoistatuntiseen mahtui myös näytteitä uusimmilta levyiltä ja nostoja bändin alkutaipaleelta. Jos ei olisi tarvinnut kiirehtiä kotiin lapsenlikan vapauttamisen takia, olisin mielelläni kuunnellut sulosointuja vielä toisenkin mokoman.

Vaikka kotiin olikin hieman kiirus, ehdin kuitenkin ostaa keikkapaidan ja moikata Kyngin laulajaa, joka nappasi hetkeksi kainaloon. Olen melkein sukua julkkikselle.