Yksi auto, kaksi aikuista, yksi kaksivuotias, kolme päivää ja viisi osavaltiota, eli road trip Nashvilleen

Tässä maassa olisi aivan loputtomasti näkemistä. Vaihtovuonna otin opintolainaa sitä varten, että voisin kokea edes murto-osaan siitä, mitä Yhdysvalloilla on tarjottavana. Kävin (kävimme) syyslomalla Miamissa makaamassa rannalla ja kannustamassa Olli Jokista, kiitospäiväviikonloppuna Coloradossa hengittämässä ohutta vuoristoilmaa, kevätlomalla (spring break!) San Franciscossa kävelemässä mäkisiä katuja ja ihastumassa rentoon meininkiin, kesällä ja joulun alla New Yorkissa katsastamassa pakolliset nähtävyydet ja ostamassa (kenkä)kaupat tyhjiksi. Köyhältä opiskelijalta ihan kelposuoritus.

Muutimme tuon miekkosen kanssa tälle puolelle Atlanttia reilu neljä vuotta sitten. On todella noloa, miten vähän olemme sen jälkeen Kansas Citystä liikkuneet mihinkään ilmansuuntaan. On nähty Chicago, St. Louis, Indianapolis, Colorado Springs (ja pikaisesti Denver), Ness City (ja tietysti Suomi muutaman kerran, mutta eihän sitä lasketa). Aika heppoinen suoritus.

Senpä takia ei tarvinnutkaan miettiä vastausta kovinkaan kauaa, kun Scottyn veli, joka on ollut USA:n Tampereella Nääsvillessä Nashvillessä, Tennesseessä viimeiset neljä viikkoa koulutuksessa, kutsui meidät viime viikolla kylään muutaman päivän varoitusajalla.

Pakkasimme pikku-Focuksemme täpötäyteen tavaraa ja starttasimme aikaisin perjantaiaamuna kohti Nashvilleä. GPS näytti yhdeksää tuntia - me olimme varautuneet vähintään kymmeneen, sillä takapenkillä oli eräs kaksivuotias piällysnainen, jonka pillin mukaan oli tanssittava.

Joko ollaan perillä?

Suoraan sängystä turvaistuimeen repäisty neitokainen jatkoi uniaan parin tunnin ajan, joten huristelimme menemään aamuauringon paistaessa suoraan silmiin. Heräämisen jälkeenkin tyttö oli niin hyvällä tuulella, että posottelimme ajaa St. Louisiin. Ja ohi. Vasta puolivälin jälkeen alkoi maha kurnia ja bensatankki tyhjentyä, joten pysähdyimme Illinois'ssa tankkaamaan itseämme ja autoa.

Neljän tunnin istumisen jälkeen maisemat olivat tällaiset. St. Louis, Missouri.

Jossain Illinois'ssa.

Lounaan jälkeen matka jatkui jälleen tauoitta ihan perille asti. Yhdeksän tunnin matka 8,5 tunnissa taaperon kanssa. Sanoisin, että hyvin meni.

Kentuckyn syysmaisemia ja tietyömaata.

Tennessee. Melkein perillä.

Nashville Instagramin Nashville-filtterin läpi.

Tapasimme velipojan vähän Nashvillen eteläpuolella sijaitsevalla hotellilla, josta riensimme luonnollisesti suoraan syömään. Kansascityläisinä BBQ-snobeina kävimme tietenkin testaamassa paikallisen barbecuen. Satunnaisotannan (Martin's Bar-B-Que Joint) perusteella voisi sanoa, että tennesseeläinen grilliliha ei vedä vertoja KC:n herkuille. Saatan olla vähän puolueellinen. Wingsit olivat erittäin maukkaita, mutta muu liha ja makeahko BBQ-kastike taas ei meille etikkaisemman version ystäville oikein uponnut.

Loppuilta meni hotellilla happy hourin (jonka aikana lapsi rakastui kirsikoihin ja kävi pyytämässä poopieseja baarimikolta jatkuvalla syötöllä), uima-altaan ja saunan merkeissä, ennen kuin painuimme pehkuihin. Hyvin nukutun yön ja vielä paremmin syödyn aamupalan jälkeen oli aika lähteä tutkimaan Nashvilleä. Kyselin Facebookissa USA:n suomalaisilta vinkkejä coyntrymusiikin kehtoon, ja sainkin oikein mainioita ehdotuksia. Jenni vinkkasi, että Nashvillen ruokaerikoisuuksiin kuuluu hot chicken, ja sehän kuulosti meistä herkkup*rseistä oikein hyvältä. Jenni oli käynyt aidossa ja alkuperäisessä kanapaikassa, mutta piiiiitkä jonotus ei oikein houkutellut kaksivuotiaan tehotytön kanssa. Tulista kanaa oli siis etsittävä muualta, ja Midtownissa sijaitseva Hattie B's vaikutti hyvältä ehdokkaalta.

Autoa kaupungin kirjaston parkkiin laittaessa meillä ei ollut mitään muita suunnitelmia, kuin kävellä Centennial Parkiin, sieltä syömään, ja sieltä Downtowniin. Eipä siinä paljon muuta tarvittukaan. Meidän päivä näytti lopulta tältä:

GPS ohjasi meidät suljetulle rampille, joten jouduimme tekemään pienen kiertoajelun Nashvillen teollisuusalueella. Nähtiinpä näin kivannäköisiä mökkejä.

Saatiin auto kätevästi kirjaston parkkihalliin. Ulkopuolella oli tällainen taideteos ja koditon mies, jonka mielestä meidän lapsella oli ihan älyttömän hienot kengät.

Radan yli Midtownia kohti.

Ensimmäinen varikkopysähdys.

Vanderbiltin yliopiston vastapäätä oli hotelli, ja hotellin pihalla kitara.

Daddyn olkapäillä oli hyvä taivaltaa.

Centennial Park ja paatti.

Käppyrä.

Parthenonin kopio Centennial Parkissa.

Sama pytinki.

Ruokaa!

Ulkona jonossa. Jotkut meistä ottivat rennosti.

Kannatti odottaa tunti. Olisi myös kannattanut ottaa mausteisempi versio. Minun medium-tendereissä ei ollut tarpeeksi potkua, mutta Scottyn hot alkoi jo poltella pikkuisen.

Mahat täynnä, valmiina jatkamaan vaellusta.

Downtownia kohti.

Tidittii tidittii...

Visitor Center.

Pekka Rinteen kotihalli! Predators oli reissussa St. Louisissa lauantaina. Ei päästy siis katsomaan lätkää.

Jono Tootsie'siin. Iltapäivällä.

Jos meillä ei olisi ollut naperoa mukana, olisin ollut heti polkemassa tuollaista tavernaa.

Käytiin lahjakaupassa ostamassa Memphis-aiheinen juttu seinälle. Oli osuva, koska Scotty kertoi kaikille ennen reissua, että ollaan menossa Memphisiin. Vielä tien päälläkin innostui, kun näki Memphis-kylttejä. Onneksi GPS hoiti navigoinnin.

Kävelysilta joen yli. Pelotti.

Tennessee Titans -joukkueen (NFL) stadioni.

Hämärtyvä iltapäivä.

Jokohan nämä kuvat riittäisi? Tässäkin erittäin onnistunut otos...

Siinä meidän pakkomarssi. Scottyn veli valitti väsyneitä jalkoja jo 15 minuutin jälkeen.

Illalla piti käydä taas saunassa lepyttelemässä lihaksia ja järkyttämässä amerikkalaisia ovensuussa norkoilleita teinityttöjä kuumuudella (en ollut edes heittänyt vielä löylyä). Kotiin piti lähteä jo seuraavana aamuna, ja tällä kertaa ei päästy perille ihan yhden pysähdyksen taktiikalla. Pidettiin St. Louisissa vähän pidempi tauko, kun treffattiin Scottyn eno ja serkut puolisoineen. Kotona oltiin kuitenkin jo ennen iltayhdeksää.

Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan mahtava. Scotty oli seitsemännessä oluttaivaassa, kun löysi kaipaamaansa Yuenglingiä. Minä olin aivan älyttömän ylpeä eräästä pienestä neidistä, joka jaksoi rehveltää meidän mukana ja matkustaa turvavöihin kahlittuna tuntitolkulla ja taas tuntitolkulla. Jotain on taidettu vahingossa tehdä oikeinkin.

Tällaisia pikaiskuja lähikaupunkeihin (10 tunnin säteellä) voisi todellakin tehdä useammin. Veli on menossa helmikuussa Dallasiin koulutukseen.

Are you thinking what I'm thinking?